Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Koulujen syysloma pyrittiin entisaikaan ajoittamaan perunannostoaikaan!

Tiistai 18.10.2022 - -Esko Erkkilä-

Tampereella ja eräillä muilla etelä-Suomen paikkakunnilla koulujen syyslomaviikko alkoi eilen.

 

Syyslomaviikon alkamisen havaitsi, kun oli liikenteessä kaupungilla; nuorisoa oli liikkeellä yksikseen ja vanhempiensa mukana runsaasti!

 

******************

 

Koululaisten syyslomaviikko oli aiemmin varhaisemmin, sillä se ajoittui perunanostoaikaan ja sitä kutsuttiinkin perunanostolomaksi.

 

****************

 

Perunanostoaika oli maatiloilla kiireistä aikaa ja ainakin meillä sekä kolmella naapurillamme perunannosto toteutettiin tilojen välisenä yhteistyönä.

 

Meillä neljällä tilalla oli yhteinen hevosvetoinen perunanostokone, jolla kaikkien osakastilojen perunat nostettiin.  Kyseessä oli kahden hevosen vetämä nostokone ja meidän Vappu sekä Hietamäen Urpo olivat sen vetämisessä parina.

 

Peruna-alat olivat silloin suuria, sillä merkittävä osa perunasadosta päätyi nautakarjan ruokintaan.

 

Neljän talon perunanostotalkoot olivat suuri tapahtuma ja tavallisesti ne kestivät kaksi päivää.

 

Perunat säkitettiin pellolla ja ne ajettiin Borgin Sutkilla sekä Lepomäen Allilla kellareihin ja perunakuoppiin.

 

************

 

Aina koululaisten syysloma – ”perunannostoloma” – ei osunut perunanostoaikaan ja se olikin suuri suru, kun koulusta palattuamme perunat olivat siltä päivältä jo nostettu ja emme päässeet kokemaan sadonkorjuun parhaita hetkiä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koulujen syysloma pyrittiin entisaikaan ajoittamaan perunannostoaikaan!, syysloma, koulujen syysloma, perunannostoloma, perunannostotalkoot, parihevoset, Välimäen Vappu, Hietamäen Urpo, Borgin Sutki, Lepomäen Alli,