Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

MTK:lta lapsenuskoista toiveajattelua

Keskiviikko 12.9.2012 - -Esko Erkkilä-

SOK on myynyt enemmistöosuuden Hankkija-Maatalous Oy:stä tanskalaiselle DLA:lle.

 

Hankkija-Maatalous Oy on pellervolaisen osuustoiminnan erään kulmakiven Hankkijan perillinen, joka nyt siis päätyy ulkomaiseen omistukseen.

 

Hankkija on aina edustanut minulle kilpailijaa ja sen vuoksi Hankkijan konkurssi olikin aikoinaan minulle eräs suurimmista työelämäni saavutuksista.

 

Sain aikoinaan tehdä sopimuksia varastojen vuokraamisesta Hankkijan konkurssipesän kanssa ja on selvää, että silloin sain iloita työnantajani onnistumisesta.

 

Huvittavaa, että Hankkijan konkurssipesän asianajajat eivät koskaan suostuneet tekemään sopimuksia kuin kuukausi kerrallaan. Näin menetellen he varmistivat mahdollisimman suuren osuuden konkurssipesän varoista palkkioksi itselleen.

 

”Emme voi tehdä sopimuksia kuin kuukaudeksi, sillä sen jälkeen meidän on pidettävä uusi kokous, että voimmeko vielä jatkaa sopimusta” oli perustelu kuukausi toisensa jälkeen jatketuille sopimuksille!

 

Takavuosien luettelo ja vanha totuus suomalaisen talonpojan pahimmista uhkaajista oli kolme väkästä eli Halla, Hukkakaura ja Hankkija.

 

Hankkija-Maatalous Oy on tyystin eri yritys kuin Hankkija – tämä pyrkii unohtumaan jopa niiltä, jotka luulevat tuntevansa suomalaisen agribisneksen.

 

Hankkija-Maatalous Oy on siis viime vuosina ollut SOK:n omistama ja nyt se päätyy tanskalaisomistukseen.

 

Huvittaa, että esim. MTK luulee maatalouden tuotantotarvikkeiden hintojen nyt alenevan ja vaikkapa viljojen hinnan kohoavan. Luulo osoittaa tietämättömyyttä bisnesmaailman menettelyistä!

 

On varmaa, että tanskalaisomistaja asettaa Hankkija-Maatalous Oy:lle kovat tulostavoitteet ja ne eivät suomalaista talonpoikaa ja sitä kautta suomalaista elintarvikeketjua ja lopulta suomalaista kuluttajaa armahda.

 

On varmaa, että uuden omistajan siipien suojassa toimiva Hankkija-Maatalous Oy pyrkii rahastamaan viimeisenkin lantin niistä tavaroista, joita suomalainen maataloustuottaja erehtyy Hankkija-Maataloudelta tai Agrimarketista hankkimaan!


Mainittakoon, että DLA Group on jo aikaisemmin hankkinut suomalaisen agribisnesyrityksen Yrittäjien Maatalous Oy:n omistukseensa.

 

Kannustan suomalaista talonpoikaa välttämään maatalouskaupan ”palveluksia” ja suuntaamaan hankintansa suoraan teollisuudelta.

 

Suomalainen maatalous, kotieläintalous ja suomalainen kuluttaja eivät pysty elättämään maatalouskauppaa, vaan viljelijän pitää yhä enenevässä määrin pystyä asioimaan suoraan tuotteita valmistavan teollisuuden kanssa.

 

Turhista välikäsistä pitää pyrkiä pois ja tämä pitää paikkansa siitä huolimatta, että onko maatalouskauppa suomalais- tai tanskalaisomistuksessa. 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: DLA, SOK, Keskusosuusliike Hankkija, Hankkija, Hankkija-Maatalous Oy, Agrimarket, Agrimarket-ketju, Yrittäjien Maatalous, Yrittäjien Maatalous Oy, DLA Group,