Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Etiketti bussipysäkkikäyttäytymisessä

Perjantai 21.6.2019 - -Esko Erkkilä-

Tampereella joukkoliikenteen tappiobudjetti on tasoa 13 miljoonaa euroa, mutta tamperelaiseen taloudenpitoon kuuluu, että kulubudjetit ylitetään ja sen vuoksi joukkoliikenteen tappio pyöriikin tasolla 15 miljoonaa euroa.

 

 

Viisitoista milliä jaettuna Tampereen asukasluvulla merkitsee, että jokainen tamperelainen ”maksaa” joukkoliikenteen riemuista 65 euroa vuodessa ja summan joutuvat maksamaan myös ne, jotka eivät käytä joukkoliikennettä – maksamaan ja maksamaan, sillä joukkoliikenteen tappio on pois kaikesta muusta kaupungin palvelutoiminnasta.

 

 

Joukkoliikenteen tappiota kutsutaan muuten kiertoilmaisulla ”joukkoliikenteen subventio”!

 

********************

Mutta nyt piti kirjoittaa bussiliikennepysäkkien etiketistä!

 

 

Otan esille kaksi asiaa ja ensimmäinen niistä on tupakointi bussipysäkillä.

 

 

Tupakoitsijat ovat valtaosiltaan fiksua väkeä ja he harjoittavat myös bussipysäkeillä pahettaan hieman etäämmällä muista.  Hyvä niin, mutta onhan se melkoisen kamalaa, kun jotkut tupakoitsijat vetävät ”viimeisen henkosensa tupakkia” juuri ennen astumistaan bussiin!

 

 

Toisena asiana bussipysäkkietiketissä otan esille nousemisjärjestyksen bussiin.

 

 

On mielestäni itsestäänselvyys, että bussiin noustaan siinä järjestyksessä kuin kukin on saapunut bussipysäkille.

 

 

Syyllistyisin varmaan vihapuheeseen, kun kertoisin esimerkkejä niistä ihmisryhmistä, jotka eivät tässä asiassa noudata bussipysäkkietikettiä!

 

 

Sen kuitenkin totean, että maahanmuuttajat ovat mielestäni tässä asiassa turhan arkoja ja he eivät kehotuksestakaan halua nousta bussiin omalla vuorollaan vaan antavat muiden kiirehtiä edelleen.

 

 

Tämmöistä mielessä tänään!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joukkoliikenteen tappio Tampereella, joukkoliikenteen subventio Tampereella, bussipysäkki, bussipysäkkietiketti,

Joukkoliikenteen tappiotaso tulee Tampereella tuplaantumaan ratikan vuoksi

Keskiviikko 23.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Tampereella joukkoliikenteen tappio on suunnitelmissa budjetoitu tälle vuodelle tasolle 14,7 miljoonaa euroa.

 

 

Toteutuvat tappiot Tampereella pyrkivät nousemaan suunnitelluista ja toteutuvat tulokset pyrkivät puolestaan alittamaan suunnitelmat, joten on hyvin ennustettu, jos joukkoliikenteen tappio jää 14,7 miljoonaan euroon.

 

 

 

Tampere päätti toteuttaa 43,5 miljoonan euron suuruisen tervehdyttämissuunnitelman – hyvä edes niin, sillä akuutti tarve olisi ollut 70 miljoonan euron suuruiselle tervehdyttämiselle.

 

 

 

*********************

 

 

Eräs merkittävä rahanreikä Tampereella on ratikan vuoksi tulevina vuosina kohoavat joukkoliikenteen tappiot.

 

 

Tervehdyttämissuunnitelman laadinnan aikana tuli selväksi, että Tampereella joukkoliikenteen tappiotaso tulee ratikan vuoksi tuplaantumaan, joten jo parin vuoden kuluttua Tampereella joukkoliikenteen tappiotaso on suuruusluokkaa 30 miljoonaa euroa per vuosi.

 

 

**********************

 

 

Joukkoliikenteen tappion hienostuneempi termi on ”joukkoliikenteen subventio”, mutta sen käyttäminen merkitsee silmien ja korvien sulkemista todellisuudelta.

 

 

Käytetään siis oikeaa termiä eli

 

 

”joukkoliikenteen tappio”!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joukkoliikenne, Tampereen joukkoliikenne, Joukkoliikenne Tampereella, Joukkoliikenteen tappio Tampereella, Joukkoliikenteen subventio Tampereella, Ratikka tuplaa joukkoliikenteen tappion Tampereella,