Viime talvi oli kyykäärmeiden talvehtimisen kannalta otollinen ja se myös näkyy, sillä niitä esiintyy nyt poikkeuksellisen runsaasti.

Mökkitonttimme on ”miesmuistin” kuulunut alueeseen, jossa kyitä esiintyy runsaasti. Edes alueelle aikoinaan rakennettu Tampare-Parkano-Seinäjoki –rautatie ei ajanut kyykäärmeitä pois.

Pyrimme pitämään kyyt kurissa tappamalla niitä. Kyy ei ole rauhoitettu eläin, joten sen tappaminen on täysin luvallista.

Kevään kahtena viikonloppuna olemme joutuneet lopettamaan neljä kookasta kyytä.

Sanotaan, että nurmikon pitäminen lyhyenä auttaisi, mutta mökillämme sekään ei auta.

Mansikkamaan musta muovi ja sen alle luikertaminen on erityisen haluttua puuhaa kyille. Puolet tappamistamme kyykäärmeistä on mansikkamaan kevättöiden yhteydessä tavattu mansikkamuovin alta.

Mansikoita riittää hieman myyntiinkin, joten voidaan todeta, että kyyt haittaavat meillä elinkeinotoimintaa!

Mökillämme vierailee säännöllisesti neljä alle kouluikäistä lasta, joten kyyntorjunta on heidänkin kannaltaan tärkeää.

Jouduin itse kyyn puremaksi opiskeluaikana, kun olin opiskelukavereiden kanssa keräämässä kasveja. Agrologiopiskeluun kun ainakin silloin kuului mittavan kasvi- ja siemenlajitelman kerääminen.

 

Väite, että kyy karkottuisi töminällä ei ainakaan minun tapauksessani pitänyt paikkaansa, sillä tulin vasta kolmantena jonossa, kun kuljimme kasveja etsimässä lehtomaisessa maastossa.

 

Kyy puri minua lenkkitossun yläpuolelle – joku kyynsuojelija sanoisi tietysti, että maastoon ei saa mennä lenkkitossuilla!

 

Minut vietiin taksilla Tampereen Keskussairaalan ensiapuun ja siellä minut ohjattiin kaiken muun jonon ohi operointipöydälle, jossa lääkäri pisti nilkkaani vasta-ainepistoksen. Ohjeeksi annettiin liikkumisen välttäminen ja viisi päivää sairaslomaa.

 

Kyynpurema ei koskaan ole pikkujuttu, vaan se vaatii aina nopeaa hakeutumista hoitoon.

 

Tiedän ja tunnen hyvin tapauksen, jossa kyynpureman saanut marjastaja odotti yön yli aamuun ja meni vasta silloin lääkärille. Potilas matkasi lääkärin vastaanotolle polkupyörällä ja se varmisti, että myrkky levisi tehokkaasti koko kehoon. Kyseinen henkilö kärsi koko loppuelämänsä kyynpureman jälkiseurauksista.

Vanha kansa tunsi ns. käärmeennousupaikat. Ne ovat paikkoja, joissa kyyt talvehtivat.

 

Tiedän Keski-Pohjanmaalla erään käärmeennousupaikan sijainnin. Vanhaan aikaan paikalliset ihmiset saivat tapettua keväisin tällä käärmeennousupaikalla lukemattomia kyitä. Nyt ei enää niin tehdä ja sielläkin kyyt ovat vaarallisesti yleistyneet.

 

Maaseudun autioituminen merkitsee, että ennen ”kyyvapailta” alueilta niitä tavataan.

Kyykäärme on tietyllä tavalla kaunis matelija, mutta myrkyllisyytensä ja runsaan esiintymisensä vuoksi se joutuu ainakin meillä joka kerta ajojahdin kohteeksi. Ajojahdin tulos on useimmiten se, että kyy saadaan tapetuksi.

Pahinta on, että koko ajan joutuu tarkkailemaan lähiympäristöä, jotta ei astu kyyn päälle.

Korostan, että kyyn tappaminen on täysin sallittua, sillä Suomen kyykanta luokitellaan Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n uhanalaisuusluokituksessa ”Least Concern” (LC) -luokkaan. Se merkitsee, että Suomessa kyykanta tunnetaan hyvin ja kanta on runsas sekä vakaa eli kyseessä on elinvoimainen laji.

Euroopan luonnonsuojelusopimus edellyttää kaikkien matelijoiden rauhoittamista, mutta Suomi teki kyyn kohdalla varauksen liittyessään sopimukseen vuonna 1983. Viisas päätös!

-Esko Erkkilä-