Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kannatan kesäaikaa!

Maanantai 31.10.2016 - -Esko Erkkilä-

Kesäaika päättyi eilen ja uskon, että myös kesäajan vastustajat pitivät, kun saimme eilen yhden ylimääräisen tunnin.

 

 

Kesäaikaa vastustetaan adresseilla, mielipidekirjoituksilla ja jopa puoluekokousaloitteilla, joten taidan olla melkoinen kummajainen, sillä pidän kesäajasta!

 

 

Keväällä menetetty tunti tietysti harmittaa, mutta syksyllä sen saaminen takaisin onkin sitten verraton ilo.

 

 

Pyrin kerran kesässä käymään Venäjällä ja presidentti Putinin ansiosta meidän suomalaisten ei tarvitse siirtää kellojamme mihinkään suuntaan, kun kesällä käymme rajan taakse jääneillä laulumailla ja sotatantereilla.

 

 

Niin Venäjähän luopui kesäajan käyttämisestä, joten kellomme ovat kesäisin samassa ajassa.

 

 

Kesäaikaan siirtymisellä on maailmalla pitkät perinteet ja sen käytössä on eri maissa ja alueilla varsin erilainen historia.

 

 

Saksassa kesäaika otettiin ensimmäisen kerran käyttöön jo vuonna 1916 eli sata vuotta sitten.

 

 

Suomessa kesäaikaa kokeiltiin vuonna 1942.

 

 

Nykyinen käytäntömme on ollut voimassa vuodesta 1981 alkaen.

 

 

Euroopan Unionissa kesäaikaan siirtymistä säätelee EU-direktiivi.

 

 

Kesäaika alkaa EU:ssa maaliskuun viimeisenä sunnuntaina ja päättyy puolestaan lokakuun viimeisenä sunnuntaina.

 

 

Muistisääntö kellojen siirtämisessä on se, että viisareita siirretään aina ”kesää kohti”!

 

 

Vuoden 2017 kalenteri kertoo, että ensi vuonna kesäaika alkaa 26.3.2017 ja päättyy 29.10.2017!

 

 

Maaliskuun 26. päivää odotellessa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kesäaika, talviaika, normaaliaika, kesäajan alkaminen, kesäajan päättyminen, Venäjän aika,