Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Jätinkö turhaan eriävän mielipiteen?

Torstai 20.10.2016 - -Esko Erkkilä-


En syyllisty tässä jutussani sisäpiiriin kuuluvan luottamushenkilön ”paljastuksiin”, sillä kaikki tässä jutussani kertomani luvut ovat peräisin Tampereen kaupungin nettisivuilla julkaistuista tiedoista.

 

 

Kyse on Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan päätöksistä, jotka koskevat liikelaitokselle vuodelle 2017 asetettuja taloudellisia tavoitteita.

 

 

Minulla on menossa kahdeksas vuosi Infran johtokunnassa, joten uskon tietäväni jotain – pohjaa taloudelliselle tietämykselleni antaa bisnesmaailmassa saatu kokemus nelikymmenvuotisen kokemuksen tuomana.

 

 

Infran luvut – erityisesti Tampereen kaupungin heikon taloudellisen tilanteen kannalta - ovat pieniä, mutta ne kuvaavat sitä hentoa korttitaloa, jonka perustalle Tampereen taloutta taas vuodelle 2017 rakennetaan.

 

 

Infran tilinpäätöstiedoista voidaan totena todeta, että liikelaitoksen liikevaihto vuonna 2015 oli 54,5 miljoonaa euroa ja liikeylijäämä silloin oli kunnioitettavat 2,7 miljoonaa euroa.

 

 

Tälle vuodelle liikevaihtobudjetti on 57, 3 miljoonaa euroa ja virallinen tulostavoite liikeylijäämätasolla 3,2 miljoonaa euroa.  Nyt liikeylijäämäennuste ennustaa tälle vuodelle 0,5 miljoonan euron alitusta budjettiin verrattuna eli liikelaitos pääsisi vuoden 2015 tulostasoonsa eli 2,7 miljoonaan euroon.

 

 

Mielestäni hieno tulos sekin!

 

 

Ensi vuoden liikevaihtoennuste on 52,9 miljoonaa euroa eli liikelaitoksen liikevaihdon ennustetaan alenevan 4,4 miljoonalla eurolla.

 

 

Liikevaihdon alenemisesta huolimatta ”ylhäältä annettu” tulostavoite on liikeylijäämätasolla peräti 4,1 miljoonaa euroa eli tälle vuodelle ennustettua tulosta peräti 1,4 miljoonaa euroa suurempi!

 

 

Tampereen Infra Liikelaitokselle Tampereen kaupungin ensi vuodelle asettama tulostavoite on esimerkki ylimmän virkamies- ja luottamushenkilöjohdon yrityksestä saada näyttämään vuoden 2017 tulosbudjetti edes jonkinlaiselta.

 

 

Kyse on selkeästä budjetointivirheestä, jolla Tampereen kaupungin johto yrittää tuudittaa kaupunkilaiset siihen uskoon, että Tampereen kaupunki tekee ensi vuonna vain muutaman kymmenen miljoonan euron suuruisen tappion.

**************

 

 

Totesin edellä, että Infran tuloslukemat ensi vuoden budjetissa ovat vain pisara Tampereen kaupungin tulostavoitteessa, mutta siitä huolimatta jätin Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan kokouksessa tulostavoitteen osalta seuraavan eriävän mielipiteen

 

 

”Tampereen Infra Liikelaitoksen tulosbudjetti vuodelle 2017 on epärealistinen.

 

Jos tulostavoitteet kaikissa Tampereen tulosyksiköissä ovat samansuuntaisia, on odotettavissa, että Tampereen kaupungin taloudellinen tulos jatkaa syöksymistään.

 

28.9.2016

 

Esko Erkkilä”

 

 

*****************

 

On selvää, – eritotenkin, jos Tampereen kaupunginvaltuusto päättää ratikan rakentamisesta - että Tampereen kaupungin taloustilanne tulee olemaan katastrofaalinen seuraavat kymmenet vuodet!

 

 

Miten nykypäättäjät kehtaavatkin asettaa tuleville sukupolville sellaisen rasitteen, jota ratikan rakentaminen merkitsisi!

 

 

Jokunen selityksen sana tämän juttuni otsikosta:

 

 

Jätin eriävän mielipiteeni turhaan, jos ratikka kuitenkin päätetään rakentaa ja rakennustöiden tiimoilta annetaan Tampereen Infra Liikelaitokselle runsaasti töitä jo vuoden 2017 aikana.

 

 

On kuitenkin muistettava, että Infralle mahdollisesti annettavat työt on tamperelaisten veronmaksajien viimeisintä senttiä myöten maksettava, joten suo siellä, vetelä täällä!

 

 

Infran luottamushenkilönäkin katson tamperelaisten parasta ja en sille alttarille pysty laittamaan sitä, että Infran tulos olisi riippuvainen ratikasta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Tampereen Infra Liikelaitos, eriävä mielipide, Esko Erkkilän eriävä mielipide,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini