Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

On paljon suomalaisia, joille Urho Kekkonen on yhä edelleen ainoa presidentti

Tiistai 15.12.2015 - -Esko Erkkilä-


Olin 8-vuotias, kun helmikuun 15. päivänä 1956 radioitiin presidentinvaalitoimitus, jossa Urho Kekkonen valittiin kolmannella kierroksella Tasavallan Presidentiksi.

 

 

Kuuntelin vanhempieni kanssa vaalitoimitusta ja mieleeni on jäänyt, kun Väinö Leskinen luki viiden nipun sarjoissa Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen.

 

 

Kuulun siihen sukupolveen, jolle Urho Kekkonen on yhä edelleen Suomen ainoa ja oikea presidentti!

 

 

Pääsin näkemään Urho Kekkosen ainoastaan kahdesti.

 

 

Vuonna 1959 Hämeenkyrössä järjestettiin Maatalousnäyttely ja pääsin mukaan, kun kaksi tätiäni halusivat mennä näyttelyyn.

 

 

Katselin kaukaa, kun presidentti Kekkonen ja rouva Sylvi Kekkonen istuivat näyttelyn pääjuhlassa yleisön edessä tilavissa nojatuoleissa.

 

 

Toisen kerran näin presidentti Kekkosen, kun hän osallistui Lapualla järjestettyyn vaalitilaisuuteen, joka tähtäsi vuonna 1978 järjestettäviin presidentinvaaleihin.

 

 

En ole varma, että järjestettiinkö Lapuan vaalitilaisuus vuoden 1977 lopulla vaiko vuoden 1978 alussa.

 

 

Olin kuitenkin paikalla ”takapenkin-Taavina” ja muistan, kun Kekkonen muutamalla harppauksella nousi puhujalavalle.

 

 

Olen jälkeenpäin saanut lukea siitä voimakkaasta taustapelistä, jota Veikko Pihlajamäki ja Eino Uusitalo keskustalaisine taustajoukkoineen kävivät keskenään siitä, että kumpi vahvoista vaikuttajista sai avata Kekkosen vaalitilaisuuden.

 

 

Kiista päätyi ns. Mustaan tusinaan kuuluneen Pihlajamäen voittoon ja Eino Uusitalo joutui tyytymään siihen.

 

 

Lapuan vaalitilaisuudesta vielä sen verran, että Kekkosen esiintyessä narikkamiehinä olleet keskenkasvuiset pojat kokeilivat narikkaan jätettyä Kekkosen palttoota ja totesivat, että raskas mantteli on Kekkosella!

 

 

Suuri arvostukseni Urho Kaleva Kekkoselle, sillä hän on minulle yhä edelleen ainoa Suomen Tasavallan Presidentti!

 

 

 

-Esko Erkkilä-  

Avainsanat: Urho Kekkonen, Tasavallan Presidentti, Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen, Hämeenkyrön Maatalousnäyttely 1959, Urho Kekkosen presidentinvaalikampanja 1978,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini