Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Ainoastaan 24 % kansalaisista vastustaa avohakkuita

Maanantai 19.11.2018 - -Esko Erkkilä-

Ns. luonnonsuojelujärjestöjen masinoima avohakkuut valtion mailla kieltävä kansalaisaloite on kuluneen puolen vuoden aikana saanut runsaasti julkisuutta.

 

 

Aloitteen allekirjoitusaika päättyi 17.11.2018 ja se sai kampanja-aikanaan niin paljon allekirjoituksia, että aloite tulee ensi keväänä valittavan eduskunnan käsittelyyn.

 

 

Suomen Metsäsäätiö toteutti kesällä kyselyn, jossa se kartoitti kansalaisten mielipiteitä avohakkuisiin.

 

 

Kyselyyn vastasi tuhat suomalaista, joiden ikähaarukka oli 18 – 70 –vuotta.

 

 

Kyselyssä selvisi, että ainoastaan vajaa neljännes vastustaa avohakkuita.

 

 

Avohakkuisiin suhtautui myönteisesti tai melko myönteisesti 31 % kansalaisista.

 

 

Varauksellisesti avohakkuisiin suhtautui 36 % ja kymmenen prosenttia kansalaisista ei osannut sanoa juuta eikä jaata!

 

 

Olen vuosien saatossa nähnyt lukemattomia avohakkuita ja pidän luonnollisena, että niitä käytetään puuntuotannon eräänä menetelmänä.

 

Avohakkuu on yksi menetelmä myös maisemanhoidossa, sillä avohakkuun jälkeen uudistettua taimikkoa on ”helppo katsella”!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ainoastaan 24 % kansalaisista vastustaa avohakkuita, avohakkuu, Suomen Metsäsäätiö,