Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kolmituntinen odottaminen, kun kolmikaistainen moottoritie jouduttiin sulkemaan

Sunnuntai 22.10.2017 - -Esko Erkkilä-

Kahdeksanpäiväinen lomamatkamme Sorrentoon Italiassa alkoi yskähdellen, kun jouduimme matelemaan suuntaansa kolmikaistaisella moottoritiellä Rooman ja Napolin välillä muutaman kilometrin matkan kolmessa tunnissa.

 

 

Autostrada del Sole on virallisesti A1 Italian moottoriteiden luokituksessa; se on Italian pisin moottoritie ja maan etelä–pohjoissuuntainen pääväylä. Sen pituus on 759,6 kilometriä. A1 kulkee Milanosta Napoliin Rooman kautta.

 

 

Moottoritie on suuntaansa kolmikaistainen, mutta suuren onnettomuuden sattuessa kaikki kolme kaistaa joudutaan sulkemaan.

 

 

Matkaa Rooman lentokentältä Sorrentoon Napolin kautta on n. 250 kilometriä.

 

 

Menomatkamme puolivälissä alkoi hälytysajoneuvoja ajaa ohitsemme ja ennen ”puolivälin krouviamme”…

 

 

 

IMG_3330.JPG

 

 

…Pontecorvoa matkamme tyssäsi melkein kokonaan.

 

 

Olimme pitkät ajat paikoillamme ja sitten taas pääsimme parisenkymmentä metriä eteenpäin kohti Napolia.

 

 

 

IMG_3326.JPG

 

 

Kaikki liikenne oli käytännössä seis kolmisen tuntia ja mm. henkilöautoilla matkassa olleet nousivat jaloittelemaan autoistaan.

 

 

Moottoritie Roomasta Napoliin on Italian valtasuoni ja meitä hidastaneesta liikenneonnettomuudesta kerrottiinkin Italian uutislähetyksissä ja sen vuoksi tiesimmekin, että liikenneongelman syy oli säiliöauton ja autojenkuljetusauton yhteentörmäys Pontecorvon kohdalla.

 

 

Uutisissa kerrottiin, että onnettomuudessa ei tullut kuolonuhreja, mutta yksi vakava loukkaantuminen.

 

 

*****

 

 

Onneksi olimme vasta siirtymässä lomanviettopaikkaamme Sorrentossa, joten menetimme ainoastaan kolme tuntia mahdollisuudessa tutustua Sorrentoon.

 

 

Pääsimme vihdoin Pontocorvoon ja pidimme siellä ennakoidun tauon.

 

 

Oppaamme ja autonkuljettajamme pohtivat, että ajammeko eteenpäin sivuteitä, mutta pohdinnan lopputulos oli se, että palaamme moottoritielle.

 

 

Päätös oli oikea, sillä viranomaiset ja pelastusjoukot olivat saaneet onnettomuuspaikan siivottua ja liikenne veti taas joutuisasti.

 

 

*****

 

 

Onnettomuuspaikka oli heti Pontecorvosta Napolin suuntaan ja tässä muutama bussimme ikkunan läpi ottamani valokuva onnettomuuspaikasta:

 

 

Kuvissa näkyy pelastuskalustoa, paikalle hälytettyjä säiliöautoja, joihin on imetty onnettomuusauton lasti sekä täystuhon kokenut autojenkuljetusauto.

 

 

 

IMG_3333.JPG

 

 

 

IMG_3337.JPG

 

 

 

IMG_3344.JPG

 

 

 

IMG_3345.JPG

 

 

 

IMG_3347.JPG

 

 

 

IMG_3349.JPG

 

 

 

IMG_3352.JPG

 

 

 

IMG_3353.JPG

 

 

 

IMG_3355.JPG

 

 

 

IMG_3357.JPG

 

 

 

IMG_3358.JPG

 

 

 

IMG_3359.JPG

 

 

 

IMG_3360.JPG

 

 

 

***************************

 

 

IMG_3363.JPG

 

 

Onnettomuuspaikka on kolmen tunnin odottamisen jälkeen ohitettu ja matka pääsi jatkumaan kohti Sorrentoa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Rooma-Napoli, Autostrada del Sole, Milanosta Napoliin,

Sorrento ja Etelä-Italian hurma on koettu

Lauantai 21.10.2017 - -Esko Erkkilä-

Palasin toissapäivänä Rouvan, sukulaispariskunnan ja 36 muun matkalaisen kanssa kahdeksan päivää kestäneeltä lomamatkalta takaisin Suomeen.

 

 

Matkamme tukikohtana oli n. 280 kilometriä Roomasta etelään sijaitseva Sorrento ja sieltä teimme kuutena päivänä päiväretkiä lähiseudun mielenkiintoisiin kohteisiin.

 

 

Sorrento on kaupunki Napolinlahden rannalla Sorrenton niemimaalla Campaniassa – Sorrentossa on n. 17 000 asukasta.

 

 

Päivämatkamme suuntautuivat lähiseudun lisäksi Pompeijiin, Napoliin, Caprin saarelle, Amalfin rannikolle ja viimeisenä päivänä Vesuviuksen tulivuorelle.

 

 

 

IMG_3873.JPG

 

 

Vesuviuksen silhuetti näkyi moneen paikkaan; usein se oli pitkästä etäisyydestä johtuen utupilven takana, mutta lähempää katsellen se näkyi selvästi. Tässäkin kuvassa etäisyyttä lienee 15 - 20 kilometriä.

 

 

Matkamme sujui hienosti ja mitään suurempia ongelmia ei esiintynyt.

 

 

Menomatkalla jouduimme odottelemaan kolmisen tuntia kolmikaistaisella moottoritiellä, kun edessämme oli tapahtunut säiliöauton ja autojenkuljetusauton yhteentörmäys.  Pompeijissa puolestaan joku itikka puraisi kämmenselkääni, mutta apteekista ostetulla kortisonisalvalla sekin ongelma poistui.

 

 

Säidenhaltijat suosivat meitä, sillä lämpötila oli koko ajan 20 - 25 astetta ja sateesta ei ollut tietoakaan.

 

 

Matkamme oli Albatros Travel´n tuotantoa ja oppaanamme oli mainio

Paula Nykänen – kumpaakin voin suositella!

 

 

Uskon, että tulen tällä saitilla ”Palaja Sorrentoon” eli palaamaan Sorrenton-matkaamme, joten pysyhän kanavalla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Napoli, Caprin saari, Pompeiji, Vesuvius, Amalfi,

« Uudemmat kirjoitukset