Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kokoomuksen ja SDP:n kunnallisvaalipolitikointia vanhusten kustannuksella - asia jonka SDP:n puoluesihteerikin myöntää vaalikikkailuksi!

Keskiviikko 22.8.2012 - -Esko Erkkilä-


Päähallituspuolueet ovat rakentaneet vanhuspalvelulaista kunnallisvaalien vetonaulan, jolla pyritään höynäyttämään äänestäjiä.

 

Lakikeskustelulla pyritään siirtämään suomalaisten huomio pois hallituksen rahan lapioimisesta etelä-Euroopan vempulamaille.

 

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (SDP) on vaihtanut lakivalmistelun viime metreillä mieltään kuin mustalaiset ennen hevosiaan. Sanonta ”lakivalmistelun viime metrit” saattaa kuitenkin olla toiveajattelua, sillä lakia on pyritty saamaan aikaiseksi jo vuosikaudet.

 

MGR:n vaatimus hoitohenkilökunnan määrän tietystä suhteesta hoidettaviin on populistista äänten kalastelua. Se on myös pilvilinnojen rakentelua, jos siihen ei ole osoittaa varoja. Lisäksi on muistettava, että koulutettua hoitohenkilökuntaa ole, joten siinäkin mielessä tässä asiassa olisi maalaisjärjen käyttö sallittua - jopa toivottavaa.


On arvostettava SDP:n puoluesihteeri Reijo Paanasta, joka Ylivieskassa totesi suoraan, että vanhuspalvelulakiin SDP:n ajama henkilöstömitoitus on vaalikikka.


On mielenkiintoista seurata, että saako totuudenpuhuja puolusihteeri Paananen puolueessaan "majaa"!

 

Yli 65 –vuotiaiden suomalaisten määrä ylitti hetki sitten miljoonan asukkaan rajan. Suomessa joka viides asukas on nyt täyttänyt 65 vuotta.

 

Valtaosa yli 65 –vuotiaista on hyväkuntoisia ja he pyörittävät vahvalla osuudella suomalaista talouselämää. Yli 65 –vuotiaat ovat kuluttajina monella sektorilla tärkeä asiakasryhmä.

 

Senioriväestön osuuden kasvaminen merkitsee, että hallitus ei pääse pälkähästä samalla metodilla, jolla yhteiskunta on hoitanut sotaveteraanien asiaa. Sotaveteraanien määrä alenee vinhaa vauhtia, mutta näin ei käy vanhusten määrälle. Se kasvaa, kunhan loputkin suurien ikäluokkien edustajat hieman vanhenevat.

 

Peräänkuulutan sellaista lainsäädäntöä, että ikääntyvän väestön tarpeet pystytään hoitamaan.

 

Silmänkääntötemppuja ei tarvita eikä suurta teatteria vanhusten kustannuksella.


Vanhusten kotihoitoon ja heidän kotihoidon tukeensa on satsattava. SDP:n ja kokoomuksen kina hoitajamitoituksesta ei saa syödä näitä rahoja eikä henkilöresursseja.

 

Jos hallituksen vastuuministerit vanhuspalvelulain aikaansaamisessa ovat toistensa kimpussa kuin herhiläiset, on heidät vaihdettava.

 

Vanhusasia ei saa vesittyä demareiden ja kokoomuksen kunnallisvaalitemppuilun vuoksi.

 

Toivon, että kansalaiset tiedostavat päähallituspuolueiden ”riidan” temppuiluksi – sillä halutaan vaientaa kansalaisten ärhäkkyys etelä-Euroopan vempulamaiden tukemisesta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: vanhuspalvelulaki, peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson, takinkääntö, Maria Guzenina-Richardson , puolesihteeri Reijo Paananen, vaalikikkailu, SDP:n vaalikikkailu, SDP:n vaalikikkailu vanhusten kustannuksella,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini