Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Mitä Esperi Caren siirtyminen luotonantajiensa omistukseen merkitsee asiakkaille?

Tiistai 4.2.2020 - -Esko Erkkilä-

Eilen tuli julkisuuteen tieto, että hoiva-alan suuryritys Esperi Care on heikentyneen taloudellisen tilanteensa vuoksi joutunut luotonantajiensa omistukseen.
 
Esperi Caren tilanne koskettaa mm. monia viljakkalalaisia, sillä Viljakkalassa sijaitsevassa Hoivakoti Elokaaressa operoivana toimija on Esperi Care.
 
 

IMG_6848.JPG
 
Esperi Caren emoyhtiönä on eiliseen saakka ollut Esperi Care Holding, jonka suurin omistaja on puolestaan kansainvälinen Lontoota kotipaikkanaan pitävä sijoitusjätti ICG eli Intermediate Capital Group.

 
Eilen puolilta päivin tulleen ilmoituksen mukaan Esperi Care siirtyy velkojiensa (hienosti sanottuna ”luotonantajiensa”) Danske Bankin, Ilmarisen ja SEB:n yhdessä perustaman yhtiön omistukseen.
 
Danske Bank on Tanskan suurin pankki, jolla on toimintaa 16 maassa.
 
Ilmarinen on Suomen suurin työeläkeyhtiö.
 
SEB:n taustalla ovat ruotsalaiset Stockholms Enskilda Banken ja Skandinaviska Banken, jotka yhdistyivät vuonna 1972 ja uusi pankki otti käyttöön nimen S-E-Banken. S-E-Banken muutti nimensä nykyiseen muotoonsa SEB:ksi vuonna 1998.
 
 
Esperin omistuskuviot syleilivät eiliseen saakka ”maailmoja” ja eilisestä alkaen ”vain” Pohjoismaita.
 
Taisi olla niin, että Viljakkalan kunta rakensi Elokaaren, mutta kuntaliitoksen jälkeen Ylöjärven kaupunginvaltuusto päätti sen myynnistä Esperille syyskuussa 2017.
 
Esperi Care on ollut epämiellyttävissä merkeissä esillä jo viime vuonna, kun Valvira keskeytti sen toiminnan Kristiinankaupungin hoivakodissa tammikuussa 2019.
 
Esperi Caren tapaus osoittaa jälleen kerran, että vanhukset, ikäihmiset ja voimiltaan vähäiset ovat pelinappuloita ja maksumiehiä suurten finanssitalojen hoivabisneksessä.

 

Toivon, että asiantilan kehittymistä seurataan Viljakkalassa Elokaaren osalta tarkasti ja seurannassa tarvitaan mm. Ylöjärven kaupungin merkittävää roolia – tulemme Viljakkala-neuvostossa käsittelemään asiaa jo huomenissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mitä Esperi Caren siirtyminen luotonantajiensa omistukseen merkitsee asiakkaille?, Esperi, Esperi Elokaari, Esperi Care, Esperi Viljakkala, Ylöjärven kaupunginvaltuusto, Danske Bank, Ilmarinen, SEB,