Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Aaro Lintilä loi kansanedustajakautensa jälkeen Eläkeliitosta Suomen suurimman eläkeläisjärjestön

Tiistai 8.3.2022 - -Esko Erkkilä-

Keski-Pohjanmaalta on noussut muutama valtakunnantasolle yltänyt poliitikko.

 

Sain toimi työelämän aikana muutaman vuoden myyntimiehenä Keski-Pohjanmaalla ja sen jälkeenkin se kuului vastuualueekseni jokusen vuoden myöhemminkin – koen tuntevani Keski-Pohjanmaan lähes puolittain kotimaakunnakseni, sillä sieltähän löysin myös Rouvan!

 

Haluan erikseen mainita kolme keski-pohjalaista poliitikkoa, jotka ovat ”kyntäneet” valtakunnalliseen politiikkamme merkittävän vaon.

 

 

Olen henkilökohtaisesti tavannut näistä nimeämistäni poliitikoista vain yhden ja hän on halsualainen maanviljelysneuvos Viljami Kalliokoski.

 

Sain 1970-luvun alussa olla kutsuvieraana eräissä Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan tilaisuuksissa, joissa osuuskunnan hallintoneuvoston puheenjohtaja Kalliokoski oli isäntänä.

 

Toisena keski-pohjalaisena merkittävänä poliittisena persoonana mainitsen Kälviällä vuonna 1906 syntyneen Kauno Kleemolan, joka toimi Eduskunnan puhemiehenä 1962 – 1965 ja sen lisäksi hän oli useissa hallituksissa ministerinä. Valitettavasti en milloinkaan tavannut henkilökohtaisesti Kauno Kleemolaa.

 

Kolmantena keski-pohjalaisena mainitsen…

 

 

aarolintila.jpg

 

 

…toholammilaisen Aaro Lintilän, jota häntäkään en milloinkaan ehtinyt tavata.

 

Mainitsen Aaro Lintilän kahdestakin syystä ja ensimmäinen näistä on se, että kansanedustajakautensa jälkeen hän toimi Eläkeliiton toiminnanjohtajana 1974 – 1986.

Eläkeliiton toiminnanjohtajana Lintilä loi järjestöstämme – toimin aikoinaan 6 vuotta Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana - maamme suurimman eläkeläisjärjestön!

 

Toinen syy Aaro Lintilän mainitsemiseen on se, että hän on elinkeinoministeri Mika Lintilän isä – tuo kuvakin Aaro Lintilästä on kopioitu ministeri Lintilän fb-postauksesta.

 

 

Eräs keski-pohjalaisministeri on perholainen Heimo Linna, mutta hän oli ministeriaikoinaan niin vastahangassa rehuteollisuuden ja sitä kautta maidontuottajien edun kanssa, että hän jää listaukseni ulkopuolelle.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aaro Lintilä loi kansanedustajakautensa jälkeen Eläkeliitosta Suomen suurimman eläkeläisjärjestön, Aaro Lintilä, Viljami Kalliokoski, Kauno Kleemola, Eduskunnan puhemies Kauno Kleemola, Kauno Kleemola Kälviä, Viljami Kalliokoski KPO, KPO, Eläkeliitto,