Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

"Tämä merkki on pystytetty muistoksi kaikille suomalaisille, jotka kuljetettiin teuraaksi neuvostovallan aikana"

Keskiviikko 10.9.2014 - -Esko Erkkilä-

Nuo otsikon julmat sanat on kaiverrettu siihen muistokiveen Levassovan muistohautausmaalla, jonne on haudattu Stalinin vainoissa surmattuja suomalaisia sekä monien muiden kansojen kansalaisia.

 

Levassova sijaitsee Pietarin pohjoisosassa Suomeen johtavan rautatien varrella.

 

Entisen Neuvostoliiton alueella on useita hautausmaita, joihin on haudattu diktaattori Josef Stalinin vainojen aikana 1937 – 1938 teloitettuja ihmisiä.

 

Stalin oli julma oman maansa kansalaisten suhteen, mutta venäläisten lisäksi hänen hallintonsa teloitti lukemattomia muiden kansallisuuksien Neuvostoliittoon muuttaneita ihmisiä.

 

Usein puhutaan Hitlerin surmaamista, mutta unohdetaan, että Stalinin vastuulla on monin verroin enemmän hänen ”puhdistuksissa” surmatuista ihmisistä.

 

*******

 

Tutkimusten mukaan Stalinin vainoissa teloitettiin Leningradin alueella vuonna 1937 kaikkiaan 19.370 henkilöä. Vuonna 1938 teloitettujen määrä oli 21.536 kansalaista.

 

”Kansan vihollisiksi” kirjattiin työläisiä ja talonpoikia, opettajia ja opiskelijoita, lääkäreitä, rautatieläisiä, tehtaanjohtajia ja talonmiehiä.

 

Epäilyksen alle joutui kaikkiin uskontokuntiin kuuluneita uskovaisia, etenkin pappeja ja munkkielämään vihkiytyneitä. Ns. Garinin raportin mukaan vuonna 1937 Leningradin alueen NKVD-hallinnon kolmijäseninen erikoistuomioistuin antoi papiston edustajille 869 ensimmäisen asteen tuomiota ja toisen asteen tuomion sai 962 henkilöä – ensimmäisen asteen tuomiota seurasi teloittaminen ja toisen asteen tuomion langettaminen merkitsi 8 – 10 vuoden vankileiriä.

 

On todettava, että vuosille 1937 ja 1938 ajoittuneet Stalinin puhdistukset merkitsivät Suomelle sitä, että pystyimme Talvisodassa säilyttämään maamme itsenäisyyden. Stalinin puhdistuksissa teloitettiin paljon kyvykkäitä sotilaita ja sen vuoksi puna-armeijan hyökkäysvoima oli Talvisodassa puutteellinen.

 

 

Levassovan muistohautausmaa on Stalinin uhrien hautausmaa – siellä ei ilmeisesti ihmisiä ammuttu. Vankiloissa ja muualla teloitettujen ruumiit tuotiin kuorma-autoilla Levassovaan.

 

 

Kävin Levassovan muistohautausmaalla 7.7.2014 ja seuraavassa muutamia valokuvia, jotka otin käyntimme aikana:

 

 

 

 

 

 

leva1

 

 

Muistohautausmaan portit ovat avoinna lähes kellon ympäri eli aamuyhdeksästä iltakahdeksaan ja alueella saa vapaasti liikkua.

 

 

 

 

leva2

 

 

Portin läheisyydessä on kartta, josta ilmenee eri muistomerkkien sijainti sekä kulkureitit hautausmaalla.

 

Sisääntuloportin vierellä sijaitsee entinen vartiorakennus ja sieltä voi ostaa suomenkielisen opasvihkon, jonka on julkaissut ”Ruhtinas Vladimirin kirkko”. Opasvihko on painettu vuonna 2013 ja se maksaa 5 euroa.

 

Opasvihkon teksti on täydellistä suomea ja se kannattaa hankkia jo heti portilta. Ostin opasvihon vasta poistuessamme ja hyvä tietolähde se on toki hautausmaakierroksen jälkeenkin.

 

 

 

 

 leva3

 

 

Hautausmaan kellotorni sijaitsee heti sisäänkäynnin jälkeen.

 

 

 

 

 

leva4

 

 

Suomalaisten muistomerkki.

 

Tähän kiveen on kaiverrettu sanat, jotka ovat tämän kirjoituksen otsikossa.

 

Lisäksi tässä kivessä on kiveen hakattuina Hesekiel 37/9 sanat:

 

”Näin sanoo Herra, Herra: Tule, henki, neljästä tuulesta ja puhalla näihin surmattuihin, että ne tulisivat eläviksi”

 

 

 

 

 

leva5

 

 

Leningradin assyyrialaisten muistomerkki.

 

 

 

 leva6

 

 

 

Poliittisten vainojen uhreina menehtyneitten energia-alan työntekijöiden muistomerkki.

 

 

 

 

leva7

 

Puolalais-katolinen muistomerkki.

 

 

 

 

 

Hautausmaalla on kaikkiaan kolmisenkymmentä muistomerkkiä sinne haudattujen eri yhteisöjen jäsenten muistoksi.

 

  • venäläis-ortodoksinen muistomerkki
  • Neuvostoliiton katolisten muistomerkki
  • teloitettujen pihkovalaisten muistomerkki
  • menehtyneitten vologdalaisten muistomerkki
  • Goritskin luostarin nunnien muistomerkki
  • novgorodilaisten muistomerkki
  • latvialainen Terrorin uhreille –muistomerkki
  • syyttömänä Stalinin vainojen uhreiksi joutuneiden virolaisten muistomerkki
  • Venäjän saksalaisten muistomerkki
  • Seitsemännen päivän adventistien muistomerkki
  • menehtyneitten ukrainalaisten muistomerkki
  • italialaisten GULAG:n uhrien muistomerkki
  • menehtyneitten norjalaisten muistomerkki
  • valkovenäläis-liettualainen muistomerkki
  • menehtyneitten juutalaisten muistomerkki
  • Liettuan katolisten muistoristi
  • poliittisissa vainoissa menehtyneitten kuuromykkien muistomerkki
  • tsurikovilaisen raittiusyhteisön jäsenten muistomerkki
  • muinaiskristillisen yhteisön jäsenten muistolaatat

 

 

*************

 

 

Hautausmaalla on yksittäisten henkilöiden hautakiviä ja teloitettujen kuvia puihin kiinnitettynä, mutta kenenkään uhrin todellista lepopaikkaa ei pystytä yksilöimään.

 

 

 

leva8

 

 

 

 

leva9

 

 

 

 

leva10

 

 

 

 

leva11

 

 

 

 

leva12

 

 

 

 

leva13

 

 

 

 

leva14

 

 

 

 

leva15

 

 

 

************

 

 

leva16

 

 

Levassovan hautausmaa on useiden vuosina 1937 ja 1938 teloitettujen viimeinen leposija.

 

Sinne on kuitenkin vielä 1950-luvulla viety niiden ruumiit, jotka teloitettiin ns. Leningradin jutun yhteydessä.

 

Nyky-yhteiskunnassa tuntuu käsittämättömältä, että on kulunut vain n. 75 vuotta siitä, kun silloisen Neuvostoliiton alueella teloitettiin valtavat määrät ihmisiä keksittyjen syiden perusteella.

 

Levassovan muistohautausmaa on eräs paikka, johon kannattaa tutustua Pietarin alueelle suuntautuvilla matkoilla.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Levassova, Levassovan asema, Levassovan hautausmaa, Levassovan muistohautausmaa,