Ilahduin, kun luin Tampereen kaupungin tiedotteista, että Tampereen kaupunginhallitus on tammikuun 30. päivä kuluvaa vuotta päivittänyt kaupungin johtamis- ja hallintotapaa ja sisäistä valvontaa koskevan ohjeen.


Tiedotteessa kerrotaan oikeaoppisesti, että riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan on jatkossa katettava kaupungin oman toiminnan lisäksi myös sellainen toiminta, josta kaupunki vastaa lainsäädännön, omistuksen, ohjaus- ja valvontavastuun sekä muiden velvoitteiden tai sopimusten nojalla.


Kauniisti sanottu, mutta pelkään, että korulauseet jäävät korulauseiksi.


Käytäntöön sovellettuina korulauseet merkitsisivät mm. sitä, että tekopohjavesiyhtiö Tavase Oy:n toiminta pitäisi ottaa käytännön järjellä ajattelevien henkilöiden hallintaan. Nyt se sitä ei ole.


Toinen seikka, johon haluan kiinnittää huomiota, on sisäisen tarkastuksen rooli siinä, että havaittujen epäkohtien korjaamiseen puututtaisiin. Ei riitä, että havaitusta epäkohdasta huomautetaan vuosittain, vaan epäkohta on tuotava selkeästi päättäjien eli luottamushenkilöiden tietoon. Sisäinen tarkastus ei saa olla elin, joka saattaa jopa piilotella virkamiesten tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Lasken piilottelemiseksi sen, että sisäinen tarkastus ei ainakaan ennen antanut muistioitaan edes luottamushenkilöistä koostuvan liikelaitoksen johtokunnan tietoon!

On tarkennuksena todettava, että en omaa pienintäkään tietoa piilottelusta tms., mutta ripeyttä ja selkeää toimintaa luottamushenkilöiden on vaadittava jo ohjeita hyväksyessään.


Yritysmaailmassa sisäinen tarkastus on johdon ja esimiesten yhteistyökumppani. Näin pitäisi olla myös kuntien ja kaupunkien hallinnossa. Sisäinen tarkastus ei saa uinua Ruususen unta kammioissaan.

Sisäinen tarkastus pitää mielestäni olla luottamushenkilöjohdon työkalu kaupungin asioiden hoitamisessa. Luottamushenkilöjohtoon kuuluvat ylimpien toimielinten lisäksi lautakunnat sekä johtokunnat.

Yritysten sisäinen tarkastustoiminta on ripeää ja se antaa linjaorganisaatiolle palautteen nopeasti.  Näin ei ehkä välttämättä ole kaupunkiorganisaatiossa, vaan asioita saatetaan vitkutella kuukausikaupalla.


Julkisen vallan ja yritysmaailman päättäjien sekä johdon ja esikuntaelinten keskinäinen henkilökierrätys olisivat välttämättömiä.

Onko tilanne nyt se, että kunnallisessa organisaatiossa leipääntyneillä virkahenkilöillä on vaikeuksia ja ehkä halujenkin puutetta päästä yrityselämässä vastuullisille paikoille? Eivätkö eväät riitä?

Ovatko kuntien ja kaupunkien virkahenkilöt muutamaa virkistävää poikkeusta lukuunottamatta tuomittu loppuiäkseen nykyisille paikoilleen?

Virkahenkilöiden paikoilleen jämähtäminen on vahinko, sillä se saattaa olla este kunnallisen puolen kehittymiselle ja sen virtaviivaistamiselle.

-Esko Erkkilä-