Santeri Alkio täytti 50-vuotta vuonna 1912

Keskiviikko 27.11.2019 - -Esko Erkkilä-

Tunnen perin heikosti ”alkioni”, mutta hienoista lisäystä tietoihini hänestä sain, kun löysin Kansanvalistusseuran kalentereita 1900-luvun alkuvuosilta ja vuoden 1912 kalenterissa on W. Tarkiaisen kirjoittama juttu, jossa käsitellään tuona vuonna 50-vuotta täyttäneiden merkkimiesten elämää ja aikaansaannoksia.

 

Mainittakoon, että Wiljo Tarkiainen oli naimisissa kirjailija Maria Jotunin kanssa.

 

W.Tarkiainen käsittelee 9-sivuisessa jutussaan Santeri Alkion lisäksi Kauppis-Heikkiä eli Heikki Kauppista sekä Kalle Kajanderia.

 

Kalenterin teksti on fraktuuraa, mutta hyvin osaan siä lukea.

 

Olen aikaisemmin luullut, että tämä kuva on Alkiosta hieman vanhempana, mutta se onkin julkaistu jo vuonna 1912 eli Alkio on tuossa kuvassa alle 50-vuotias!

Näin W. Tarkiainen kertoo 50-vuotiaasta Santeri Alkiosta:

 

 

”Santeri Alkio syntyi 17 p. kesäkuuta 1862 Laihialla, jossa hänen isänsä Juho Filander oli räätäli, sittemmin maakauppias. Pienillä varoillaan hän ei jaksanut kustantaa pojalleen suurempaa sivistystä kuin mitä pitäjän kansakoulussa oli saatavissa.

 

 

Santeri, jolle jäi 17-vuotisena velkainen koti isän kuoltua hoidettavaksi, sai omin neuvoin ponnistaa taloudellisten vaikeuksien läpi ja hankkia itsellensä kirjallisen ja tietopuolisen sivistyksen. Täten hänestä tuli yksi maamme ei niinkään harvinaisia itseoppineita ja uupumaton, ihanteellinen kehitysaatteiden esitaistelija. Se näkyy hänen kirjoistaan sekä julkisesta toiminnastaan. Niitä kannattaa molempia edistysmieli ja valoisa usko hyvän lopulliseen voittoon.

 

Kirjailijauransa hän aloitti 1885 julkaisemalla kyläkirjastossa ”Kuvaelmia katovuodelta 1867”, joka on syntynyt hänen omien lapsuudenmuistojensa ja havaintojensa pohjalla. Sitten seurasivat kertomukset ”Teerelän perhe” 1887, ”Eeva” 1888, ja ”Aikamme kuvia” (1889 ja 1891), joissa kaikissa hän kuvailee todellisuuden mukaan, mutta tuntuvalla tarkoituksellisuudella luonteita ja oloja kotiseudullaan.  Varsinaisen kirjailijamaineensa hän saavutti kaksoisromaanillaan ”Puukkojunkkarit” ja ”Murtuvia voimia”, joista edellinen ilmestyi 1894 ja jälkimäinen 1896.

 

Ne kuvaavat sitä hurjaa elämää, jota kuuluisat puukkojunkkarit viettivät viime vuosisadan keskivaiheilla eräässä etelä-Pohjanmaan pitäjässä, ja sitä tapojen muutosta, minkä körttiläisyys ja 1867:n katovuosi kovine  koettelemuksineen vähitellen sai aikaan heidän keskuudessaan. Kuvaus on karkeaa kuten itse aihekin, mutta todenmukaista ja eloisaa. Me näemme ilmielävänä edessämme tuon raa`an ja järeäpiirteisen rahvaan kokonaisina kyläkuntina, näemme sen keskuudessa toimivat kauppiaat ja nimismiehet ihantelemattomassa todellisuuden valaistuksessa ja näemme yltiöpäisten puukkojunkkarien vastakohtana tasaantuneemmat körttiläiset jotka hengen asein, useimpa miesvoimallakin nousivat tuota vallatonta nyrkkivaltaa vastaan ja lopulta saivat aikaan muutosta parempaan päin.

 

Puhtaana sielunelämän kuvauksena ehein ja syvin Alkion teoksista on kertomus ”Mennyt” (vuodelta 1892). Se esittää kansakoulunopettajan elämää kaukana maaseudulla, innokkaan ja edistyshaluisen miehen, jonka henkisesti ja aineellisesti ahtaat olot yhdessä hivuttavan taudin kanssa kaatavat vuoteelle ja pakoittavat murtumaan kesken parasta ikäänsä. Kirjailijan myöhemmistä tuotteista, esim. novellikokoelmasta ”Tienhaarassa” (vuodelta 1900) ja laajanpuoleisesta kertomuksesta ”Palvelusväkeä” (vuodelta 1904), tulee opettava tarkoitusperäisyys yhä selvemmin ja tietoisemmin näkyviin. Hän ei tyydy yksistään tasapuoliseen olojen kuvailemiseen, vaan hän tahtoo myös kasvattaa ja opettaa. Edellisessä kirjassa on kärki tähdätty juoppoutta, valheellisuutta, tekohurskautta y.m. paheita vastaan. Ja jälkimäisestä korottaa kirjailija äänensä palvelusväen sivistyspyrintöjen hyväksi.

 

Varsinkin viime aikoina on Alkio luonteensa mukaisesti käyttänyt kynäänsäyhä enemmän käytännöllisten päämäärien palvelukseen. Hän on vuosikymmeniä vaikuttanut nuorisoliikkeen huomatuimpana johtomiehenä, esim. ”Pyrkijän” toimittajana (vuodesta 1890 alkaen), ja ottanut äskeisinä vuosina tehokkaasti osaa politiikkaankin ”Ilkka” lehden toimittajana vuodesta 1906 sekä maalaisliittolaisten edustajana valtiopäivillä. Hän on näin ollen ehtinyt jo suorittaa monilla alueilla laajan ja raskaan päivätyön sekä kirjailijana luoda huomattavan sarjan kuvia siitä ympäristöstä, jossa hän on elänyt. Hän ei ole kertomuksissaan yksistään katselija, joka antautuisi välittömästi nauttimaan vaihtelevista muodoista, vaan aktiivinen parannusten vaatija. Hänellä on aina mielessä aatteelliset päämäärät, joihin hän esityksellään tahtoo johtaa lukijaa. Tästä syystä ei hänen kuvauksensa ole koskaan naiivia ja harvoinpa aivan vapaata, mutta toiselta puolen sen merkitys ajan rientoihin ja kansan henkisen herättämiseen on suuresti arvioitava.”

 

***************

 

-Esko Erkkilä-

Karl Frans Hjorth rakensi Tampereen Pispalanharjulle nykyisen haulitornin vuonna 1908

Perjantai 1.11.2019 - -Esko Erkkilä-

Pelastin muutama päivä sitten matkalaukullisen 1900-luvun alussa painettuja kirjoja joutumasta jätekuljetukseen.
 
Kirjat olivat päässeet kastumaan ja niiden kuivattelemisessa kului muutama päivä.
 
Perehtymiseni kirjoihin on vielä alkutekijöissä, mutta kun ”saaliissani” on muutamia Kansanvalistusseuran kalentereita, niin niitä olen ehtinyt alustavasti selailemaan.
 
 

 

 

Kansanvalistusseuran kalentereita on painettu vuodesta 1881 alkaen ja vanhin minulla nyt oleva on vuoden 1912 kalenteri.

 

Kalenterini kantta on ajan hammas syönyt, mutta sisäsivujen teksti on helposti luettavaa. Helposti ja helposti, sillä vuoden 1912 –kalenterissa vain mainokset ovat antikvaa ja kaikki muu teksti on fraktuuraa – onneksi osaan lukea myös fraktuuraa!

 
 

Kaikissa nyt saamissani Kansanvalistusseuran kalentereissa on runsaasti mainoksia eri puolilla Suomea silloin toimineilta yrityksiltä.

 

Mainokset ovat Suomen teollisuus- ja yrityshistoriaa parhaimmillaan.

 

*****************

 

Tamperelaisyritykset ovat jo vuoden 1912 Kansanvalistusseuran kalenterissa hyvin esillä ja nyt kerron kuvien kera kahdesta yritysmainoksesta:

 
 

Suomen Haulitehdas Osakeyhtiö oli rakentanut vuonna 1908 nykyisinkin Pispalanharjulla olevan haulitehtaan – haulitornin – ja on luonnollista, että tehtaan tuotteita piti mainostaa; kas näin:

 
   
 

”Metsästäjät!

 

Suosikaa kotimaista teollisuutta, käyttäkää Tampereen haulia.

Tampereen haulit ovat parhaitten ulkolaisten vertaiset. Haulit ovat 2 kilon kangaspusseissa, joihin tehtaan nimi, haulinumero ja suuruus ovat leimatut.

Tampereen haulia on saatavina kaikissa ase-, rauta- ja muissa hyvin lajitelluissa kaupoissa.

 

Tampereen Haulitehdas Osakeyhtiö”

 
   

Jo tämän jutun otsikossa totean, että Karl Frans Hjorth oli Tampereen Haulitehtaan rakentamisen takana.

 

Tässä Oy K. Hjorth Ab:n mainos samalla sivulla kuin Tampereen Haulitehdas Osakeyhtön mainos!

 

Hjorth (1857 – 1919) oli Tampereella asunut kauppias ja tehtailija. Hän perusti vuonna 1881 Oy K. Hjorth Ab:n joka toimii edelleen urheilu- ja metsästysaseiden, niihin liittyvien tarvikkeiden ja urheiluvälineiden maahantuojana.

 

Hjorth oli vuodesta 1895 pääosakkaana Tampereen Haulitehdas Osakeyhtiössä joka oli jo vuodesta 1859 lähtien valmistanut hauleja Pyynikinharjun etelärinteessä sijainneessa haulitehtaassa. Vuonna 1908 yhtiö rakensi uuden haulitehtaan ja tehtaaseen liittyi yhä edelleenkin pystyssä oleva 55 metriä korkea teräsrakenteinen haulitorni. Haulitehdas oli toiminnassa vuoteen 1972 saakka. Tampereen kaupunki osti tehtaan haulitornin 1973 ja nykyisin se on suojelukohde.

 
 

**************

 
   
 

 

 

 

-Esko Erkkilä-