Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Karhen Markkinat Viljakkalassa olivat yleisömenestys

Lauantai 10.7.2010 - -Esko Erkkilä-


Karhen koulun vanhempainyhdistys ry on vireä yhdistys Viljakkalassa ja se toteuttaa vuosittain mittavan tapahtuman eli Karhen Markkinat.

 

Tänä vuonna markkinapäivä oli 3.7.2010. Tapahtuma kestää ainoastaan kolme tuntia - klo 10.00…13.00 - mutta väkeä oli runsaasti. Väkimääräksi voi arvioida 500 henkilöä ja merkitsi, että kylän väkiluku ainakin kolminkertaistui muutaman tunnin ajaksi.

 

Viljakkala kuuluu nykyisin Ylöjärven kaupunkiin ja markkinavieraana liikkui mm. kaupunginjohtaja Pentti Sivunen.

 

Osallistuin markkinoille ja roolini oli kahden pienen pojantyttären peräänkatsominen sekä vaimoni tuuraaminen myyntipöydän takana.  Myytävänä oli muutama rasia mainioita Majajärven mansikoita omalta mökkipelloltamme sekä itsetehtyjä lasitöitä.

 

Molemmat artikkelit tekivät hyvin kauppansa, sillä mansikat loppuivat kättelyssä ja myös lasitöillä oli hyvä menekki. Erityisesti sulatuslasityöt olivat markkinaväen suosiossa.

 

Markkinoilla oli paljon tuttuja ja sen vuoksi markkinoista jäi "hyvä maku suuhun" - ensi vuonna pitää päästä uudelleen.

 

Tapasin markkinoilla kaksi Ilmajoen Musiikkijuhlilla "Taipaleenjoki" -esityksessä mukana ollutta viljakkalalaista. Stefan Weckström ja Juhani Malkamäki osallistuivat Taipaleenjoki-produktioon. Malkamäellä oli esityksessä mm. lääkintämiehen rooli siinä kohtauksessa, jossa kannetaan isänmaan multiin taistelussa kaatunutta aseveljeä. Vaikuttava kohtaus katsella ja Malkamäen mukaan myös esittää!

 

Kiitän Karhen koulun vanhempainyhdistystä hienon tapahtuman järjestämisestä - toivottavasti järjestäjille jäi hyvän mielen lisäksi hieman kolikoitakin kirstun pohjalle!

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Karhe, Viljakkala, Ylöjärvi, Pentti Sivunen, Stefan Weckström, Juhani Malkamäki, Taipaleenjoki, Ilmajoen Musiikkijuhlat, Karhen Markkinat,


Kommentit

13.7.2011 14.29  Juureni ovat Karhella

Suuri kiitos mieltä lämmittävästä kertomuksesta Karhen markkinoilta! Markkinat ovat mahtava taidonnäyte siitä mitä kylän väki saa aikaan 3-4 tunnin yhteisillä talkoilla! Itse olen käynyt markkinoilla lähinnä ostoksilla ja tapaamassa kotikyläni väkeä. Mutta olen havainnut että tapahtuma vetää väkeä aina Tampereelta asti. Toivon että talkoohenki ja talkooporukka jaksaa jatkossakin tuoda Karhen markkinoiden tunnelmat kaikkien yhteiseksi iloksi!

22.8.2013 20.46  -Esko Erkkilä-

Kiitokset lämmittävästä palautteesta.

Valitan, että kiitokseni tavoittavat Sinut vasta runsaan kahden vuoden kuluttua palautteen antamisesta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini