Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pitihän siellä käydä, vaikka en olekaan ratikkauskovainen

Maanantai 25.2.2019 - -Esko Erkkilä-

Kokoomus ja vihreät saivat Tampereen kaupungin talouden ilmeisen pysyvästi kuralle, kun kytkykauppana ensin päättivät rakentaa kokoomukselle Rantaväylän tunnelin ja sitten vastakauppana vihreille ratikan.

 

 

Rantaväylän tunneli on valmis, mutta lähes päivittäin kuitenkin suljettuna, sillä hommat eivät pelaa.

 

 

Ratikkaa rakennetaan ja sen vuoksi Tampereen keskusta onkin nyt raunioina.

 

 ****************

 

Ratikkahypetykseen kuuluu, että parhaillaan Tampere-talossa on esillä ratikkavaunun mallikappale eli maketti.

 

 

Vanhusneuvoston jäsenenä pääsin tutustumaan ensimmäiseen makettiin Oulussa jo viime vuonna, mutta nyt Tampere-talossa on esillä paljon valmiimpi makettiversio.

 

 

 

******************

 

 

 

Tampere-talon valomainoksissa mainostetaan maketti-näyttelyä:

 

 

 

IMG_7569.JPG

 

 

 

IMG_7567.JPG

 

 

 

IMG_7565.JPG

 

 

 

IMG_7566.JPG

 

 

 

***********************

 

 

 

IMG_7572.JPG

 

 

 

IMG_7579.JPG

 

 

 

Maketti on pituudeltaan lähes puolet oikeasta vaunusta eli se on 16,8 metriä pitkä.

 

 ********************

 

Taloudellisten ongelmien lisäksi Tampereen ratikka aiheuttaa suuria ongelmia mm. sen vuoksi, että kaupungin keskusta tulee menettämään elinvoimaansa.

 

 

Ratikka lisää kaupunkilaisten eriarvoisuutta, sillä siitä pääsevät ”nauttimaan” vain ratikkareitin varrella asuvat – maksumiehiksi toki joutuvat kaikki tamperelaiset!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen ratikka, ratikkauskovaiset, Tampereen ratikka maksaa 500 miljoonaa euroa, Ratikka tuplaa Tampereen joukkoliikenteen tappion, Tampereen joukkoliikenne, Tampere-talo,

Toivottavasti Tampereen ratikkavuohotus ei karsi kaupungin bussilinjoja!

Keskiviikko 20.2.2019 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupungilla on alkanut kymmenes vuosi peräkkäin, kun kaupungin taloudellinen tilanne tulee olemaan alijäämäinen eli suomeksi sanottuna tappiota tehdään!

 

 

On helppo ennakoida, että alkanut vuosi ei tule olemaan viimeinen, kun Tampere kyntää taloudellisesti syvällä suossa.

 

 

Tampereelle ollaan rakentamassa ratikkaa ja se tuli kytkykauppana, kun kokoomus halusi Rantaväylän tunnelin, jonka tuen hintana vihreät vaativat ratikan.

 

 

Ratikka tulee maksamaan alkuvaiheessa n. 500 miljoonaa euroa ja perustellusti ennakoidaan, että kyseessä on miljardi-investointi.

 

 

Joukkoliikenteen tappio Tampereella oli viime vuonna hieman yli 15 miljoonaa euroa ja varovaiset arviot osoittavat, että joukkoliikenteen tappiotaso tulee ratikan myötä ainakin kaksinkertaistumaan.

 

 

 

********************

 

 

 

Tampereella on nyt toimiva joukkoliikenne bussiliikenteen muodossa ja siitä esimerkkinä ovat omakohtaiset kokemukseni.

 

 

 

Asun n. seitsemän kilometrin etäisyydellä Tampereen keskustasta ja joukkoliikenteen lähin pysäkki sijaitsee n. kolmensadan metrin etäisyydellä ulko-ovestani.

 

 

 

IMG_7353.JPG                                             

 

 

Olen aktiivinen joukkoliikenteen käyttäjä ja muuta ei Tampereella nykyisin voisikaan olla, sillä ratikkatyömaiden vuoksi Tampereen keskusta on täysin sekaisin.

 

 

Lähimmältä bussipysäkiltäni kulkee arkipäivisin 101 bussilinjaa Tampereen keskustaan ja se on täysin riittävä määrä myös vuorotiheyden kannalta.  

 

 

Keskellä päivää en koskaan ennakoi bussien saapumisaikoja, sillä bussien luontainen aikatauluviipymä on niin pieni, että aikataulujen ennakointi ei kannata – menen vaan bussipysäkille ja kyllä sieltä seuraava bussi saapuu!

 

 

Jos haluan kävellä hieman pidemmäs, niin bussilinjan 5:n autoja saapuu tuon 101:n lisäksi 67 vuoroa päivässä ja jos menen saman verran toiseen suuntaan, niin sieltä pääsee lisäksi 35 bussivuorolla Tampereen keskustaan.

 

 

Yhteenvetona on helppo todeta, että arkisin 203 päivittäistä bussivuoroa on täysin riittävä määrä bussivuoroja Tampereen keskustaan!

 

 

 

****************

 

 

 

Reaaliaikaisesti toimivat aikataulunäytöt ovat eräs Tampereen joukkoliikenteen vahvuudet.

 

 

Niitä on kahdenlaisia eli

 

 

 

IMG_7264.JPG

 

 

 

ja

 

 

 

IMG_7307.JPG

 

 

 

 

Olen tyytyväinen Tampereen nykyiseen joukkoliikenteeseen ja ihmettelen sekä kummastelen niitä päättäjiä, jotka aikoinaan olivat valmiit laittamaan 500 miljoonaa euroa ennestääkin persaukisen kaupungin varoja turhuuden ratikkaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen ratikka, ratikkauskovaiset, Tampereen ratikka maksaa 500 miljoonaa euroa, Ratikka tuplaa Tampereen joukkoliikenteen tappion, Tampereen joukkoliikenne,

Käteisellä maksavat kertalipun käyttäjät ja seniorilippuun oikeutetut joutuvat eilisestä alkaen Tampereen joukkoliikenteessä suurimpien korotusten maksajiksi

Perjantai 4.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Tampereen joukkoliikenteessä otettiin eilen käyttöön entistä korkeammat lipunhinnat.

 

 

Arvata saattaa, että tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa peräkkäiseen tappiolliseen tilinpäätökseen tähtäävä Tampere kurittaa joukkoliikenteen käyttäjiä vaikka juhlapuheissa muuta todistellaankin.

 

 

IMG_5770.JPG

 

 

Sain Tampereen Eläkeläisvaltuuston ja Vanhusneuvoston jäsenenä perehtyä 31.10.2018 niihin korotussuunnitelmiin, joita virkamiehillä jo silloin oli Joukkoliikennelautakunnan päätökseksi.

 

 

 

IMG_5778.JPG

 

 

Joukkoliikenteen lipunhintojen korotusesityksen taustalla oli jo silloin nähtävissä oleva joukkoliikenteen tappiotason kohoaminen edellisvuoden 13,2 miljoonan tasosta peräti hieman yli 15 miljoonaan euroon.  Tappiotaso merkitsee, että jokainen 232.407:sta tamperelaisesta osallistui viime vuonna maksumiehenä joukkoliikenteen maksajaksi n. 64,6 eurolla per henkilö!

 

 

Meille esitetystä taulukosta ilmenee, että tänä vuonna Tampereen kaupungin tappioennuste on 13,8 miljoonaa euroa ja kun kaupungin väkimäärä on kasvanut tasolle 240.000 asukasta, niin joukkoliikenteen tappion kattamiseen jokainen tamperelainen osallistuu n. 58 eurolla!

 

 

Totuus on hyvä tiedostaa! No, on jokaisen asia, että uskooko Tampereen kaupungin talousennusteisiin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen taloustilanne, Tampereen talous on kuralla, Tampereen joukkoliikenne, Tampereen joukkoliikenteen tappio,

Joukkoliikenteen tappiotaso tulee Tampereella tuplaantumaan ratikan vuoksi

Keskiviikko 23.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Tampereella joukkoliikenteen tappio on suunnitelmissa budjetoitu tälle vuodelle tasolle 14,7 miljoonaa euroa.

 

 

Toteutuvat tappiot Tampereella pyrkivät nousemaan suunnitelluista ja toteutuvat tulokset pyrkivät puolestaan alittamaan suunnitelmat, joten on hyvin ennustettu, jos joukkoliikenteen tappio jää 14,7 miljoonaan euroon.

 

 

 

Tampere päätti toteuttaa 43,5 miljoonan euron suuruisen tervehdyttämissuunnitelman – hyvä edes niin, sillä akuutti tarve olisi ollut 70 miljoonan euron suuruiselle tervehdyttämiselle.

 

 

 

*********************

 

 

Eräs merkittävä rahanreikä Tampereella on ratikan vuoksi tulevina vuosina kohoavat joukkoliikenteen tappiot.

 

 

Tervehdyttämissuunnitelman laadinnan aikana tuli selväksi, että Tampereella joukkoliikenteen tappiotaso tulee ratikan vuoksi tuplaantumaan, joten jo parin vuoden kuluttua Tampereella joukkoliikenteen tappiotaso on suuruusluokkaa 30 miljoonaa euroa per vuosi.

 

 

**********************

 

 

Joukkoliikenteen tappion hienostuneempi termi on ”joukkoliikenteen subventio”, mutta sen käyttäminen merkitsee silmien ja korvien sulkemista todellisuudelta.

 

 

Käytetään siis oikeaa termiä eli

 

 

”joukkoliikenteen tappio”!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joukkoliikenne, Tampereen joukkoliikenne, Joukkoliikenne Tampereella, Joukkoliikenteen tappio Tampereella, Joukkoliikenteen subventio Tampereella, Ratikka tuplaa joukkoliikenteen tappion Tampereella,

Kylmät väreet käyvät selkäpiissäni!

Lauantai 20.5.2017 - -Esko Erkkilä-

IMG_9235.JPG

 

 

En pidä vähimmässäkään mielessä tästä läimäkistä, joita on lätkäisty Tampereen joukkoliikenteen bussien selkänojiin.

 

 

Termi ”Nella” tuo minulle aina mieleen salmonellan, sillä se oli salmonellan kutsumanimi rehuteollisuuden vastuuhenkilöiden ja viranomaisvalvontaa suorittavien viranomaisten välisissä keskusteluissa.

 

 

Nella tuo aina mieleeni suuret ongelmat ja sen vuoksi paheksun, että Tampereen kaupunki on sortunut käyttämään tuota iljettävää termiä ilmeisen positiivisessa harhakuvitelmissaan.

 

 

Suomalainen rehuteollisuus on tiukassa yhteistyössä viranomaisten kanssa pystynyt pitämään Suomen nellavapaana ja sen vuoksi en voi hyväksyä, että Tampereen joukkoliikenne käyttää termiä ”Nella” ilmeisen tietämättömänä niistä suurista ponnistuksista, joita maamme rehuteollisuudelta ja suomalaisilta viranomaisilta on vaadittu, jotta olemme pystyneet pitämään Suomen salmonellavapaana!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: salmonella, nella, Tampereen joukkoliikenne, Tampereen kaupunkiliikenne,

Oma oli parempi

Perjantai 17.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Tapanani on aina silloin tällöin tarjota mielipidekirjoituksiani eri lehdille ja niin tein myös toissapäivänä eli tiistaina 14.2.2017, kun tarjosin mielipidekirjoitustani Aamulehdelle.

 

 

Otsikoin kirjoitukseni näin:

 

 

”Miksi ilman tietokonetta olevat ovat toisen luokan kansalaisia?”

 

 

 

Aamulehti oli nopea toimissaan ja julkaisi mielipidekirjoitukseni jo eilen eli 16.2.2017.

 

 

Olen aina antanut lehdille vapauden muokata kirjoituksiani ja niin tein myös nyt.  Yleensä mielipidekirjoitukseni ovat parantuneet, kun ammattitaitoiset toimittajat ovat muokanneet juttujani.

 

 

Nyt kävi kuitenkin toisin eli kirjoitukseni sanoma typistyi ja muodostui hankalaksi ymmärtää.

 

 

Ymmärrän toimituksen toimet, sillä kyseessä oli ilmeisesti myös se, että mielipidekirjoitukseni ei mahtunut siihen muottiin, joka kirjoitukselleni oli varattu.

 

 

IMG_7435.JPG

 

 

Tässä kuva mielipidekirjoituksestani siinä muodossa kuin se oli eilisessä Aamulehdessä ja…

 

 

…tässä se on siinä muodossa kuin sen Aamulehdelle lähetin:

*********************

 

 Miksi ilman tietokonetta olevat ovat toisen luokan kansalaisia

 

Eläkeläisjärjestöjen mukaan Suomessa on 500.000 yli 65-vuotiasta senioria, joilla ei ole tietokonetta eikä nettiyhteyttä.

 

 

Kun ilman tietokonetta olevien senioreiden lukumäärään lisätään muut ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä olevat kansalaiset, päästään ainakin 1.500.000 kansalaiseen.

 

 

Tampereen osalta em. luvut merkitsevät, että kaupungissamme on yli 20.000 65-vuotta täyttänyttä senioria, joilla ei ole tietokonetta ja ei siten myöskään nettiyhteyttä.  Luvut antavat perusteen todeta, että Tampereella on n. 60.000 – 70.000 henkilöä, joilla ei ole nettimahdollisuutta.

                     

 

Toimin eläkeläisjärjestön koulutettuna nettiopastajana ja tiedän sekä tunnen ne toimenpiteet, joilla eläkeläisjärjestöt panostavat tilanteen muuttumiseen.  Muuttumista tapahtuu, mutta se on hidasta.  Ymmärrän ilman tietokonetta olevia, sillä he kokevat mm. Tampereen kaupungin ja koko yhteiskunnan harjoittaman nettipainostuksen olevan puuttumista heidän itsemääräämisoikeuteensa.

 

 

Digitaalisuus on kaikessa toiminnassa suunta, johon panostetaan.  Suunta on oikea, mutta päättäjien pitää tiedostaa, että jo yksistään ”netittömän” senioriväestön osuus on n. 10 % koko maan väestöstä. Kun ilman nettiä olevaan senioriväestöön lisätään muiden ikäluokkien netittömät, päästään lähes neljäsosaan koko väestöstämme.

 

 

Tilanne merkitsee, että printtimaailman merkitys kasvaa tiedonsaannissa ja vaikuttamisessa.

 

 

Tampereen kaupunki on koko ajan siirtämässä asioiden valmisteluun liittyvää kansalaisvaikuttamaista nettiin.  Tämä merkitsee, että ainakin neljäsosalla kaupunkilaisista ei ole edes teoreettista mahdollisuutta osallistua asioiden valmisteluun.

 

 

Harhaanjohtavaa on esitellä ”kansalaisvaikuttamisen tuloksia” kaupunkilaisten tahtona jonkin asian valmistelussa!

 

 

Pankit ovat Tampereen kaupungin ohella toinen surkea esimerkki ilman tietokonetta olevien asukkaiden syrjimisestä.

 

 

Pankissa laskujaan maksavat toki tuovat hiekkaa pankin käytäville, mutta on kohtuutonta, että yhden laskun maksamisesta joutuu maksamaan 6 – 8 euroa/lasku ja sen lisäksi maksamista joutuu odottamaan tuntikaupalla ja maksaminen onnistuu ainoastaan erikseen nimetyissä konttoreissa tarkoin rajattuina ajankohtina.

 

 

Kolmas esimerkki ilman nettiä olevien syrjimisestä on Tampereen seudun joukkoliikenne. Veronmaksajat maksavat jo nyt ennen ratikkaa Tampereen joukkoliikenteen aiheuttamia tappioita n. 11 miljoonaa euroa vuodessa ja sen vuoksi onkin ihmeellistä, että esimerkiksi kahden vyöhykkeen kattavaa 90 vuorokauden kausilippua voi ostaa ainoastaan netin kautta Nella Nettitilauspalvelusta ja hinta on silloin 123 euroa! Lähes saman tuotteen voi toki hankkia myös ”tiskiltä”, mutta silloin hinnaksi muodostuu 149,70 euroa ja hankinnan pitää jakaa vähintään kahdeksi erillishankinnaksi!

 

Ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä vailla olevat tamperelaiset joutuvat siis maksamaan joukkoliikenteen tappiota ilman, että pystyisivät itse hyödyntämään kaikkia Tampereen joukkoliikenteen tarjoamia etuja!  Tähän pitää saada muutos.

 

 

Toivon, että Tampereelle huhtikuussa valittavat uudet päättäjät heräävät ja antavat tasavertaisen arvon myös niille kansalaisille, jotka haluavat elää ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä.

 

 

 

Esko Erkkilä

Tampere

 

 

**********************

 

 

Toistan vielä, että kirjoitukseni typistämisen syy oli ilmeisesti sen liika pituus, mutta nyt lukijani voivat päätellä, että kumpi versio oli parempi.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Miksi ilman tietokonetta olevat ovat toisen luokan kansalaisia, hiekkaa pankkien käytäville, Tampereella asukasvaikuttaminen on mahdotonta ilman tietokonetta, Tampereen joukkoliikenteen tappio, Nella Nettitilauspalvelu, Tampereen joukkoliikenne,

Tampereen joukkoliikenteen tappioennuste ensi vuodelle on 12.000.000 euroa

Torstai 5.11.2015 - -Esko Erkkilä-

Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana olen jäsenenä Tampereen eläkeläisvaltuustossa, joka piti syyskokouksensa Tampereen valtuustosalissa 29.10.2015.

 

 

 

 

tappio1.jpg

 

 

Mielenkiintoisimman esityksen eläkeläisvaltuustossa piti joukkoliikennepäällikkö

Mika Periviita.

 

 

Periviita taustoitti asiaansa katsauksella toimintaympäristön muutosnäkymillä 2016 – 2018.

 

 

Muutosnäkymistä miinusta merkitsevät kireä ja kiristyvä kuntatalous sekä leikkaava valtiontalous.

 

 

Positiivisena Periviita näki maltillisen kustannuskehityksen eli maltilliset palkkaratkaisut sekä polttoaineen todennäköinen maltillinen hintakehitys.

 

 

 

 

tappio2.jpg

 

 

Joukkoliikenteen menot tulevat talousarvioesityksen mukaan olemaan n. 56 M€  ja ne koostuvat pääosin liikenteen ostamisesta (52 M€).

 

Taksaostot liikennöitsijöiltä ja VR:ltä ovat noin miljoona euroa ja sama summa menee myös R-kirjalle ja muille lippuja myyville tahoille myyntipalkkioina.

 

Joukkoliikenteen ICT maksaa runsaan millin ja markkinointiin sekä tiedotukseen kuluu yhteensä vajaa milli.

 

 

 

 

tappio3.jpg

 

 

Joukkoliikenteen tuloista saadaan lipputuloista hieman yli 39 M€ ja valtiolta saatava tuki on n. 2 M€.

Kysyin Periviidalta, että kuinka paljon lipputuloista saadaan kertalippujen myynnistä ja yllätyin, että summa on peräti 5,5 miljoonaa euroa. Kertalippujen myynti on siis Tampereen kaupungille edullista, joten sen osuutta Tampereen joukkoliikenteen tulonmuodostuksessa pitää kunnioittaa.

 

 

Ympäristökunnilta veloitetaan 2,5 M€ ja muita tuloja on puolisen miljoonaa euroa.

 

 

Tampereen joukkoliikenteen tulot ovat ensi vuoden talousarvion mukaan 44 M€.

 

 

 

 

tappio4.jpg

 

 

Lopputulema tästä numeroleikistä on, että Tampereen joukkoliikenteen toimintakate jää miinukselle 12 M€ eli suomeksi sanottuna ensi vuoden tulosennuste on 12 miljoonaa euroa tappiolla.

 

 

Haluaisin korjata tämän dian alalaidassa olevan toteamukseen seuraavaan muotoon:

 

”Joukkoliikenteen subventio on 21 – 22 % eli vain n. 80 % toimintamenoista katetaan tuloilla.”

 

 

******************

 

 

Kahdentoista miljoonan euron suuruinen tappio on pientä alkusoittoa sille, jos Tampereelle rakennetaan ratikka.

 

 

Toivon, että kaupunginvaltuusto tiedostaa tämän, kun valtuutetut ovat päättämässä ratikan jatkosuunnitteluun ehdotetusta viidestä miljoonasta eurosta, joista Tampereen kaupungin osuus olisi 2,5 miljoonaa euroa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Tampereen joukkoliikenne, Tampereen joukkoliikenteen tappio, Tampereen joukkoliikenteen tappioennuste 2016,

Kaikkea kaupungin virkahenkilöt ja johtavat luottamushenkilöt osaavatkin koinata

Lauantai 2.8.2014 - -Esko Erkkilä-

Olen ihmetellen, kummastellen ja surullisena seurannut, kun Tampereen kaupungin palkkalistoilla olevat virkahenkilöt ja korkeimmat luottamushenkilöt ovat kaipailleet Tampereen kaupungin alueella liikennöiviin busseihin vaikka minkälaisia lisäherkkuja.

 

Asialla ovat luonnollisesti olleet Vihreisiin ja Kokoomukseen kuuluvat henkilöt – niin eihän Tampereella noissa asemissa muita demarien lisäksi olekaan!

 

Nyt olisi tarve mm. wifi-yhteyksille ja tietysti ilmainen kyyti!

 

Vihreiden ja Kokoomuksen virkahenkilöiltä sekä johtavilta luottamushenkilöiltä lienee täysin unohtunut, että kaiken julkistalouden maksumies on aitojen ja markkinoilla toimivien yritysten henkilökunta!

 

Kaupungin virkahenkilöt ja johtavat luottamushenkilöt saavat palkkansa, jos aitojen yritysten palveluksessa olevien tamperelaisten keräämät verot sen mahdollistavat.

 

Olen ylpeä, että 40 ja puoli vuotta kestäneen työurani aikana olin joka hetki aidon yrityksen palveluksessa ja siten osaltani maksoin mm. Tampereen virkahenkilöiden sekä johtavien luottamushenkilöiden aiheuttamat kustannukset.

 

 

**********

 

Wifi-yhteyksiä busseihin koinaaville kerron omasta kokemuksestani sen, että 1960-luvulla Viljakkalassa kotikylälläni oli puhelin ainoastaan Rantalassa ja sen apuun meilläkin turvauduttiin kymmenkunta kertaa vuodessa.

 

Muutama kerta piti tilata Mäihäniemen Kalevin tai Salvaksen Tarmon taksi, kun piti päästä jumalanpalvelukseen Viljakkalan kirkkoon. Taksin tilaaminen onnistui Rantalasta ja sinne ei ollut matkaa kuin hieman yli kaksi kilometriä.

 

Kalevilla taksina oli Volga ja Tarmolla Mersu.

 

Kirkkokyydin lisäksi toinen puhelimentarve syntyi, kun piti tilata keinosiementäjä lehmille.

 

1950-luvulla sonnintarve hoitui, kun lehmä vietiin Koivuniemeen siellä olevan sonnin ”lääkittäväksi”, mutta 1960-luvulla meilläkin siirryttiin käyttämään lehmien tiineeksi saattamisessa keinosiementäjää.

 

Minut laitettiin tavallisesti asialle, kun Rantalasta piti pyytää soittamaan keinosiementäjä jollekin kolmesta tai jopa neljästä lehmästämme.

 

Puhelurahaksi annettiin 50 markan lantti, joka rahanuudistuksen myötä vuonna 1963 muuttui 50 pennin lantiksi. Eihän Rantalan emäntä sitäkään olisi ottanut, mutta ohje kotoa oli, että se pitää antaa.

 

 

************

 

 

Kova on ajan riento, kun maalaisperhe vielä 1960-luvulla pärjäsi kymmenkunnalla puhelulla vuosi, mutta nyt Tampereen Vihreiden ja Tampereen Kokoomuksen väriä tunnustavat virkahenkilöt ja johtavat luottamushenkilöt vaativat, että heillä pitää aamuisin ”työmatkallaan” olla jopa bussissa yhteys globaaliin maailmaan, jotta he pystyvät pelaamaan erilaisia pelejä ja siten viihdyttämään itseään työnantajan eli meidän veronmaksajien maksaman kännykkäyhteyden avulla!

 

Ei hyvä näin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Wifi-yhteydet TKL:n busseihin, TKL, Tampereen Joukkoliikenne,

Tampereen valtaapitävät vähät välittävät senioriväestön hyvinvoinnista - ei, vaikka parannuksia ehdottaakin kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu

Torstai 30.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuustossa näyteltiin erikoinen näytelmä 20.1.2014, kun käsiteltiin kokoomuslaisen kaupunginvaltuutettu Yrjö Schafeitel´n valtuustoaloitetta joukkoliikenteen eläkeläislipun ikärajan alentamiseksi ja voimassaoloajan pidentämiseksi.

 

Sen verran pitää tarkentaa Schafeitelin valtuustoaloitetta, että Tampereen joukkoliikenteessä ei ole eläkeläislippua, mutta seniorilippu on.

 

Seniorilippu myönnetään tamperelaisella, joka on täyttänyt 65 vuotta ja sen etu on 50 % matkoilla, jotka lipunhaltija tekee klo 9.00 – 14.00 välisenä aikana.

 

Schafeitel ehdotti valtuustoaloitteessaan, että seniorilipun ikärajaan pudotettaisiin kahdella vuodella ja että seniorialennus koskisi klo 9.00 – 14.00 välisen ajan lisäksi iltaliikennettä klo 18.00 – 23.00 välillä.

 

 

 

scha1

 

 

 

On valitettavaa, että Yrjö Schafeitel´n (kuvassa) valtuustoaloite ei saanut hänen itsensä lisäksi ketään muuta kokoomuslaista kannattamaan aloitetta.

 

Myös kaikki SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden sekä RKP:n ainoa edustaja halusivat yhdessä kokoomuksen kanssa tarjota kylmää kyytiä senioreille!

 

Arvostan, että kaikki Keskustan läsnä olleet valtuutetut eli

 

  • Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen

  • Matti Järvinen

ja

 

 

scha2

 

 

  • Tuomo Räihä

 

…kannattivat Schafeitelin aloitetta ja siten osoittivat antavansa arvon senioreille.

 

 

On mainio asia, että Tampereen Sitoutumattomien Lasse ”Oka” Oksanen, kristillisdemokraattien Leena Rauhala sekä Satu Sipilä, SKP:n Jari Heinonen ja kaikki perussuomalaiset kannattivat äänestyksessä Schafeitelin aloitetta.

 

 

 

scha3

 

 

 

Äänestyksen jälkeen voitiin todeta, että Schafeitelin aloitetta kannatti 17 kaupunginvaltuutettua ja loput 50 kaupunginvaltuutettua eivät halunneet antaa sitä arvostusta senioreille, joka heille kuuluisi.

 

 

Surullista, että Tampereen kaupunginvaltuutettujen enemmistö haluaa kohdella senioreita näin kylmästi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen joukkoliikenne, Tampereen joukkoliikenteen seniorilippu, Tampereen joukkoliikenteen eläkeläislippu, Yrjö Schafeitel, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Matti Järvinen, Tuomo Räihä, Leena Rauhala, Lasse Oksanen, Keskustan Tampereen valtuustoryhmä,

Kävellen näkee enemmän!

Maanantai 20.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Kehittelin itselleni uuden tavan lenkkeillä, kun käytän hyväkseni Tampereen joukkoliikenteen bussivuoroja!

 

Nousen bussiin lähipysäkilläni, ajan bussilla ”jonnekin” kaupungin alueella ja kävelen kotiin tai vaikkapa Keskustorille, josta taas matkustan takaisin.

 

Tein 10.1.2014 bussimatkan länsi-Tampereelle Myllypuroon ja kävelin linjan 36 päätepysäkiltä kotiin – kävelymatkaa kertyi 21 kilometriä.

 

Mukanani oli kamera ja seuraavassa joitain näkymiä kävelymatkan varrelta:

 

 

mylly1

 

 

Kyseessä oli Tampereen joukkoliikenteen bussilinja numero 36; tällä linjalla palveluntuottajana on Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos eli TKL.

 

Muut palveluntuottajat Tampereen joukkoliikenteessä ovat

 

  • Länsilinjat Oy
  • Väinö Paunu Oy
  • Onnibus Oy
  • Tilausliikenne Lauri Möttö Ky

 

 

N. kahdenkymmenen kilometrin pituinen bussimatkani kesti 43 minuuttia.

 

 

*********

 

mylly2

 

 

Myllypuron teollisuusalueen jälkeen kävelymatkallani ensimmäinen lähiö oli Tesoma ja tässä kuva paikallisesta ostoskeskuksesta.

 

 

 

mylly3

 

 

Mediapolis Tampere sijaitsee Tohlopissa ja se oli kävelymatkallani seuraava suurempi kohde Tesoman jälkeen.
 
Mediapolis on paikka, jossa toimii mm. YLE.

 

 

 

mylly4

 

 

Tohloppi on kooltaan 67 hehtaarin suuruinen kirkasvetinen järvi ja se loiski tammikuun 10. päivänä täysin avoimena.

 

 

mylly5

 

 

Tohlopin jälkeen seuraava kaupunginosa kohti keskustaa on Epilä.
 
Epilä on omaleimainen kaupunginosa ja siellä on monia mielenkiintoisia paikkoja, joihin pitäisi tutustua tarkemmin - elämä mm. Kahvila Epilän maisemissa näytti hyvin vilkkaalta!

 

 

mylly6

 
Kahvila Epilän persoonalliset…

 

 

 

mylly7

 

…mainokset!

 

 

 

 

 

Epilän jälkeen kohti keskikaupunkia kuljettaessa saavutaan Pispalaan.

 

 

 

mylly8

 

 

Pispalan kirkko muistuttaa kadulta katseltuna tavallista kerrostaloa, mutta risti sisäänkäynnin yläpuolella kertoo, että kyseessä on kirkko.

 

 

 

mylly9

 

 

Pispalan ”tavaramerkki” on Haulitorni, joka olisi monenkin jutun aihe.

 

 

 

mylly10

 

Näsinneula näkyy Pispalasta sumuisenakin päivänä vallan mainiosti.

 

 

 

mylly11

 

 

Kilometritalo Pirkankadulla tuli minulle tutuksi jo pikkupenskana, kun kävin vanhempieni mukana vaateostoksilla Tampereella.
 
Talolla on pituutta 138 metriä ja se on kunnostettu viime vuonna – kulttuuriteko!

 

 

 

 

Kilometritalolta olikin matkaa kotiovelle enää yhdeksisen kilometriä ja kun tie oli tuttu, niin matka sujui joutuisasti!

 

  

Kävelymatkallani näin paljon sellaista, johon en ole aiemmin tutustunut.

  

Bussilla kauas ja kävellen takaisin - suosittelen liikuntamuodoksi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tesoma, Tohloppi, Mediapolis, YLE Tohloppi, Epilä, Pispala, Pispalan kirkko, Haulitorni, Kilometritalo, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos, Tampereen joukkoliikenne, Länsilinjat Oy, Väinö Paunu Oy,

Tampereen vaarallisin bussipysäkki sijaitsee Automiehenkatu 2:ssa bussilinjalla numero 5!

Lauantai 8.12.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Joukkoliikenteen viimeisin aikataulumuutos kohteli kaltoin Peltolammilla ja Palokalliolla asuvia tamperelaisia.

 

Linjan 26 vuoroväli muuttui 20 minuutista puoleen tuntiin.

 

Ongelmaa lievittämään luotiin uusi bussilinja numero 5, mutta sen vaikutusalue on rajallinen Peltolammin osalta ja täysin mitätön Palokallion asukkaiden kohdalla.

 

Viitoslinja palvelee tyydyttävästi Automiehenkadulta keskustan suuntaan, mutta keskustasta Automiehenkadulle matkustajat joutuvat poistumaan bussista Tampereen heikoimmalla ja vaarallisimmalla bussipysäkillä.

 

Automiehenkatu 2:ssa sijaitsevaa bussien pysähtymispaikkaa ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua bussipysäkiksi, sillä se ei täytä alkeellisintakaan bussipysäkin kriteeriä.

 

bussi1

 

Linjan numero 5 bussi on saapunut keskustan suunnasta Automiehenkatu 2:ssa sijaitsevalle ”bussipysäkille”.

Huomaathan, että paikalla ei ole pienintäkään pysäkkilevennystä, vaan bussi joutuu pysähtymään ajoradalle.

 

 

bussi2

 

Matkustajat joutuvat poistumaan bussista suoraan nurmikolle.

Varusteina pitää kesäaikaan olla kumisaappaat ja talvella talvijalkineiden lisäksi oma lumilapio, jotta pystyy hangessa saamaan itselleen jonkinlaisen kulku-uran.

Voi vain kuvitella, että miltä tuntuu poistua bussista korkean lumivallin päälle. Toinen vaihtoehto on se, että bussi koukkaa "bussipysäkillä" lähelle ajoradan keskiviivaa ja antaa matkustajille mahdollisuuden poistua bussista ajoradalle.

 

 

bussi3

 

Bussin lähettyä jatkamaan matkaansa on matkustajien jatkettava tarpomistaan kohti Lempääläntien jalkakäytävää kesäaikana nurmikolla ja talvella hangessa…

 

 

bussi4

 

 

…tai toinen vaihtoehto on kulkea ajoradalla. Ajoradalla kulkeminen on vaarallista, sillä Automiehenkatu on vilkasliikeinen läpiajokatu, jonka varrella sijaitsevat mm. Biltema sekä Tampereen Ikea.

 

 

bussi5

 

Kesäaikaan nurmikolla kulkeminen on haasteellista, sillä rapakoita pitää väistellä, jos aikoo kuivin jaloin selvitä Lempääläntien jalkakäytävälle.

 

 

Bussilinjalla 5 sijaitseva Automiehenkatu 2:n ns. ”bussipysäkki” on bussipysäkin irvikuva.

 

On ollut asioiden luokatonta valmistelua, että linja numero 5 perustettiin ilman asianmukaisten bussipysäkkien rakentamista.

 

Milloin ja kuinka nopeasti tilanne aiotaan korjata?

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Tampereen Joukkoliikenne, bussilinja 26, bussilinja 5, Automiehenkatu 2, Automiehenkatu 2:n bussipysäkki, Peltolammi, Palokallio,

Yllätyin, sillä Tampereen joukkoliikenteen henkilökohtainen matkakortti ei automaattisesti huomioi sen haltijan ikääntymistä!

Tiistai 4.12.2012 - -Esko Erkkilä-

Sain tehtäväkseni Eläkeliiton jäsenenä tutkailla, että mikä on eläkeläisille edullisin tapa osallistua Tampereen uimahallien virkistävien vetten kutsuun.

 

Tampereella on neljä kunnallista uimahallia;

 

  • Tampereen uimakeskus, Joukahaisenkatu 7
  • Pyynikin uimahalli, Kortelahdenkatu 26
  • Tesoman uimahalli, Tuomarinkatu 7
  • Hervannan uimahalli, Torisevanraitti 7

 

Tutkailuni tuloksena selvisi, että yli 65-vuotiaille – kuten kaikille muillekin – edullisin tapa maksaa uimahallimaksu on maksaa se Tampereen joukkoliikenteen henkilökohtaisella matkakortilla.

 

Henkilökohtaisella matkakortilla maksaen yksi uimahallikäynti maksaa yli 65-vuotiaille 2,90 €! Ei lainkaan paha hinta!

 

Tutkailuni yllätys oli se, että henkilökohtaisen matkakortin takaama edullinen hinta vaatii henkilön täyttäessä 65 –vuotta henkilökohtaisen käynnin Joukkoliikenteen palvelupisteessä Frenckell`ssä.

 

Henkilökohtaisessa matkakortissa kyllä on henkilön syntymäaika, mutta tietotekniikka ei riitä siihen, että kortilla saisi automaattisesti yli 65-vuotiaalle kuuluvat edut. Niiden saaminen vaatii Frenckell´n palvelupisteessä käynnin!

 

 

Toinen yllätys minulle oli, että Tampereen joukkoliikenne huomioi ainoastaan yli 65 –vuotiaat eläkeläisiksi. Sama pätee myös silloin, kun uimahallimaksuja maksetaan Tampereen joukkoliikenteen henkilökohtaisella matkakortilla.


Tarkasti ottaen 65 -vuotta täyttäneet eivät Tampereen Joukkoliikenteen määräysten mukaan eläkeläisiä, vaan he ovat senioreita! Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin, että Tampereen Joukkoliikenne ei tunne lainkaan "eläkeläinen" -käsitettä.

 

 

Mielestäni Tampereen joukkoliikenteen ja sen myötä myös Tampereen uimahallien olisi myönnettävä eläkeläisalennus myös alle 65 – vuotiaille, jos kyseinen henkilö on vaikkapa sairauden vuoksi saanut eläkepäätöksen.

 

 

On luonnollista, että saman menettelyn pitäisi olla voimassa myös niille, jotka ovat siirtyneet eläkkeelle ennen 65 vuoden ikää (sillä onhan 63 –vuotias virallisesti eläkeläinen, jos hän on 63 –vuotta täytettyään siirtynyt eläkkeelle).

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen uimakeskus, Pyynikin uimahalli, Tesoman uimahalli, Hervannan uimahalli, Tampereen joukkoliikenne, Tampereen joukkoliikenteen henkilökohtainen matkakortti, Tampereen joukkoliikenteen matkakortti,

Tampereen bussiliikenteen linjastomuutoksessa ainakin kymmenen pienaluetta kokee jo nyt liitoskuntien kohtalon

Lauantai 3.3.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen joukkoliikenne on laatinut alustavan suunnitelman talviaikataulukaudella 2012-13 toteutettavista linjastomuutoksista.

 

Toteutuessaan muutokset heikentävät Tampereella julkisen liikenteen palvelutasoa virkamiesten kertoman mukaan kymmenellä pienalueella. Suuntaus tuntuu kummalliselta, kun samaan aikaan puhutaan tarpeesta kasvattaa julkisen liikenteen kulkutapaosuutta.


palvelutasomuutokset2012

 

Alueet, joilla muutokset heikentävät palvelutasoa, sijaitsevat pääosin läntisellä Tampereella, mutta myös esimerkiksi Peltolammi sekä Palokallio kuuluvat alueisiin, joilla julkisen liikenteen palvelutaso laskee.

 

Muutosta suunnitelleet virkamiehet kertovat, että palvelutason heikkeneminen koskee 4.000 – 5.000 tamperelaista, mutta kun virkamiesten suunnittelulukua korjataan näissä yhteyksissä tutulla korjauskertoimella kaksi, päästään todellisiin lukuihin eli 8.000 – 10.000 tamperelaista tulee kokemaan palvelutason heikennyksen.

 

Palvelutason heikennykset saavat aikaan muutaman kysymyksen:

 

  • ovatko heikennykset seurausta Vuorekseen panostamisesta?

  • aloitetaanko muutoksella ”pikaratikkarahaston” kartuttaminen?

  • onko linjastomuutoksissa kyse sala-askeleesta siirtää bussiliikenteen palveluja enenevässä määrin kaupungin oman tuotannon ulkopuolelle?

  • onko kyse Suur-Tampere –ajattelun varhaiskokeilusta, jossa kauempana ydinkeskustasta sijaitsevia alueita ja asukkaita rokotetaan?

 

Virkamiehet kertovat, että Tampereen seudun joukkoliikennelautakunta päättää mahdollisista muutoksista kokouksessaan 7.3.2012 tai viimeistään 4.4.2012.

 

Toivon, että luottamushenkilöt ottavat aikalisän ja laittavat linjastomuutosehdotuksen uuteen valmisteluun, jotta kohtuuttomilta ratkaisuilta vältytään.

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Tampereen joukkoliikenne, pikaratikka, Vuores, joukkoliikenteen kulkutapaosuus, Peltolammi, Palokallio, Tesoma, Ikuri, Lielahti,

Nyt minua hävettää hieman vähemmän...

Tiistai 15.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupungin joukkoliikenneyksikkö kielsi kesällä 2008 sähköpyörätuolien kuljettamisen paikallisliikenteen busseissa.

 

Tamperelainen-lehti julkaisi asiasta silloin kirjoittamani mielipidekirjoituksen. Kirjoituksen teksti oli tämä:

 

--------------------

 

"Hävettää olla Tampereelta !

 

Tampereen kaupungin joukkoliikenneyksikkö teki päätöksen, jolla sähköpyörätuolien kuljettaminen paikallisliikenteen busseissa lopetettiin.

 

Kuljetuskieltoa perustellaan ...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Joukkoliikenne Liikelaitos, sähköpyörätuolit, bussilinjojen kilpailutus, Olli-Poika Parviainen

Kouluverkkouudistuksessa vanhemmat ovat parhaita asiantuntijoita

Perjantai 15.1.2010 klo 13:00 - -Esko Erkkilä-

Etelä-Alvarin lasten- ja nuorten alatyöryhmä käsitteli maanantaina 11.1.2010 kokouksessaan Järvensivun koululla Tampereen kouluverkkoa koskevia muutosehdotuksia.  Olin kokouksessa mukana.

 

Tilaisuuden pääalustajana toiminut kaupungin virkahenkilö oli tiukasti virkamiesesityksen kannalla ja hän ei halunnutkaan kuunnella vanhempien puheenvuoroja. Harvoin nyky-Tampereella enää tapaa näin totaalisesti asukasmielipidettä vastaan hangoittelevaa virkahenkilöä.

 

On selvää, että...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kouluverkkouudistus, tampereen joukkoliikenne, erityislapset, etelä-alvari, alvari-toiminta

Kolmen uuden bussilinjan tarjouskilpailu on käyty

Sunnuntai 20.12.2009 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Yhdyskuntalautakunta päätti kokouksessaan 15.12.2009, että Tampereen sisäisten linjojen 17, 20 ja 22 liikennöintisopimus solmitaan Väinö Paunu Oy:n ja Länsilinjat Oy:n muodostaman tarjousyhteenliittymän kanssa.

 

Sopimus alkaa linjan 22 osalta talviliikennekauden 2010-2011 alusta ja linjojen 17 sekä 20 osalta kesäliikennekauden 2011 alusta.

 

Sopimukset ovat voimassa...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen joukkoliikenne, TKL, Tampereen kaupunkiliikenne Liikelaitos, ulkoistaminen, Suomen Keskusta, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos