Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Ensi kesänä omavaraisuus on arvossaan!

Torstai 17.3.2022 - -Esko Erkkilä-

Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan aloittaneen Vladimir Putinin toimenpiteiden vuoksi me kaikki joudumme maksamaan kalliin hinnan.

 

Meillä oli aikomus ensi kesänä se, että laittaisimme kasvimaalle aikaisempia vuosia vähemmän erilaisia hyötykasveja kasvamaan. Toki tavoite on edelleen voimassa, mutta joidenkin kasvien osalta sitä emme tee ja eräs näistä puutarhan hyötykasveista on pensaspapu.

 

IMG_5024.JPG

 

Rouva ehti hankkia keltaisen pensaspavun siemeniä 300 kappaletta ja niillä pääsen hyvään alkuun.

 

Uskallan sanoa, että ”pääsen”, sillä pensaspavun viljelytoimenpiteet kylvöstä sadonkorjuuseen saakka ovat minun vastuullani.

 

*******************

Pensaspapu kylvetään lämpimään maahan eli sen kylvöaika ajoittuu vasta kesäkuun kymmenennen päivän tietämille.

 

Riviväli on 40 senttiä ja se sama on myös taimiväli.

 

Pensaspavusta saatava sato ei ole mikään itsestäänselvyys, sillä sato saattaa jäädä täysin olemattomaksi tai sitten satoa tulee tolkuttomasti.

 

Viime kesänä saimme satoa 60 kiloa ja kun vasta nyt aloimme sitä käyttämään, niin pensaspapua riittää lautasilla!

 

Rouvan hankkimat pensaspavun siemenet olivat maksaneet 69 senttiä per pussi, joten kyse oli onnistuneesta ostoksesta, sillä vakuustodistuksen mukaan niillä on viimeinen kylvöpäivä vasta vuoden 2024 lopussa!

 

Kesäkuun alkupuoliskoa odotellen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ensi kesänä omavaraisuus on arvossaan! Pensaspapu, Keltainen pensaspapu, Venäjän aloittama hyökkäyssota, Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaa vastaan,