Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Säästöt yksityisteiden hallinnossa merkitsevät säästöjä osakkaille ja parempia teitä!

Perjantai 4.11.2022 - -Esko Erkkilä-


Olen toiminut Viljakkalassa sijaitsevan Majajärven yksityistien toimitsijamiehenä kyseisen yksityistien perustamisesta alkaen eli yli 30-vuotta!

 

Olemme säästäneet hallintokuluissa, sillä toimitsijamiehelle ei ole maksettu palkkaa tai palkkioita milloinkaan.

 

Säästöjä on kertynyt myös siitä, että olemme järjestäneet tiekokouksia kovin harvoin - viimeisin tiekokous järjestettiin vuonna 2018 ja silloin päätimme, että seuraava tiekokous järjestetään neljän vuoden kuluttua.

 

Nyt tuo neljä vuotta on kulunut ja parhaillaan valmistelenkin loppuvuonna järjestettävää tiekokousta.

 

Päätimme vuoden 2018 tiekokouksessa, että keräämme osakkailtamme kaksi kertaa 5.000 euroa tiemaksuja eli yhteensä 10.000 euroa neljässä vuodessa.

****************

 

Olen viime päivinä tarkastellut tiliotteita ja on ollut mukava todeta, että tieosakkaat ovat säntillisesti maksaneet yksikkömaksunsa.

 

Tiliotteiden tarkastelun lisäksi olen päivittänyt osakkaiden yhteystietoja ja siinä onkin ollut melkoinen työmaa.

 

Vuosien aikana on tehty kiinteistökauppoja ja tieosakkaat ovat sen vuoksi vaihtuneet – myös sukupolvien vaihdokset ovat saaneet osakasluettelon uuteen asentoon.

 

Osakasluettelon päivityksessä Fonectan nettisivut ovat korvaamaton apu, mutta ei sieltäkään kaikkea löydy ja sen vuoksi vahva paikallistuntemus sekä osakkaiden naapureihin tukeutuminen ovat olleet tärkeitä keinoja osakasluettelon päivittämisessä.

 

Majajärven yksityistiellä on 33 tieosakasta ja kaikille heille on lähipäivinä toimitettava kutsu tiekokoukseen ja sen jälkeen maksulappu.

 

Palkaton toimitsijamies ja harvoin toteutettavat tiekokoukset säästävät osakkaiden rahoja tien kunnossapitämiseen.

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: Säästöt yksityisteiden hallinnossa merkitsevät säästöjä osakkaille ja parempia teitä!, yksityistiet, yksityisteiden osakkaat, yksityistien toimitsijamies, toimitsijamies, Fonecta, Viljakkala, Majajärvi, Majajärven yksityistie,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini