Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kaustinen voitti eilen Suntin soudun!

Sunnuntai 27.8.2017 - -Esko Erkkilä-

Kokkola on kaupunki, jossa huvilakauden päättäjäisiä eli Venetsialaisia on vietetty jo kauan.

 

 

Kokkolan Venetsialaisten perinne juontaa juurensa jopa sadan vuoden takaa.

 

 

Venetsialaisia vietetään elokuun viimeisessä viikonvaihteessa ja nykyään juhlat ovat ainakin Kokkolassa kaksipäiväiset eli perjantaina ja lauantaina.

 

 

Kokkolan läpi virtaa tai ainakin kulkee Sunti eli muutaman metrin levyinen vesiuoma.

 

 

Kokkolan Venetsialaisten keskeinen ohjelmanumero on Sunti soutu, jossa tavallisilla soutuveneillä soudetaan nelihenkisin joukkuein kilpaa.

 

 

Yhtenä joukkueena on aina Kokkolan joukkue ja kahden muun joukkueen osanotto on suuri salaisuus aina viime hetkiin saakka. Tänä vuonna muut joukkueet olivat Kaustinen ja Kannus.

 

 

Pääsin eilen seuraamaan Suntin soutua ihan paraatipaikalta ja siitä nyt muutama kuva sekä hieman sanallista selitystä:

 

 

 

IMG_2160.JPG

 

 

Suntin soudun juontaja Lalle Broberg (oikealla) haastatteli Kokkolan joukkueen perämiestä ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaa Reino Herleviä ennen lähtöä.

 

 

 

IMG_2162.JPG

 

 

Lähtöä odottaessa kaikki oli vielä säntillisesti ojennuksessa,...

 

 

 

IMG_2163.JPG

 

 

...mutta ensimmäisten vetojen jälkeen alkoi tapahtumaan - ...

 

 

 

IMG_2165.JPG

 

 

...Suntin laidat kolisivat, kun joukkueet rehdisti (?) kiilasivat toisiaan!

 

 

 

IMG_2171.JPG

 

 

Vaihdossa soutajaa vaihdettiin siten, että entisen soutajan piti nousta rannalle ja kun joukkueen soutajilla oli vain yhdet pelastusliivit, niin uusi soutaja sai nousta veneeseen vasta sen jälkeen kun hän oli pukenut pelastusliivit paikoilleen.

 

 

 

IMG_2174.JPG

 

 

Kaustisen joukkueelle oli eräässä vaihdossa käydä kalpaten, sillä veneeseen tuli vettä, mutta soutaja tai perämies eivät yleisön suureksi pettymykseksi joutuneetkaan uimasille.

 

 

 

IMG_2176.JPG

 

 

Kisan voitti Kaustinen ja perämiehen elkeet olivat maaliintulossa sen mukaiset!

 

 

 

IMG_2178.JPG

 

 

Myös Kokkola jaksoi tuulettaa vaikka jäikin toiseksi.

*************

 

 

 

IMG_2179.JPG

 

 

Yleisöä oli sateisesta säästä huolimatta paljon paikalla.

 

 

 

IMG_2154.JPG

 

 

Tuttujakin tapasin, sillä elinkeinoministeri Mika Lintilä ja ...

 

 

 

IMG_2152.JPG

 

 

...kansanedustaja Tuomo Puumala olivat mukana tapahtumassa!

 

 

 

IMG_2186.JPG

 

 

Suuri hatunnosto Kokkolan kaupungille perinteiden vaalimisesta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kokkola, Kokkolan Venetsialaiset, Venetsialaiset, Sunti, Kokkolan Sunti, Suntin soutu, Suntin soutu 2017,