Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Mitä Esperi Caren siirtyminen luotonantajiensa omistukseen merkitsee asiakkaille?

Tiistai 4.2.2020 - -Esko Erkkilä-

Eilen tuli julkisuuteen tieto, että hoiva-alan suuryritys Esperi Care on heikentyneen taloudellisen tilanteensa vuoksi joutunut luotonantajiensa omistukseen.
 
Esperi Caren tilanne koskettaa mm. monia viljakkalalaisia, sillä Viljakkalassa sijaitsevassa Hoivakoti Elokaaressa operoivana toimija on Esperi Care.
 
 

IMG_6848.JPG
 
Esperi Caren emoyhtiönä on eiliseen saakka ollut Esperi Care Holding, jonka suurin omistaja on puolestaan kansainvälinen Lontoota kotipaikkanaan pitävä sijoitusjätti ICG eli Intermediate Capital Group.

 
Eilen puolilta päivin tulleen ilmoituksen mukaan Esperi Care siirtyy velkojiensa (hienosti sanottuna ”luotonantajiensa”) Danske Bankin, Ilmarisen ja SEB:n yhdessä perustaman yhtiön omistukseen.
 
Danske Bank on Tanskan suurin pankki, jolla on toimintaa 16 maassa.
 
Ilmarinen on Suomen suurin työeläkeyhtiö.
 
SEB:n taustalla ovat ruotsalaiset Stockholms Enskilda Banken ja Skandinaviska Banken, jotka yhdistyivät vuonna 1972 ja uusi pankki otti käyttöön nimen S-E-Banken. S-E-Banken muutti nimensä nykyiseen muotoonsa SEB:ksi vuonna 1998.
 
 
Esperin omistuskuviot syleilivät eiliseen saakka ”maailmoja” ja eilisestä alkaen ”vain” Pohjoismaita.
 
Taisi olla niin, että Viljakkalan kunta rakensi Elokaaren, mutta kuntaliitoksen jälkeen Ylöjärven kaupunginvaltuusto päätti sen myynnistä Esperille syyskuussa 2017.
 
Esperi Care on ollut epämiellyttävissä merkeissä esillä jo viime vuonna, kun Valvira keskeytti sen toiminnan Kristiinankaupungin hoivakodissa tammikuussa 2019.
 
Esperi Caren tapaus osoittaa jälleen kerran, että vanhukset, ikäihmiset ja voimiltaan vähäiset ovat pelinappuloita ja maksumiehiä suurten finanssitalojen hoivabisneksessä.

 

Toivon, että asiantilan kehittymistä seurataan Viljakkalassa Elokaaren osalta tarkasti ja seurannassa tarvitaan mm. Ylöjärven kaupungin merkittävää roolia – tulemme Viljakkala-neuvostossa käsittelemään asiaa jo huomenissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mitä Esperi Caren siirtyminen luotonantajiensa omistukseen merkitsee asiakkaille?, Esperi, Esperi Elokaari, Esperi Care, Esperi Viljakkala, Ylöjärven kaupunginvaltuusto, Danske Bank, Ilmarinen, SEB,

Bisnesmaailmasta politiikkaan ja politiikasta bisnesmaailmaan tarvittaisiin paljon nykyistä enemmän siirtyjiä

Lauantai 23.2.2019 - -Esko Erkkilä-

Viime päivät on julkisuudessa kohkattu liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin asettumisesta ehdolle ruotsalaisen SEB-pankin hallitukseen.

 

 

Kohkaaminen on ollut pääasiassa negatiivista, mutta nyt alkaa joukossa olla yhä enemmän myös järkeviä kommentteja, kun ymmärretään, että suomalainen nainen on haluttu persoona kehittämään kansainvälistä pankkikonsernia.

 

 

 

annejaesko.JPG

 

 

Olen muutaman kerran tavannut Anne Bernerin ja tapaamisteni sekä muidenkin kokemusteni perusteella arvostan korkealle hänen asiantuntemuksensa ja toimintansa.

 

 

On selvää, että jotkut Anne Bernerin ajatukset ovat olleet ajastaan edellä ja se on merkinnyt, että monet nykypäättäjät eivät vielä ole olleet kypsiä niiden välittömään toteuttamiseen.

 

 

Varmaa on kuitenkin, että tulevien vuosien aikana Anne Bernerin nyt esittämät ajatukset ja linjaukset tulevat maamme päättäjien päätöksiksi sitten aikanaan.

 

 

******************

 

 

 

Politiikan vanhoilliset ”perustoimijat” eivät hyväksy laajakatseisten henkilöiden astumista omana pitämälleen hiekkalaatikolle ja tästä on perimmältään kysymys myös Anne Bernerin arvostelemisessa. Media tuo tähän ryöpytykseen oman, mutta sinällään täysin asiantuntemattoman vivahteen.

 

 

 

******************

 

 

Tunnen tiettyä yhtäläisyyttä Anne Bernerin kanssa, sillä ryhdyin paikallispolitiikan pikkutoimijaksi sen jälkeen, kun olin toiminut yritysmaailmassa kahdessakin tapauksessa yrityssaneeraajana.

 

 

Olen ylpeä siitä paikallispolitiikan pikkutoimijuudestani, jolloin sain kahdeksan ja puolen vuoden aikana olla saneeraamassa aluksi Tampereen Infratuotanto Liikelaitosta – sittemmin lyhyesti Tampereen Infra Liikelaitosta – tuloskuntoon vuosina 2009 -> 2017.

 

 

Vuodet 2009 – 2012 toimin johtokunnan varapuheenjohtajana, seuraavat kaksi vuotta demarien mandaatilla johtokunnan jäsenenä ja viimeiset kaksi ja puoli vuotta keskustan mandaatilla – erityisesti arvostan, että demarit luottivat kykyyni toimia johtokunnassa heidän mandaatillaan.

 

 

Erityiskiitokset osoitan nyt myrskynsilmään mielestäni aiheetta joutuneelle SDP:n Atanas Aleksovskille, joka oli Tampereen Infran johtokunnassa kaupunginhallituksen edustajana koko sen kahdeksan ja puoli vuotta, jonka minäkin siellä olin!

 

 

Saimme Infran henkilöstömäärän puristettua 795 henkilöstä tasolle 430 henkilöä ja liikelaitoksemme palvelutaso säilyi entisellään.

 

 

Siitä olen tyytyväinen, että johtokunnan jäsenet eivät olleet luottamustoimessaan kokoomuslaisia, demareita, vasemmistoliittolaisia, vihreitä, perussuomalaisia tai keskustalaisia, vaan olimme tamperelaisten parasta ajavia luottamushenkilöitä!

 

 

Kiitokset Anne Bernerille ja kiitokset pääministeri Juha Sipilälle, joka osasi jo vaalikauden alussa luottaa Anne Bernerin osaamiseen.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Berner, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, Anne Berner SEB-pankin hallitukseen,

Näimme päivän omatoimimatkalla Leipzigissä monen kuuluisuuden muistopatsaat

Maanantai 2.6.2014 - -Esko Erkkilä-

Sukulaismiehen kanssa taannoin tekemällämme Dresdrenin reissulla kävimme päiväseltään myös Leipzigissä.

 

Ressumme oli omatoimimatka ja kumpikin meistä oli ensimmäistä kertaa Dresdenissä ja myös Leipzigissä.

 

Pidimme tukikohtana Dresdeniä ja teimme sieltä junamatkoja lähiympäristöön.

 

 

 

lei1

 

Myös Leipzigissä kävimme junalla, sillä Saksassa junalla matkustaminen on nopeaa ja edullista.

 

Junamme lähtöasema oli Dresden ja sen pääteasema oli Köln.

 

 

 

lei2

 

Vaikka oli vasta huhtikuun 27. päivä, olivat rapsipellot parhaassa kukassa.

Pitää muistaa, että Saksassa viljellään rapsia, ei rypsiä!

 

 

 

************

 

 

 

lei3

 

Säveltäjä, kapellimestari ja urkuri Johann Sebastian Bach syntyi Eisenach´ssa vuonna 1685, mutta teki elämäntyönsä pääosin Leipzigissä, jossa myös kuoli 65-vuotiaana vuonna 1750.

 

Bach oli kahdesti naimisissa ja hänellä oli yhteensä 20 lasta – 7 lasta ensimmäisen vaimon kanssa ja 13 lasta toisen vaimon kanssa.

 

Äitini puoleisella vaarillani oli 16 lasta kahdesta avioliitosta, mutta Bach ”pani paremmaksi”!

 

 

 

lei4

 

Pitihän minunkin poseerata maailmankuulun säveltäjän patsaan juurella!

 

 

 

 

lei5

 

Bach-museossa emme käyneet, sillä se oli sunnuntaipäivän vuoksi suljettuna.

 

 

 

*************

 

 

 

lei6

 

Saksankielisen kaunokirjallisuuden vaikutusvaltaisella hahmolla ja todellisella yleisnerolla Johann Wolfgang von Goethella oli myös niin vankat siteet Liepzigiin, että hänellä on siellä patsas.

 

Goethe oli kymmenen vuoden ajan jopa Weimarin valtion pääministeri. Paremmin hän on jäänyt jälkipolvien mieleen kirjailijana, runoilijana, tiedemiehenä ja taidemaalarina.

 

 

Goethe syntyi vuonna 1749 Frankfurtissa, mutta 16-vuotiaana Leipzigissä aloitetut opinnot merkitsivät, että hänellä on muistopatsas Leipzigissä.

 

 

 

***************

 

 

 

 

lei7

 

Kolmas kuuluisa saksalainen, jonka patsaan tapasimme Leipzigin keskustassa omatoimimatkallamme, oli Albrecht Daniel Thaer.

 

Thaer´n nimi piileskeli muistini sopukoissa ja ei ihme, sillä hän oli merkittävä saksalainen tiedemies maataloustieteen alalla.

 

Albrecht Traer on ollut uraauurtava tutkija, kun on tutkittu kasvivuorotuksen vaikutuksia satotason kohottamisessa.

Muistankohan oikein, että Thaer olisi tehnyt tutkimuksia myös lypsylehmien ruokintatieteen alalla - heinän ja yleensäkin korsirehun hyödyntämisessä?

 

On sanottu Thaer´n patsaan olevan Leipzigissä niin arvokkaalla paikalla, että se muistuttaa maatalouden, kotieläintalouden ja metsätalouden keskeisestä merkityksestä yhteiskunnassa.

 

Hyvin sanottu!

 

Thaer´n muistopatsaan on veistänyt Ernst Reitschel.

 

 

**************

 

 

 

 

lei8

 

 

Havaintomme Leipzigin keskustassa olivat mielestämme niin puhuttelevia ja mielenkiintoisia, että poikkesimme ennen junan lähtemistä olusille ja nautimme Thomaskirchen Brauerein panemat oluet…

 

 

lei9

 

...sekä söimme mahtavat vihersalaattiannokset!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Dresden, Leipzig, Johann Sebastian Bach, Johann Wolfgang von Goethe, Albrecht Daniel Thaer, Ernst Reitschel, Thomaskirche, Thomaskirchen Brauerei, Saksa 2014,