Bisnesmaailman osaajia pitäisi saada siirtymään nykyistä enemmän politiikkaan!Perjantai 31.5.2019 - -Esko Erkkilä- Päättynyt vaalikausi ja 26.5.2019 järjestetyt EU-parlamenttivaalit osoittivat, että bisnesmaailmasta politiikkaan siirtyneet osaajat pärjäävät myös politiikanteossa.
Otan esimerkeiksi kolme Suomen Keskustan riveissä toimivaa ja toiminutta henkilöä:
Juha Sipilä…
…sekä hänen johtamansa Keskusta lupasivat ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja laittaa Suomen kuntoon ja niin myös tapahtui.
Tilanne oli maamme kannalta vaikea, sillä Suomi oli Kataisen-Stubb´n hallituksen sähellyksen jälkeen lähes suoritustilassa.
Tarvittiin johtajuutta ja rankkojakin otteita, mutta ne olivat välttämättömyyksiä.
On selvää, että ainoastaan bisnesmaailmassa johtajaoppinsa saanut henkilö pystyi tähän.
Anne Berner…
…oli Juha Sipilän löytö liikenne- ja viestintäministeriksi – hyvä löytö olikin, sillä hän laittoi tuulemaan!
Ministeri Berner ei tarvinnut ympärilleen avustajien komppaniaa, vaan hän halusi, että häneen ollaan suoraan yhteydessä. Omaan tästä henkilökohtaista kokemusta, sillä kysyin häneltä erään asian tiimoilta, että keneen hänen avustajistaan olen yhteydessä. Berner vastasi, että lähetä asia suoraan hänelle ja niin myös tein.
Vain bisnesmaailmasta lähtöisin oleva päättäjä pystyy ja haluaa kuulla suoraan kansalaispalautteen!
Kiitokset Juha Sipilä ja Anne Berner ehditte saamaan paljon aikaiseksi!
Petra Shulze Steinen…
…oli Keskustan ehdokkaana taannoisissa EU-vaaleissa ja sai kunnioitettavat 6.327 ääntä.
Petra on Euroopan keskuspankin lakimies ja nämä olivat hänen ensimmäiset vaalinsa, joissa hän oli ehdokkaana.
Kaikesta Petran esiintymisestä huokui se suuri ammattitaito ja osaaminen, jota voi olla vain sellaisella henkilöllä, jolla taustana on vankka yritysmaailman tuntemus.
Oli mielenkiintoista seurata Tampereella Vapriikissa järjestettyä EU-vaalitenttiä, jonka Petra Shulze Steinen vei muihin ehdokkaisiin verrattuna 10 – 0. Paneelissa ollut Henna Virkkunen kurkkaili koko ajan Petraa tämän käyttäessä puheenvuoroa – selvästi huomasi, että Henna Virkkunen halusi oppi jokaisen sanan Petran selkeistä puheenvuoroista!
Kiitokset Juha Sipilä, Anne Berner ja Petra Shulze Steinen; se työ jota olette tehneet, merkitsee meille suomalaisille entistä parempaa huomista!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bisnesmaailman osaajia pitäisi saada siirtymään nykyistä enemmän politiikkaan, Juha Sipilä, Anne Berner, Petra Shulze Steinen, |