Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

"Papukaijapäivä"

Torstai 4.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Olen toki aiemminkin nähnyt papukaijoja, mutta Andalausiaan suuntautuneen lomamatkamme näin niitä runsaasti ja kuulin niiden mekastusta.

 

 

Majapaikkakunnallemme Torremolinoksessa ja eräässä retkikohteessamme Nerjassa mekastelleet papukaijat olivat kooltaan pienehköjä ahertajia.

 

 

***********************

 

 

 

Nerjan kaupungissa Euroopan parvekkeella eli Balcón de Europa:lla meillä oli hetki aikaa levähtää ja seurata, kun papukaijat olivat rakennuspuuhissa ja suuren mekastuksen myötä kuljettivat pesäntekoaineksia palmujen latvustoihin.

 

 

 

 

IMG_8101.JPG

 

 

 

IMG_8100.JPG

 

 

 

IMG_8096.JPG

 

 

 

IMG_8099.JPG

 

 

Lennossa olevia papukaijoja en vanhalla kamerallani onnistunut valokuvaamaan, mutta palmujen lehvästöissä lepääviä lintuja sentään sain muutaman kuvattua!

 

 

 

Kas näin:

 

 

 

IMG_8102.JPG

 

 

 

IMG_8104.JPG

 

 

 

IMG_8105.JPG

 

 

 

 

*******************

 

 

Päiväretkemme jälkeen teimme Torremolinoksessa rantabulevardilla pienen kävelyretken ja sen aikana…

 

 

 

IMG_8130.JPG

 

 

…pääsin lähietäisyydeltä kuvaamaan nurmikolla syötävää etsiviä papukaijoja, jotka…

 

 

 

IMG_8134.JPG

 

 

…myös täällä olivat pesäntekopuuhissa!

 

 

 

Olipahan papukaijapäivä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Papukaija, papukaijat, Balcón de Europa, Euroopan parveke, Nerja, Torremolinos, Andalusia2019,

Kuninkaan seurassa Euroopan parvekkeella

Keskiviikko 3.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Andalusiaan suuntautuneella lomaviikollamme maaliskuun puolivälissä eräs kohteemme oli Nerjan kaupungissa sijaitseva Euroopan parveke eli Balcón de Europa.

 

 

Euroopan parveke sijaitsee kallioisella niemellä ja se oli aiemmin linnoitus, joka oli suunniteltu torjumaan Britannian merirosvot.

 

 

IMG_8090.JPG

 

 

Kuningas Alfonso XII (1857 - 1885) teki Balcón de Europan tunnetuksi ja hänen patsaansa löytyy sieltä.

 

 

 

IMG_8091.JPG

 

 

Patsas on luonnollisen kokoinen, sillä kolmen kyynärän pituuteni riitti hyvin samalle tasolle kuin vuosina 1874 – 1885 Espanjaa hallinneen kuninkaan.

 

 

Niin, rippikoulussa opin, että yksi kyynärä on 60 senttiä!

***************

 

 

Kuningas Alfonso XII:n -  Alfonso Francisco de Asís Fernando Pío Juan María de la Concepción Gregorio Pelayo - äiti oli kuningatar Isabella II, joka luopui kruunustaan poikansa hyväksi.

 

 

Kuningas Alfonso XII:lla on yllättävän lyhyet kytkökset nykypäivän Espanjan kuninkaallisiin, sillä hänen pojastaan Alfonso XIII:sta tuli Espanjan kuningas heti syntymänsä jälkeen eli vuonna 1886 siis seuraavana vuonna isänsä kuoleman jälkeen.

 

 

Alfonso XIII:lla oli puolisonsa Victoria Eugenien kanssa kuusi lasta, joista erään heistä eli Juanin eräs lapsista on Espanjan meille kaikille tuttu kuningas Juan Carlos I.

 

 

Juan Carlos I:n poika Felipe VI on Espanjan nykyinen kuningas.

 

 

Espanjan ex-kuningas Juan Carlos I on siis Euroopan parvekkeella Nerjassa päivystävän Alfonso XII:n pojan Alfonso XIII:n pojanpoika ja Espanjan nykyinen kuningas Felipe VI on puolestaan Juan Carlos I:n poika!

 

 

Yksinkertaista!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nerja, Andalausia, Andalusia2019, Balcón de Europa, Euroopan parveke, Euroopan parveke Nerjassa, Alfonso XII, Alfonso XIII, Espanjan ex-kuningas Juan Carlos I, Espanjan kuningas Felipe VI,

Nerjassa eri uskontokunnat elävät sulassa sovussa!

Tiistai 2.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Nerja on 22.000 asukkaan pikkukaupunki Espanjan Andalusiassa n. 50 kilometriä Malagasta.

 

 

Poikkesimme maaliskuisella lomamatkallamme Nerjassa – ensimmäinen käyntikohteemme siellä olivat Nerjan tippukiviluolat ja niiden jälkeen vierailimme Nerjan keskustassa.

 

 

Nerja on muodostumassa pohjoismaalaisten kannalta yhä suosituimmaksi asuinpaikkakunnaksi, sillä erityisesti norjalaisten ja ruotsalaisten osuus Nerjassa on koko ajan kasvamassa – myös suomalaiset ovat yhä enemmän löytämässä Nerjan. 

 

 

Kerrotaan, että Fuengirolasta monet suomalaiset ovat muuttaneet ja muuttamassa Nerjaan!

 

 

*****************

 

 

Nerjalaiset ovat ylpeitä siitä, että kaupungissa elää vahvana kolmen uskontokunnan jäseniä ja erityisen ylpeitä nerjalaiset ovat siitä, että eri uskontokuntien jäsenet elävät sulassa sovussa Nerjassa.

 

 

Kaupungin keskeisen kiertoliittymän keskellä olevassa tilassa on rakennelma, jonka kolmella eri kulmalla on…

 

 

 

IMG_8072.JPG

 

 

…risti kristinuskon tunnuksena,…

 

 

 

IMG_8071.JPG

 

 

…puolikuu islamilaisuuden tunnuksena ja…

 

 

 

 

IMG_8073.JPG

 

 

…Daavidin tähti juutalaisuuden tunnuksena.

 

 

 

***********************

 

 

 

IMG_8081.JPG

 

 

Vaikka Nerja onkin asukasmäärältään vain vajaan kymmenesosan kokoinen Tampereen kaupungista, oli siellä jo maaliskuun puolivälin tienoilla ”katujuna” tekemässä turistikierroksia – 25 minuutin pituinen kaupunkikierros olisi maksanut 3,00 euroa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nerja, Nerjan tippukiviluolat, Andalusia, Andalusia2019, Gueva de Nerja, kristinuskonto, islamilaisuus, juutalaisuskonto, Daavidin tähti, Fuenrigola,

Akveduktit olivat antiikin Roomassa taidokkaita vesijohtoputkia

Maanantai 1.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Olen Portugalissa lomamatkoilla eri kohteissa käydessäni nähnyt taidokkaita ”muurirakennelmia”, mutta vasta nyt Espanjan Andalusiaan suuntautuneen lomamatkamme aikana minulle selvisi, että kyse on vesijohtoputkista!

 

 

 

IMG_8059.JPG

 

 
Tämän akveduktin valokuvasin bussimme ikkunasta Nerjan kaupungissa ja se on hyvin tyypillinen - joskin todella massiivinen ja komea - Rooman valtakunnan aikainen vesijohtojärjestelmä.

 

 

Akveduktien avulla kaupungit saivat puhdasta vettä jopa satojen kilometrien päästä vuorilta, joista ja järvistä, sillä vesi virtasi akvedukteissa kourussa, joka oli kolmisen metriä leveä.

 

 

Akveduktit olivat rakennettu siten, että niiden laskukaltevuus oli kaksi metriä kilometrillä.

 

 

Akveduktit olivat osaltaan kallioon louhittuja tunneleita, mutta rotkojen ja laaksojen kohdalla ne olivat taidokkaita holvirakennelmia, kuten tuossa kuvassanikin nähdään.

 

 

Rooman valtakunnassa akvedukteja oli kaikkiaan 500 kilometriä ja suurimpien vedensiirtokyky oli 190 000 kuutiometriä vettä vuorokaudessa.

 

 

Holvirakenteella akveduktien rakenne saatiin kestäväksi.

 

 

Akvedukteja rakennettiin jo varhain ennen ajanlaskumme alkua ja niitä käytettiin ainakin 1800-luvulle saakka – eräät tietolähteet kertovat, että niitä on käytössä yhä edelleen.

 

 

Monikerroksinen akvedukti on ihailtavan hieno insinööritaidon taidonnäyte yhä edelleen!

Akvedukteista vielä sen verran, että niistä kuulemani mukaan kerrotaan monissa lastenkirjoissa - olen liian vähän lukenut lastenkirjoja nuorisolle, sillä vasta nyt sain selvityksen niistä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: akvedukti, akveduktit, Antiikin Rooma, Nerja, insinööritaito antiikin Roomassa, Andalusia2019,

Nerjan tippukiviluolat löydettiin vasta vuonna 1959, vaikka niissä on asuttu jo yli 42 000 vuotta sitten!

Lauantai 30.3.2019 - -Esko Erkkilä-

Nerjan kaupunki sijaitsee Espanjassa Malagasta n. 50 kilometrin etäisyydellä ja kaupungin kuuluisin nähtävyys ovat Nerjan tippukiviluolat.

 

 

Nerjan tippukiviluoliin tutustuminen oli ensimmäinen kohteemme taannoisella Espanjan Andalusiaan suuntautuneella lomamatkallamme maaliskuun puolivälissä.

 

 

Viisi 15 – 21 vuotiasta poikaa löysi tippukiviluolat vuonna 1959, kun he seurasivat, että minne alueella lentäneet lepakot katosivat ja mistä ne sitten taas palasivat ihmisten ilmoille.

 

 

Mainittakoon, että pojista tuli sittemmin luolaoppaita ja heistä neljä elää yhä edelleenkin.

 

 

 

IMG_8022.JPG

 

 

Luolat ovat espanjankieliseltä nimeltään Gueva de Nerja ja tippukiviluolien logossa on kuvattuna luolien muoto. 

 

 

Luolastoista viisi on tutkittu ja näistä yksi on yleisölle avoin.

 

 

Osa luolista on vielä tutkimatta.

 

 

 

IMG_80212.JPG

 

 

Nerjan tippukiviluolaston suuaukon vierellä on patsas, jossa kuvataan luolaston löytäneiden poikien tutkimusmatkaa.

 

 

 

*******************

 

 

Turistikierros luolastossa on pituudeltaan 900 metriä, mutta se on melko raskas, sillä luolastoon tutustuminen vaatii yli 400 portaan verran laskeutumista maan alle ja tietysti saman verran askelmia takaisin maan pinnalle.

 

 

Tippukiviluolien muodostuminen on hidasta, sillä sadan vuoden aikana tippukivipatsas kasvaa vain yhden sentin verran!  Patsas kasvaa kahdelta suunnalta eli katosta kohti luolan lattiaa ja lattiasta kohti kattoa.

 

 

Luolastossa sai valokuvata, mutta salamavaloa ei saanut käyttää ja kun halusin noudattaa ohjeita, niin seuraavassa olevat kuvat ovat hämäriä.

 

 

Luolastossa on neljä salia eli…

 

 

  • ensimmäinen Sali, jossa asukkaat nukkuivat
  • Betlehem-Sali
  • Musiikkisali, jonne luolaston löytäneet pojat saapuivat
  • maanjäristyssali

 

 

Ja tässä valokuvia:

 

 

 

IMG_8028.JPG

 

 

 

IMG_8032.JPG

 

 

 

IMG_8037.JPG

 

 

 

IMG_8041.JPG

 

 

 

IMG_8044.JPG

 

 

 

IMG_8048.JPG

 

 

 

IMG_8047.JPG

 

 
Luolastoon pyrkii muodostumaan vihreää levää ja sitä ei haluta, joten sen vuoksi mm. salamavalojen käyttäminen on kielletty.

 

 

 

IMG_8051.JPG

 

 

Eräässä salissa on maailman suurin tippukivipylväs, koska sillä on pituutta 32 metriä ja ympärysmittaa 14 metriä.

 

 

 

IMG_8058.JPG

 

 

Maanjäristyssalissa on sikin sokin erikokoisia tippukivipylväitä, jotka ovat aikoja sitten tapahtuneissa maanjäristyksissä romahtaneet salin pohjalle.

 

 

Afrikan ja Euroopan mannerlaatat ovat tutkijoiden mukaan törmänneet toisiinsa 800.000 vuotta sitten ja niiden törmäysten tuloksena nämä tippukivipatsaat ovat romahtaneet maanjäristyssalin pohjalle.

 

 

Oppaamme nauroi, kun jotkut ryhmämme jäsenet kysyivät turvakypäröiden tarpeellisuudesta meille – oppaamme totesi, että edellisestä maanjäristyksestä on kulunut 800.000 vuotta ja hän ei pitänyt tarpeellisena turvakypäröiden käyttämistä!

 

 

Mielenkiintoinen kohde, jota suosittelen myös lukijoilleni käyntikohteeksi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nerja, Nerjan tippukiviluolat, Andalusia, Andalusia2019, Gueva de Nerja,