Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Ikääntyvän pariskunnan pitää huolehtia, että molemmilla puolisoilla säilyy hyvä ajotaito

Sunnuntai 7.8.2016 - -Esko Erkkilä-

Ikääntyminen tuo monia haasteita ja ikääntyvän pariskunnan eräs haaste on se, että molempien puolisoiden hyvästä ajotaidosta pitää huolehtia.

 

 

Kohdistan näin sanoessani katseeni itseeni, mutta myös lukuisiin tuttaviini sekä kaikkiin ikääntyviin pariskuntiin.

 

 

On monia esimerkkejä, että perheellä on hyvä auto, mutta pariskunnan toisen osapuolen joutuessa esimerkiksi sairauden vuoksi ajokelvottomaksi, jää auto tyhjän pantiksi.

 

 

Tilanne aiheuttaa pariskunnalle suuria ongelmia, sillä monet arkipäivän toiminnot merkitsevät vaikeuksia – koko tavanomainen elämä saattaa mullistua perinpohjaisesti.

 

 

Hieno auto jää pihalle ja vaikka terveellä puolisolla onkin ajokortti, mutta ei ajokokemusta pariinkymmeneen vuoteen, on perhekuntakohtainen ongelma valmis.

 

 

Meillä ongelman syntyminen on ratkaistu siten, että Rouvalla ja minulla on kummallakin oma auto. Molemmat ajamme vuosittain siten, että Rouva omalla autollaan ehkä hieman enemmän ja minä runsaat 10.000 kilometriä vuodessa.

 

 

 

pariskunnat.jpg

 

 

Edessä Rouvan 17-vuotias Ford Fiesta – 135.000 kilometriä – ja takana minun 8-vuotias Ford Focus – 114.000 kilometriä.

 

 

Ongelma voi toki syntyä meillekin, jos jompikumpi saa tietää ajokortin uusimistilanteessa, että ajokorttia ei enää myönnetäkään.  Siinä tilanteessa jonkinlainen apu on se, että ehkä ajokortti myönnetään kuitenkin toiselle meistä.

 

 

Ikääntyneet pariskunnat:

 

 

Huolehtikaahan, että molemmat puolisot ajavat säännöllisesti perhekunnan autolla/autoilla, jotta ajautuminen autottomaksi perhekunnaksi ei heti esim. toisen sairauden kohdatessa ole uhkaamassa tavanomaista elämäänne!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ikääntyvä pariskunta, ajokortti ikääntyneelle. ajokortti, Ford Fiesta, Ford Focus,