Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Anna mun kaikki kestää!

Keskiviikko 21.2.2018 - -Esko Erkkilä-

Sain muutama päivä sitten vihiä, että joku koiranomistaja on pyytänyt Tampereen kaupunkia korvaamaan, kun korvauksen esittäjän koira on liukastunut kadulla ja liukastumisesta on aiheutunut eläinlääkärikuluja yli tuhat euroa!

 

 

Luulin, että kyseessä on urbaanilegenda, mutta…

 

 

 

IMG_7377.JPG

 

 

…eilen ilmestyneessä Aamulehdessä kerrottiin, että urbaanilegendaksi luulemassani jutussa on perää!

 

 

 

Korvauksen epäämispäätöksen on tehnyt rakennuttajajohtaja Milko Tietäväinen, jonka tunnen Tampereen Infra Liikelaitoksen entisenä johtokunnanjäsenenä hyvin.

 

 

Arvostan Milkon päätöstä ja olisikin ollut kummallista, jos Tampereen kaupunki joutuisi korvaamaan epämääräisten koiranrakkien liukastelut!

 

 

Etsiskelin kyseistä käsittelykohtaa Tampereen yhdyskuntalautakunnan ja Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan päätöksistä, mutta en löytänyt.

 

 

Aamulehden mukaan päätöksen perusteluissa todetaan mm. se, että järjestyslain mukaan koiranomistajan tai haltijan on pidettävä taajamassa kytkettynä.

 

 

Lisäksi perusteluissa todetaan, että koiranomistaja vastaa lemmikistään ja huolehtii siitä, että koira on omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

 

 

Oikea päätös!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: urbaanilegenda, kaupunkilaislegenda, koiran liukastuminen, koirien kiinnipitäminen,