Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Rievät tekivät kauppansa!

Sunnuntai 8.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Eilinen oli oikein mukava vaalitilaisuuspäivä, sillä sain olla apupoikana, kun Keskustan kansanedustaja Laila Koskela jakoi Tammelantorilla 200 aitoa tamperelaista rievää tamperelaisille.

 

 

 

 

laila1

 

 

Kansanedustaja Koskela oli hankkinut rievät Hakasen Leipomolta ja isä-Janne Hakanen (oikealla) sekä poika-Lassi Hakanen toivat Lailan maksaman rievälähetyksen sovittuna aikana Tammelantorille.

 

 

Hakasen Leipomo on yli 60-vuotias yritys Tampereella. Sillä on leipomon lisäksi seitsemän myymälää Tampereella ja lähikunnissa.

 

Kansanedustaja Laila Koskelan jakamat rievät olivat siis todellista lähiruokaa!

 

 

 

 

laila2

 

 

Saimme Laila Koskelan vaalitilaisuuden myötä uuden talkoolaisen riveihimme, sillä Francisca Vallin toimi kahvitarjoilun lisäksi täysillä myös esim. telttakatoksen purkamisessa tilaisuuden jälkeen.

 

 

On yleinen tilanne, että talkoolaisista ei vaalitilaisuuksissa ole ylitarjontaa – totesin tämän taas kerran, kun keskustelin osastomme vieressä sijainneen SDP:n telttakatoksen talkoolaisten kanssa.

 

 

Francesca Vallin ja vakitalkoolaisemme Johannes Jonov hoitivat Laila Koskelan vaalitilaisuudessa kahvitarjoilun!

 

 

 

 

laila3

 

 

Aamulehti oli tehnyt saman päivän lehteensä laajan jutun, jossa se veikkasi punamultahallituksen syntymistä.

 

 

Me keskustalaiset toteamme, että emme lähde ennakoimaan tai spekuloimaan vaalien jälkeistä hallituspohjaa, mutta se on todettava, että Keskustan ja SDP:n telttakatokset ja niiden talkoolaiset sekä ehdokkaat sopivat hyvin rinnakkaiseloon Tammelantorilla eilen.
 

 

 

 

laila4

 

 

Juttelin politiikasta Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin´n kanssa ja Sanna suostui myös kuvaan oman roll up´nsa vierellä.

 

 

Yleisesti veikataan, että Sanna Marin on varmin läpimenijä SDP:n Pirkanmaan ehdokkaista huhtikuun eduskuntavaaleissa!

 

 

 

 

laila5

 

 

SDP:n Pirkanmaan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaat tamperelainen Johanna Loukaskorpi sekä Lempäälän kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult olivat myös valmiit valokuvaan, kun pyysin.

 

 

 

Henkilösuhteet pitää aina olla kunnossa, vaikka poliittisesti olemmekin eri henkilöiden kanssa joistain asioista eri mieltä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Laila Koskela, kansanedustaja Laila Koskela, Francisca Vallin, Johannes Jonov, Sanna Marin, Johanna Loukaskorpi, Tuula Petäkoski-Hult, punamulta,

Pirkanmaalaisittain hieno poliittinen viikko huipentui eilen Keskustan piirikokoukseen Toijalassa

Sunnuntai 9.11.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan piiri järjesti eilen piirikokouksensa Toijalassa.

 

Olin ”mukana menossa” aamuseitsemästä iltakuuteen saakka eli 11 tuntia.

 

Päivä kruunasi ne tapahtumat, jotka alkoivat viime maanantaina eli 3.11.2014.

 

Saimme tuolloin varman tiedon, että perussuomalaisten eduskuntaryhmään kuulunut kansanedustaja Laila Koskela on tehnyt päätöksen ”siirtyä arvokkaasti Keskustaan”.

 

Koskelan kertoma oli UUTINEN myös valtakunnallisesti isoilla kirjaimilla ja se merkitsi monenlaisia käytännön toimenpiteitä.

 

Johtamani paikallisyhdistys hyväksyi Koskelan Keskustan jäseneksi seuraavana päivänä sekä teki aloitteen Laila Koskelan valitsemisesta Keskustan Pirkanmaan piirin eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

 

Keskiviikkona kokoontunut Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunta – jonka puheenjohtajana toimin ensi vuonna jo kolmatta vuotta peräkkäin – kannatti kansanedustaja Laila Koskelan valitsemista kansanedustajaehdokkaaksi.

 

Nämä tosiasiat loivat luottamusta, kun noudimme piirin varapuheenjohtaja Riitta Koskisen kanssa Laila Koskelan eilen aamulla asunnoltaan ja aloin sompailla Koskisen ja Koskelan kanssa kohti Toijalaa.

 

Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallituksen kokous teki Toijalassa eilen aamusella päätöksen, että se yksimielisesti suositteli pian kokoontuvalle piirikokoukselle Laila Koskelan valitsemista Keskustan eduskuntavaaliehdokkaaksi Pirkanmaan vaalipiirissä.

 

 

 

koskela1

 

 

Laila Koskela käytti piirikokousyleisön edessä mainion esittelypuheenvuoron…

 

 

 

 

 

koskela2

 

 

…ja lyhyen käsittelyn jälkeen piirikokous päättikin yksimielisesti hyväksyä kansanedustaja Laila Koskelan Keskustan Pirkanmaan piirin eduskuntavaaliehdokkaaksi ensi vuoden eduskuntavaaleissa!

 

Piirikokouksen yksimielinen tuki antaa nyt Laila Koskelalle vankan selkänojan aloittaa vaalityö kevään eduskuntavaalien merkeissä Keskustan pirkanmaalaisena kansanedustajana!

 

On varmaa, että palaan piirikokoustunnelmiin vielä uudestaan, mutta nyt tunnelmista tämän verran aluksi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Laila Koskela, kansanedustaja Laila Koskela, Keskustan kansanedustaja Laila Koskela, Keskustan piirikokous Toijalassa 8.11.2014,

Kansanedustaja Laila Koskela: "...siirryn arvokkaasti Keskustaan"

Keskiviikko 5.11.2014 - -Esko Erkkilä-

Eilisen suuri uutinen oli, kun tamperelainen kansanedustaja Laila Koskela kertoi siirtyvänsä perussuomalaisista Keskustan kansanedustajaksi.

 

Arvostan Koskelan ratkaisua ja tunnen sen asettavan haasteita myös Keskustalle.

 

Kun kokenut kansanedustaja siirtyy puolueeseemme, se osoittaa tietysti luottamusta Keskustaan, mutta se merkitsee myös sitä, että meidän pitää Keskustassa jatkaa sitä vakaata ja joka suuntaan rakentavaa yhteistyön linjaa, joka sai Laila Koskelan siirtymään arvokkaasti meille.

 

Olen viehättynyt luonnehdinnasta, jonka Laila Koskela on pukenut sanoiksi eilisessä Helsingin Sanomien haastattelussa – Koskela kun toteaa näin:

 

”…siirryn arvokkaasti Keskustaan”.

 

Otaksun tietäväni totuuden, kun totean ratkaisun olleen Laila Koskelan itsensä tekemä. Ratkaisu syntyi hänen pitkällisen harkintansa jälkeen.

 

En ole aiemmin tuntenut henkilökohtaisesti Laila Koskelaa, mutta nyt ne keskustelut, joita olen hänen kanssaan saanut käydä, osoittavat että kyseessä on asiantunteva ja lämmin ihminen.

 

Toivottelen Laila Koskelan lämpimästi tervetulleeksi Keskustan riveihin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Laila Koskela, kansanedustaja Laila Koskela, Keskustan kansanedustaja Laila Koskela,