Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Miksi päättäjien sukupuolesta touhotetaan, mutta pätevyys unohdetaan?

Torstai 23.4.2015 - -Esko Erkkilä-

Käydyt eduskuntavaalit käynnistivät jälleen kerran keskustelun päättäjien sukupuolesta ja valitusvirren siitä, että naisia valittiin uuteen eduskuntaan liian vähän.

 

 

Keskustelua käyvät pääasiassa ne, jotka ovat ”tutkijoina” mitä ihmeellisimmissä puljuissa, "akatemioissa" ja laitoksissa. Yhteistä näille ”tutkijoille” on se, että he saavat palkkansa veronmaksajien maksamista verovaroista.

 

 

Liike-elämässä päättäjät valitaan pätevyyden mukaan – ei sen perusteella millaiset vehkeet heillä on jalkojen välissä.

 

 

Valitus sukupuolien erilaisesta osuudesta valittujen kansanedustajien keskuudessa on täysin aiheetonta, sillä tietääkseni Suomessa järjestettävissä vaaleissa ei ole sukupuolikiintiöitä niille, jotka tulevat valituiksi.

 

 

Kunnallisissa elimissä – lukuunottamatta kunnan/kaupunginvaltuustoja – on voimassa sukupuolikiintiöt siten, että vähemmän edustettuna olevaa sukupuolta pitää olla vähintään 40 %.

 

 

Tiedän ja puhun osittain kokemuksesta, kun totean, että joissakin luottamushenkilöelimissä istuu henkilöitä, jotka saattavat istua tuppisuina monen kokouksen ajan – nämä henkilöt ovat todellisia kiintiömiehiä tai kiintiönaisia!

 

 

Peräänkuulutan puolueilta – nehän luottamushenkilöt todellisuudessa valitsevat esim. lautakuntiin ja johtokuntiin – harkintaa, jotta pätevyys olisi myös eräs kriteeri sen lisäksi, että millaiset vehkeet valittavalla henkilöllä on jalkojensa välissä.

 

 

Peräänkuulutan myös esim. Tampereen valtakoalitiolta sovittelunhalua, että yksipuolisen luottamushenkilökoostumuksen omaavalle puolueelle ei työnnetä sellaisia (harvoja) luottamushenkilöpaikkoja sukupuoleltaan määrättynä, että tiedetään kyseisellä puolueella olevan varmasti vaikeuksia löytää paikalle ”oikean” sukupuolen omaavaa henkilöä.

 

 

Joissakin näissä tapauksissa sukupuolikiintiöiden vuoksi luottamushenkilöpaikat kasaantuvat tietyille, jopa tietylle henkilölle ja se ei ole demokratian kannalta oikein!

 

 

Valtakoalition suorittaman ilmeisen simputtamisen estämiseksi olisi tärkeää, että myös pienpuolueiden kohdalla olisi riittävästi miehiä ja naisia nimitettäväksi eri luottamushenkilöelimiin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukupuolikiintiöt,