|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Maloppi,
kruunusuvikakkara,
ruiskaunokki,
samettiruusu,
kukkapelto,
Katariina Pylsy,
|
Lauantai 1.8.2020 - -Esko Erkkilä-
Sastamalan maaseutujohtaja, Hämeenkyrön kunnanvaltuutettu, viime eduskuntavaalien ehdokas, Maisemakahvilan pitäjä, agronomi, agrologi, Pirkanmaan Agrologit ry:n puheenjohtaja ja monessa muussa mukanaoleva Katariina Pylsy on pontevalla työskentelyllään saanut jo muutamana kesänä aikaiseksi hienoja kukkapeltoja Sastamalaan.
Nyt kukkapellot ovat Katariinan touhukkaiden toimien ansiosta laajentuneet myös muualle Pirkanmaalle ja yksi näistä kukkapelloista on myös meidän mökkimaailmassa Viljakkalan Majajärvellä.
Kukkapeltomme sijaitsee mökkitonttimme pohjoisosassa.
Eräs kukkapeltomme kukista on ruiskaunokki.
Entisaikaan ruiskaunokki luettiin ns. vaarallisten rikkakasvien joukkoon ja tuskin tätä aikoinaan tiesivät Kansallisen Kokoomuksen päättäjät, jotka valitsivat tämän vaarallisen rikkaruohon nimikkokasvikseen!
Siemenseoksessa on myös tämän kukan siemeniä – mikä onkaan nimeltään!
Kaunis on tämäkin!
Hunajakukka on pölyttäjille haluttu kukka ja sen pölyttämiseen pääsemisestä on kimalaisilla tiukkaa kilpailua!
Kaunis on kukkapeltomme myös rannan suuntaan kuvattuna!
-Esko Erkkilä-
|
4 kommenttia
.
Avainsanat:
Katariinan kukkapelto,
Katariina Pylsy,
kukkapelto,
ruiskaunokki,
ruiskaunokki on vaarallinen rikkaruoho,
vaaralliset rikkaruohot,
|
|