Mikko Alatalo 1.5.2018: "Tampereella ajatellaan lähinnä, että yksi euro ratikalle tuo 3-4 euron hyödyn rakennusyhtiöille."Keskiviikko 2.5.2018 - -Esko Erkkilä- Tampereen Keskusta järjesti eilen Vihreä Vappu-tilaisuuden Hämeenpuiston tapahtuma-aukiolla Kirjastotalo Metson edessä.
Kerroimme tapahtumastamme Tamperelainen-lehdessä ja jaoimme samaa ilmoitusta facebookissa.
Ennakoimme sateista säätä ja sen vuoksi pystytimmekin kaksi telttakatosta suojaamaan yleisöä, äänentoistolaitteitamme ja tarjottavaamme.
Johannes Jonoff (vasemmalla) ja Reijo Laitinen täyttivät ilmapalloja tapahtumayleisön viihdykkeeksi.
Jarmo Toivola ja Raija Moilanen huolehtivat siman sekä donitsien tarjoilemisesta – Raija Moilanen juonsi tilaisuutemme.
On selvää, että sima sekä donitsit olivat Suomessa valmistettuja.
Keskustan valtuustoryhmän kunnallissihteeri Raija Moilanen, joka on sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen ja joka on Tampereen pormestarin nimittämän köyhyyden ennaltaehkäisevän työryhmän jäsen, kertoi työryhmän työskentelystä.
Reijo Laitinen on puolestaan sen työryhmän jäsen, jonka pormestari on nimittänyt tutkimaan huumeongelman tilannekuvaa Tampereella. Laitinen valotti vappujuhlayleisölle työryhmän aikaansaannoksia.
Kunnallisjärjestön puheenjohtajana kerroin ”eläväni” netissä 24/7, mutta siitä huolimatta tai paremminkin juuri sen vuoksi olin huolissaan niistä 70.000 tamperelaisesta, joilla ei ole tietokonetta eikä nettiä.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunnan jäsen ja Keskustan Pirkanmaan piirihallituksen varapuheenjohtaja Aino-Riikka Simula toi vapputilaisuuteen nuorten toivorikkaan tervehdyksen.
Tilaisuudessa juhlapuheen piti kansanedustaja Mikko Alatalo ja hän aloitti puheensa näin:
”Viisi vuotta Suomen talous polki paikallaan, vaikka kansainvälinen talous oli kääntynyt selvään kasvuun finansiikriisin jälkeen. Suomi ajautui taantumaan, ihmiset menettivät työpaikkansa ja hallituspuolueet äänestivät omat esityksensä eduskunnassa nurin.
Keskustalaisille sanottiin, että tehkää jotakin. Me lupasimme 200 000 uutta työpaikkaa kymmenen vuoden aikana. Nyt kolmessa vuodessa on syntynyt 100 000 uutta työpaikkaa.
Saavutamme kunnianhimoisen 72 prosentin työllisyysastetavoitteen tällä vaalikaudella. Talous kasvoi lähes kolmen prosentin vauhtia jo viime vuonna.
Velkaantuminen on taittunut ja velkasuhde jatkaa laskuaan."
"Lupasimme laittaa omais- ja perhehoidon kuntoon. Näin olemme tehneet.
Lupasimme hakea kasvua biotaloudesta ja digitalisaatiosta. Metsäteollisuuden jätti-investoinnit ovat paras esimerkki biotalouden etenemisestä.
Lupasimme pitää kuntien tehtävät ja talouden tasapainossa. Näin on toimittu.
Lupasimme purkaa turhia normeja. Niitä on purettu useita satoja.
Ja lupasimme viedä sote- ja maakuntauudistuksen maaliin. Nyt se on eduskunnan käsissä.”
*************************
Mikko täyttää aina Vappuna vuosia ja Reijo Laitinen yllätti koko juhlayleisön Mikolle osoittamallaan onnittelulaululla!
Kyyhkyläiset – Mikko ja Seija Alatalo kertoivat Vappujuhlan jälkeen kiirehtivänsä Mikon merkkipäivän viettoon!
Myös minä onnittelen!
-Esko Erkkilä- |
Avainsanat: Tampereen Keskusta, Keskustan Vihreä Vappu Tampereella 1.5.2018, |