Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kansanedustaja Mikko Alatalon käyttämä Keskustan ryhmäpuheenvuoro Valtioneuvoston tulevaisuusselonteosta oli täyttä asiaa

Lauantai 9.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Eduskunta käsitteli torstaina 7. marraskuuta täysistunnossaan Valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa – asian otsikkona oli;

 

”Kestävällä kasvulla hyvinvointia”.

Tulevaisuusselontekoa edeltänyt kyselytunti oli melkoista farssia, kun pääministeri Jyrki Katainen varsin epäuskottavasti yritti perustella kaveriltaan Pekka Himaselta miljoonalla eurolla hankittua tilkkutäkkiä.

 

Haluan tässä jutussani tuoda sanasta sanaan julki Keskustan ryhmäpuheenvuoron, jonka kyselytunnin jälkeen tulevaisuusselonteosta käydyssä käsittelyssä käytti tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalo.

 

Sain sähköpostiini toki Mikon puheluonnoksen, mutta siinä oli maininta ”muutosvarauksin”. Tässä on eduskunnan pöytäkirjoista kopioitu se puheenvuoro, jonka kansanedustaja Mikko Alatalo ”livenä” käytti:

 

 

 

************

 

Arvoisa puhemies!

 

mikko1


Kataisen hallitus antaa eduskunnalle tulevaisuusselonteon, jonka nimi on "Kestävällä kasvulla hyvinvointia", siis hallitus, joka ei ole saanut aikaan kasvua eikä hyvinvointia. Sopivampi nimi olisi "Himoleikkaamisella pahoinvointia". Suomi on ajautunut talous- ja työttömyyskriisiin samalla, kun hyvinvointipalveluja on ajettu alas.

Suomeen on saatava työtä ja kasvua, kuten ministerikin totesi itse. Suomea on uudistettava. Vain näin voidaan turvata hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus. Jos suunta ei muutu, edessä on lisää leikkauksia ja pahoinvointia. Politiikalla on vaikutettava yhteiskuntaan ja parannettava ihmisten arkea. Tarvitsemme 200 000 uutta työpaikkaa seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Keskustan ratkaisuja ovat kasvurahasto ja siirtyminen biotalouteen. Tarvitaan myös välittömiä toimia. Keskusta on esittänyt esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkatukea sekä 5 prosentin yrittäjätulovähennystä työllistäville pienyrittäjille.


Arvoisa puhemies!


mikko2


Meidän on saatava koko Suomen voimavarat käyttöön. Maakuntakaavoilla on ratkaiseva merkitys siinä, haluammeko keskitetyn vai hajautetumman Suomen. Keskustan mielestä kaiken keskittäminen ei ole vastaus tulevaisuuteen. Tarvitsemme elinvoimaiset maakunnat ja maaseudun.

Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja osaamiseen perustuvalla vihreällä kasvulla voidaan synnyttää uutta työtä koko Suomeen. Se korvaa maahantuontia, lisää vientiä ja vahvistaa vaihtotasettamme. Vihreä kasvu ei synny itsestään pelkkien markkinoiden varassa. Se tarvitsee valtiovallalta oikeanlaista politiikkaa. Vihreillä on ympäristöministerin salkku. Silti hallituksen politiikka on hiilenmustaa. Se on arvovalinta.

Puhdas ilma ja vesi sekä kotimainen ruoka ovat valttejamme. Cleantech, joka tässä mainittiinkin, ja arktinen osaaminen ovat viennin näkökulmasta mahdollisuuksia teollisuudelle. On harkittava yhteistyön tiivistämistä rikkaan Norjan kanssa pohjoisilla alueilla. Siinä missä keskustajohtoiset hallitukset lisäsivät teollisuuden t&k-rahoja, nyt hallitus leikkaa. Suomen on panostettava osaamiseen. Esittämämme mittava kasvurahasto loisi rahoitusta muun muassa biotaloutta kehittäville kasvuyrityksille. Luonnonvarojen korkeassa jalostamisessa on mahdollisuuksia esimerkiksi kehittämällä uusia tuotteita puuraaka-aineesta.


Arvoisa puhemies!


mikko3


Tulevaisuudessakin ihmisten, tavaroiden ja raaka-aineiden on voitava liikkua koko Suomessa. Valtion infra Oy on keskustan ratkaisu. Se vastaisi liikenneväylien rakentamisesta, sähköverkkojen omistamisesta ja bioenergian terminaaliverkoston perustamisesta. Kyse on myös huoltovarmuudestamme. On myös huolehdittava, että syrjäisilläkin seuduilla puhelimet kuuluvat, laajakaista toimii ja pienetkin tiet ovat kunnossa tulevaisuudessa ennen kuin maalaillaan suuria taivaanrannan maalauksia.

Menestyminen kansainvälisessä kilpailussa edellyttää monipuolisuutta. Venäjä on meille suuri mahdollisuus. Pietarilaiset syövät jo nyt suomalaista leipää. Meidän pitää myös ymmärtää, mitä naapurissa tapahtuu.

Suomalainen työ haastetaan maailmalla joka päivä. Palvelujen sähköistyminen vie työpaikkoja. Lisääntyvä verkkokauppa voi silti olla myös mahdollisuus hajautetussa yhteiskunnassa. Robotit eivät vähennä työtä sinänsä. Ne muuttavat sen mielekkääksi ja vapauttavat ihmiset tekemään motivoivampaa, luovaa tekemistä.

On silti olemassa töitä, joissa ihmisen läsnäolo on välttämätön: lasten, sairaiden ja vanhusten hoidossa. Nyt kuntapalveluista on leikattu niin, että kunnat joutuvat lomauttamaan jopa lastensuojelun työntekijöitä. Kunta- ja sote-uudistuksen hallitus on ajanut umpikujaan. Tällaisena aikana oikeudenmukaisuuden vaatimus korostuu. Poliittisten päättäjien on huolehdittava niistä, joilla ei ole suurta rahaa tai etujärjestöjen voimaa takanaan.

Sinipunan 90-luvun leikkauslistojen jälkiä korjataan vieläkin lasten ja nuorten pahoinvoinnissa ja ihmisten syrjäytymisessä. Nyt tämä sinipuna toistaa samat virheet. Kunta- ja sote-uudistuksen jälkiä voidaan ehkä korjata vielä vuonna 2030, ellei meno muutu. Keskusta on esittänyt ratkaisun siihen, miten sote-palvelut tulevaisuudessa hoidetaan kotikunta-maakunta-mallilla.


Arvoisa puhemies!


mikko4


Viime kädessä kyse on arvoista. On huolestuttavaa, että itsekkyys ja syrjäytyminen ovat lisääntyneet, tulo- ja hyvinvointierot kasvaneet ja ennakkoluulot erilaisuutta kohtaan syventyneet. Suomi tarvitsee uudistavaa ilmapiiriä ja tekemisen asennetta. Terveiltä ja työkykyisiltä on voitava odottaa ahkeruutta ja työpanosta itsensä ja lähimpien hyväksi. Työnteon ja yrittämisen on oltava kannattavaa. Meidän on luotettava ihmisiin ja omaan vastuuseen erilaisten rajoitusten sijasta, joita me kyllä täällä osaamme tehdä. Suomen on oltava paras maa maailmassa lapsille ja nuorille.

Suomi on selontekoja pullollaan. Tänään julkaistiin Himasen selvitys, jonka piti olla osa tätä selontekoa. Ihmettelemme, missä ovat ne viisi jättiläistä, ne eivät tässä valtioneuvoston selonteossa näy. Vai ovatko ne nyt kääpiöitä tilanteessa, jossa tarvitaan päätöksiä kasvun, työllisyyden, palvelujen ja oikeudenmukaisuuden, siis paremman Suomen puolesta?

********

Haluan alleviivata ja toistaa Alatalon ryhmäpuheenvuoresta tämän pätkän:

 

”Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja osaamiseen perustuvalla vihreällä kasvulla voidaan synnyttää uutta työtä koko Suomeen. Se korvaa maahantuontia, lisää vientiä ja vahvistaa vaihtotasettamme. Vihreä kasvu ei synny itsestään pelkkien markkinoiden varassa. Se tarvitsee valtiovallalta oikeanlaista politiikkaa. Vihreillä on ympäristöministerin salkku. Silti hallituksen politiikka on hiilenmustaa. Se on arvovalinta.

Puhdas ilma ja vesi sekä kotimainen ruoka ovat valttejamme.”

 

************  


Mikko Alatalon ryhmäpuheenvuoro kannattaa lukea tarkasti, sillä siinä käsitellään juuri niitä asioita, jotka kansalaisia todella kiinnostavat!


Alatalon puheenvuorossa painotetaan niitä arvoja, jotka ovat keskustalaiselle ajatusmaailmalle keskeisimpiä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Keskustan ryhmäpuheenvuoro Valtioneuvoston tulevaisuusselvityksestä, Pekka Himanen, Pekka Himasen floppi, Jyrki Kataisen kaveri Pekka Himanen, Himasen selvitys maksoi miljoona euroa, kansanedustaja Mikko Alatalo,

Himas-kohun kiirastuli kovenee pääministeri Jyrki Kataisen ympärillä

Perjantai 29.3.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen luullut, että pääministeri Jyrki Katainen tilasi kaveriltaan Pekka Himaselta 700.000 euron hintaisen ”tulevaisuusselvityksen” ilman kilpailutusta sen vuoksi, että kukaan muu ei tarjonnut vastaavaa tutkimusta.

 

Olin ällikällä lyöty, kun sain 26.3.2013 Yle Uutisten nettisivuilta tietää, että Valtioneuvoston kanslia kysyi lokakuussa 2011 eri tutkimuslaitoksilta, yliopistoilta ja konsulttifirmoilta kiinnostusta osallistua tulevaisuusselonteon laadintaan sekä arviota kustannuksista.

 

Valtioneuvoston kanslia sai 35 vastausta, joista yksi oli Pekka Himasen tarjous yrityksensä Sofos Oy:n nimissä.

 

Muut 34 tarjousta tulivat seuraavilta toimijoilta:


1.      Accenture Oy

2.      Demos Helsinki

3.      Eläketurvakeskus

4.      Envision

5.      ETLA

6.      Gaja Group Oy

7.      Helsingin Yliopisto

8.      IIASA

9.      Itä-Suomen Yliopisto/Pajunen

10.  Itä-Suomen Yliopisto/Turtiainen

11.  Kela

12.  Kuluttajatutkimus

13.  Limor Oy

14.  NAG PartnersOy

15.  Palkansaajien tutkimuslaito

16.  Pellervon taloustutkimus PTT

17.  PwC

18.  Pöyry Management Consulting Oy

19.  Ramboll

20.  Sitra

21.  Suomen Akatemia

22.  SYKE

23.  Symbioosi Partners Oy

24.  Taloustutkimus Oy

25.  Tampereen yliopisto, Shool of Management

26.  Tampereen yliopisto, yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö

27.  Tekes

28.  THL

29.  Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus

30.  Työterveyslaitos

31.  Vaasan yliopisto (1)

32.  Vaasan yliopisto, julkisjohtamisen oppiaine (2)

33.  VATT

34.  Åbo Akademi


Lista Pekka Himaselle hävinneistä tutkimusehdotuksista löytyy Yle Uutisten nettisivuilta googlaamalla näin:


Tutkimusehdotukset jotka hävisivät Pekka Himaselle


Jokaisen tarjokkaan kohdalta klikkaamalla pääsee tutustumaan siihen aineistoon, joka on ollut kyseisen tarjoajan argumenttina alustavassa tarjousilmoittautumisessa. Kannattaa tutustua!


Kyllä on ollut oltava fantastisen kova luulo itsestään, kun pystyy pokkana tämän tarjoajajoukon sivuuttaen tekemään tilauksen kaveriltaan ja maksamaan hänelle 700.000 euroa (anteeksi vaan) paskan jauhamisesta!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyrki Katainen, pääministeri Jyrki Katainen, tulevaisuusselvitys, 700000 euroa, Pekka Himanen, Sofos Oy,

"Minä saan harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, mutta sinun on oltava uskollinen!"

Perjantai 1.3.2013 - -Esko Erkkilä-

Suomi on viime päivinä saanut ihmetellä kokoomuslaisen pääministeri Jyrki Kataisen erikoisia päätöksiä ja pelkään, että tulevien viikkojen aikana saamme lisää ihmeteltävää.

 

Otsikkoteksti on suora lainaus Pekka Himasen pääministeri Jyrki Kataisen tilaamasta Sinisestä kirjasta, joka ilmeisesti lukeutuu Kataisen mielestä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudenkuvan perusteokseksi.

 

Otsikkoon kopioitu teksti löytyy sivulta 130.

 

Kyhäämästään ”tutkimuksesta” Himanen sai Kataiselta ilman kilpailutusta 700.000 euroa. Julkisuudessa kerrotaan, että Katainen ja Himanen sopivat "tutkimuksen" tilaamisesta ja marssivat sen jälkeen Tekesin, Sitran ja Suomen Akatemian puheille. On luonnollista, että mainitut rahoittajatahot eivät uskaltaneet sanoa vastaan, sillä olihan kysyjänä Suomen pääministeri!


Himasen tutkimuksen vahvasta sanomasta olkoon toisena esimerkkinä kestävästä kehityksestä toteamus sivulta 127:

 

”…merkityksellisyys on hyvinvointiin ja kukoistukseen nähden vielä erillinen elämän arvokkuuden lähde. Onnellisuus tai onnistuminen eivät ole kokonaan kontrollissamme – tätä voi kutsua elämän hauraudeksi. Tässä näyttäytyy myös elämän mysteerisyys:…”

 

Tätäkö Suomen kansa halusi, kun se viime eduskuntavaalien jälkeen sai hallituksen, jonka pääministerillä on otsaa maksaa kaverilleen 700.000 euroa (anteeksi vaan) paskan jauhamisesta?

 

Pääministeri Jyrki Kataisen ilman kilpailutusta Pekka Himaselta tilaaman ”tutkimuksen” lopussa kerrotaan tutkimushankkeen taustoista mm. seuraavaa:

 

”Ensimmäinen osa tutkimushanketta on keskittynyt päivittämään perustana käytettyä verkostoyhteiskunnan teoreettista viitekehystä.”

 

******

 

”Toisena osana tutkimushanketta on ollut tutkimusryhmän analysoimat case studyt, jotka on valittu niin että niiden kautta on voitu empiirisesti globaalisti testata informationaalisen ja inhimillisen kehityksen suhdetta kaikkien maailmantalouden alueiden menestyvimpien esimerkkien soveltamien kehitysmallien kautta.”

 

Oikeastaan olen vahvan anteeksipyynnön velkaa lukijoilleni, sillä kopioimani lainaukset eivät ole tästä maailmasta. Jouduin ne kuitenkin itsekin lukemaan, sillä vain siten koko kauheus minulle vasta paljastui.

 

On rienausta meitä kaikkia suomalaisia kohtaan, että maamme pääministeri on ollut valmis maksamaan Sinisen kirjan laatimisesta 700.000 euroa esimerkkitekstiä suoltaneelle ”tutkijalle”.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyrki Kaitainen, pääministeri Jyrki Katainen, Pekka Himanen, Sininen kirja, Minä saan harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa mutta sinun on oltava uskollinen!,