Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tunteeko Kalevala Kaalin kraaterin synnyn?

Perjantai 11.8.2017 - -Esko Erkkilä-


Saarenmaan tunnetuin nähtävyys on Kaalin kraateri eli maahan pudonneen meteoriitin muodostama luonnonnähtävyys.

 

 

Olen päässyt käymään Kaalin kraaterilla muutaman kerran ja viimeksi heinäkuun alussa, kun teimme kyröläismatkan Viron saarille eli Saarenmaalle ja Hiidenmaalle.

 

 

Kaalin kraateri tai oikeammin kraaterit sijaitsevat parisenkymmentä kilometriä Kuressaaren ulkopuolella.

 

 

 

IMG_0971.JPG

 

 

Kaalin kraateri on halkaisijaltaan n. 105 – 100 metriä ja syvyydeltään  16 metriä.

 

 

Jos syvyyteen lasketaan mukaan myös reunavallit nykyisellään, saadaan kraaterin syvyydeksi 22 metriä.

 

 

Tutkijat ovat hyvin erimielisiä Kaalin kraaterin iästä, sillä ikäversiot vaihtelevat 2600 vuodesta 7000 vuoteen.

 

 

 

IMG_0967.JPG

 

 

Pääkraaterin lisäksi alueella on 9 pienempää sivukraateria ja kaikki kraaterit sijaitsevat n. neliökilometrin suuruisella alueella.

***********

 

On esitetty ajatuksia, että Kalevalassa on käsitelty Kaalin kraaterin syntymistä ja todettu, että mm. tämä kohta kertoo Kaalin kraaterin syntymisestä:

 
Taivas reikihin repesi, ilma kaikki ikkunoihin.
Kirposi tulikipuna, suikahti punasoronen,
läpi läikkyi taivosista, puhki pilvistä pirisi,
läpi taivahan yheksän, halki kuuen kirjokannen.

 

 

*****************

IMG_1112.JPG

 

 

Viron presidenttinä – Eesti Vabariigi President - 1992 – 2001 toiminut Lennart Meri on kirjoittanut vuonna 1976 kirjan Höbevalge eli Hopeavalkea, jossa hän käsittelee mm. Kaalin kraateria.

 

 

 

 

 

 

IMG_0961.JPG

 

 

 

Kaalin kraaterin alueelle on kohonnut melkoinen matkailukeskus, jossa toimii mm. Kaalin trahteeri - hyvää maalaisruokaa; voin vakuuttaa.

 

 

 

IMG_0963.JPG

 

 Samalla pihalla sijaitsee myös hyvinvarustettu Kauplus eli kauppa!

 

 

 

Saarenmaalla käyntiin kuuluu aina käynti Kaalin kraaterilla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Tunteeko Kalevala Kaalin kraaterin synnyn, Kaalin kraateri, Kalevala ja Kaalin kraateri, Lennart Meri, Höbevalge, Hopeavalkea, Eesti Vabariigi President Lennart Meri, Eesti Vabariigi, Saarenmaa2017,


Kommentit

2.6.2018 9.21  Ismo Elo

Mitä kauemmin olen pohtinut Kaalin meteoriittia, sitä selvemmältä tuntuu, että Kalevalassa kerrotaan Kaalin meteoriitista.
Jos olisin nuorempi tekisin perusteellisen tutkimuksen asiasta, mutta toivon, että joku nuorempi tarkistaisi väitteitäni.

2.6.2018 22.07  -Esko Erkkilä-

Kiitokset Ismo Elo kommentistasi ja mielipiteestäsi!

4.6.2019 21.11  Mika

Minä olen lukenut varsin paljon kirjallisuutta ja tutkimuksia Kaalin kraaterista. Kalevalan tapahtumat on tutkijoiden taholta ajoitettu noin 4500 vuoteen ja mateoriittikraaterin iäksi on arvioitu noin 7000-7500 vuotta. Joskus pohdimme Lennart Meren kanssa kraateriasiaa ja päädyimme tulokseen, että Kalevala voisi kuvata sittenkin Hiidenmaalle osunutta metoriittia, joka synnytti kraaterin, jossa sijaitsee Hiidenmaan ainoa kaupunki Kärdla. Se sopisi paremmin myös Kalevalan runoon

4.6.2019 22.01  -Esko Erkkilä-

Kiitoksia Mika mielipiteestäsi. Olen kerran käynyt Kärdlassa ja silloin kukaan ei liittänyt Kärdlaa kraateriin. Missä tarkemmin tuo meteoriitin putoamispaikka olisi?

4.6.2019 22.09  Mika

Itse asiassa koko Kärdlan keskusta on vanhaa kraaterinpohjaa. Meteroriitti osui aikanaan mereen, joten siitä ei jäänyt kovinkaan paikallista ja syvää kraateria.

5.6.2019 6.43  -Esko Erkkilä-

Olisipa tuo tieto ollut minulla silloin kun kävin Kärlassa, olisin katsellut maisemia "toisella silmällä".

Onko Viroon aikojen saatossa osunut kaksikin meteoriittiä?

5.6.2019 7.51  Mika

Se meteoriitti, joka iskeytyi ensin nykyisen Kärdlan alueelle oli noin 450 miljoonaa vuotta sitten. Kun se iskeytyi mereen aiheutti se valtavan paineaallon ja kraaterin muoto oli loivempi, mutta halkaisija sitten olikin toista luokkaa, noin 2 kilometrin verran. Meteoriitin iskeymä täyttyi hyvin nopeasti merenpohjan maa-aineksella ja tasoittui. Aikojen saatossa merio kohosi. Noin 5000 vuotta sitten tällä nykyisen viron alueella oli suomalaisasutusta. Kärdlan vaiheille iskeytyi pieni meteorisade metoriitin räjähdettyä ilmakehässä. Eli tuli isku iskun perään samalle paikalle. Tästä jäkimmäisestä iskusta on ilmeisesti kuvaus tuossa Kalevalassa. Se on ollut ilmeisesti sangen vaikuttava tulisuihku. Kärdlasta on löydetty "meteoripölyä" siis aivan pieniksi hiukkasiksi hajonnutta meteoriitin kappaletta juuri tuosta ensimmäisen meteoriitin iskemästä kraaterista. Hyvin pitkään luultiin. että se meteoripöly olisi ollut tuon ensimmäisen iskun... Kalevalan runossa ihmiset eivät asuneet siinä mihin meteoriitti iskeytyi vaan lähtivät meteoriittia ihmettelemään.

Usein puhutaan siitä, että Virolaiset ovat "omineet" kansalliseepokseensa Kalevalasta asioita. Asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Toden näköisesti runot ovat osa samaa runoelmaa. Muuttuneet ajan myötä; Lönnrothan keräsi osan runoistaan Viroon suuntautuneelta runojenkeruumatkaltaan.

1.3.2020 15.14  Vesa Raevaara

Tässä olisi yksi näkemys asiasta. Runojen ja niiden pikku yksityikohtien osuminen toisiinsa ja sekä raudan että itämeren historiaan, vahvistavat käsitystä siitä, että Kaalin kraatteri on yhtä kuin Kalevala.

https://raevaaravesa.blogspot.com/2020/02/hiidetsampo-ja-kaalin-kraatteri-s.html

1.3.2020 22.43  -

Mika ja Vesa Raevaara: Sori, että vasta nyt huomasin viestinne - kiitoksia niistä!

10.3.2020 17.45  Ismo Elo

Kyllä mielestäni Kaalin kraatteri on ainoa, joka sopii Kalevalan tekstiin.

Virolaisilla ja liiviläisillä on yhteistä historiaa, mikä näkyy Kalevipoeg kirjassakin. Pohjois-Virossa ja Suomessakin on paljon paikkojen nimiä, jotka ovat lähtöisin Liivinmaalta ja Virosta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini