Käkisalmi rakennettiin aikoinaan paikkaan, jossa käen kuultiin keväällä ensimmäisenä kukkuvanPerjantai 12.8.2016 - -Esko Erkkilä- Olen viime ja tänä kesänä päässyt Karjalan-matkoillani yöpymään Käkisalmessa.
Molemmilla kerroilla olemme yöpyneet vuonna 1939 rakennetussa ja viipurilaisen arkkitehti Jalmari Lankisen suunnittelemassa hotellissa, jonka alkuperäinen nimi oli hotelli Vuoksenhovi - …
…hotellin nykyinen nimi on Korela.
En ole aikaisemmin huomannutkaan, että Korelan jokaisen hotellikerroksen aulassa on rekvisiittana Tikkakoskella valmistettu…
…Tikka-ompelukone. Tikkakoski joutui yrityksenä neuvostoliittolaisomistukseen sodan jälkeen, sillä aikaisemmin sen omistuksessa oli merkittävä osuus saksalaisilla. Ovatkohan Korelassa olevat ompelukoneet valmistettu Suomessa venäläisomisteisen yrityksen tehtaalla?
Hotellin edessä sijaitseva aukio on nimeltään Leninin aukio ja itse Lenin seisookin aukion itälaidalla.
Aukion länsilaidalla sijaitsee Konevitsan luostarille kuuluva ortodoksikirkko – harmillista, että en ole koskaan päässyt vierailemaan siellä sisällä.
Ortodoksikirkon edessä Pietari Suuri katselee tiukasti Leniniä aukion toisella laidalla.
Pietari Suurella on tiukka ilme ja Leninillä palttoo auki – mitä lienevät ajatella?
Leninin selän takana sijaitsevassa Keskuspuistossa on ”Poika ja pantteri” –patsas.
Oletan, että patsas on neuvostoaikainen, sillä sen kolhiintunut ulkonäkö viittaa siihen. Neuvostoaikaiseen taiteeseen viittaa sekin, että mitä yhteyttä Käkisalmella ja pantterilla on? Ainakaan minä en keksi mitään yhteyttä. Kertokaa, jos tiedätte!
***************
Käkisalmen evankelisluterilainen kirkko on sitä kohdanneen tulipalon jäljiltä rappeutumassa.
Se on sen verran sivussa, että en nyt käynyt sen luona.
Emme poikenneet tällä kerralla Käkisalmen linnassakaan, sillä sateinen sää ja kireä aikataulu estivät tutustumisen linnaan. *************
Neuvostoliitto harjoitti Jatkosodassa suomalaisten hyökkäysvaiheessa Käkisalmessa poltetun maan taktiikka, joten nykyään kaupungissa on vähän rakennuksia Suomen ajalta.
Puna-armeijan polttopartiot liikkuivat Käkisalmen kaduilla ja rikkoivat talojen ikkunat sekä heittivät sisään palavia soihtuja.
Neuvostoliitto väitti sotien jälkeen pitkään, että suomalaiset olisivat polttaneet Käkisalmen, mutta polttajia olivatkin neuvostoliittolaiset.
Monilla suomalaisilla merkkihenkilöillä on sukujuuret Käkisalmessa, joten se on yhä edelleen rakas kaupunki monille suomalaisille!
-Esko Erkkilä- |
Avainsanat: Käkisalmi, Lenin aukio, Leninin aukio Käkisalmessa, Poika ja pantteri, Vuoksenhovi, Korela, arkkitehti Jalmari Lankinen, Tikkakoski, Tikka ompelukone, Venäjä2016, Kyröläismatka2016, |