Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pappa valittiin Ylen hallitukseen!

Perjantai 25.3.2022 - -Esko Erkkilä-


 

Sain toissapäivänä mieluisan tekstiviestin muusikko Mikko Alatalolta, jossa hän kertoi tulleensa valituksi Ylen hallitukseen!

 

Mikko jatkaa viestissään minulle näin:

”Valinta on seuraus 16 vuoden työstäni Ylen hallintoneuvostossa, jossa puolustin julkista palvelua, alueuutisia, suurten ikäluokkien musiikkia ja muutenkin opin asioita.”

 

”Mukava loppuknalli poliittiselle uralle. Mielenkiintoista, että mua ja osaamistani kannatti kaikki puolueet vasemmalta oikealle paitsi vihreät!”

 

************************

 

Yleisradion hallintoneuvosto kertoo virallisessa tiedotteessaan, että Ylen hallituksessa aloittavat muusikko Mikko Alatalo ja hankejohtaja Kaarina Gould. Hallitustehtävät jättävät Kai Huotari ja Pauliina Ahokas. Hallituksen jäsenen toimikausi kestää enintään neljä vuotta.

 

Mikko Alatalo (YTK) on toiminut pitkään kansanedustajana ja Tampereen kaupunginvaltuustossa. Hän on ollut myös Yleisradion hallintoneuvoston jäsen vuosina 2003 – 2019.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Kansanedustaja Mikko Alatalo, Mikko Alatalo - 16 vuotta kansanedustajana, Mikko Alatalo Ylen hallitukseen, Ylen hallitus, Ylen hallintoneuvosto,

Minkä sitä luonteelleen mahtaa!

Sunnuntai 23.1.2022 - -Esko Erkkilä-

Valtiovarainministeri ja Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon yleisötilaisuus alkoi Tampereen Keskustorilla tänään klo 10.15 ja vaikka en olekaan aluevaaleissa ehdokkaana, niin pitihän sitä suunnata torille jo hyvissä ajoin ennen aamukymmentä, jotta pääsin rakentamaan telttakatosta!

 

 

Pienoisesta pakkasesta huolimatta saimme jopa äänestoistolaitteet pelittämään, jotta tilaisuuden pääesiintyjä, runsas ehdokasjoukko sekä yllättävän runsas yleisöjoukko pääsivät tunnelmaan.

 

 

IMG_4845.JPG

 

 

Mieltä lämmitti ja tuntui oikein kotoisalta, kun ex-senaattori Mikko Alatalo avasi yleisötilaisuuden – lurauttipa vielä laulunpätkänkin!

 

 

IMG_48522.JPG

 

On aina ilo kuunnella Annika Saarikkoa ja erityisesti näin livenä!

 

 

Annika kertasi vaalikoneisiin ehdokkaiden antamat vastaukset, että Keskustan ja kokoomuksen ehdokkaat ovat kauimpana toisistaan, kun kysytään kantaa lähipalvelujen turvaamiseen!

 

 

IMG_4858.JPG

 

 

Vankka ehdokasjoukko kokoontui Annikan ja Mikon ympärille Keskustorilla.

 

 

 

IMG_4859.JPG

 

 

Kaikki aluevaaliehdokkaat pääsivät mikrofonin kautta kertomaan henkilökohtaisista vaalitavoitteistaan – tässä äänessä Petra Schulze Steinen ja vuoroaan odottaa Erkki Lehtomäki!

 

 

Annikan kiertue jatkui Tampereen Keskustorin jälkeen Orivedelle, Kangasalle, Pirkkalaan, Ylöjärvelle, Hämeenkyröön ja Sastamalaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minkä sitä luonteelleen mahtaa!, Aluevaalitilaisuus Tampereen Keskustorilla, ex-kansanedustaja Mikko Alatalo, Mikko Alatalo, Annika Saarikko, Petra Shulze Steinen, Erkki Lehtomäki,

Olipahan ilotulitusta - Pirkanmaalta numerot 140 ja 151 jatkoon!

Keskiviikko 10.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyy tänään ja varsinainen vaalipäivä eli 14.4.2019 lähestyy.

 

 

Keskustalla on Pirkanmaalta ollut pian päättyvällä vaalikaudella kolme erinomaista kansanedustajaa eli Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti ja Pertti Hakanen.

 

 

Kolmikko on saanut paljon aikaiseksi kuluneen nelivuotiskauden aikana ja mikä parasta, heidän keskinäinen yhteistyönsä on pelannut.

 

 

Sain olla paikalla, kun senaattorihommat jättävä kansanedustaja Mikko Alatalo kannusti Pirttilahtea ja Hakasta tilaisuudessa, joka järjestettiin Tampereella Koskikeskuksessa 5.4.2019.

 

 

Pirttilahden vahvaa maantieteellistä aluetta ovat perinteisesti olleet Pohjois-Pirkanmaa ja Hakanen on ylivoimaisesti suosituin kansanedustaja puolestaan läntisellä Pirkanmaalla.

 

 

Molemmat ovat saamassa hyvän äänisaaliin Tampereelta ja myös sen naapurikunnista eli Ylöjärveltä, Hämeenkyröstä, Pirkkalasta sekä muista Tampereen ns. kehyskunnista.

 

 

Koko Pirkanmaan kannalta on keskeistä, että Arto Pirttilahti ja Pertti Hakanen jatkavat kansanedustajina myös jatkossa.

 

 

Tässä muutamia valokuvia, kun Mikko Alatalo kannusti Artsia ja Perttiä jatkoon yleisötilaisuudessa Koskikeskuksessa 5.4.2019.

 

 

 

IMG_0177.JPG

 

 

 

IMG_0171.JPG

 

 

****************

 

 

Laulavan senaattorin tukemat Arto ja Pertti olivat tilaisuudessa juuri sellaisia, kuin kansanedustajan pitääkin olla eli sydämellisiä, yhteistyöhaluisia, ammattitaitoisia, muita arvostavia ja sen vuoksi äänestämisen arvoisia:

 

 

 

IMG_0160.JPG

 

 

 

IMG_0156.JPG

 

 

 

IMG_0155.JPG

 

 

 

IMG_0154.JPG

 

 

 

IMG_0152.JPG

 

 

 

 

Toivottelen kaikille Pirkanmaan keskustalaisille kansanedustajaehdokkaille äänirikasta vaalisunnuntaina ja uskon sekä toivon, että Pertin ja Arton lisäksi Pirkanmaalla ollaan valmiit valitsemaan kolmanneksi keskustan kansanedustajaksi nainen – laadukkuutta ja valinnanvaraa on yllin kyllin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansanedustaja Mikko Alatalo, kansanedustaja Pertti Hakanen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Hakanen jatkoon, Pirttilahti jatkoon, Tarja Smura, Hanna Holma, Marjo Mäkinen-Aakula, Pilvi Kärkelä,

Kansanedustaja Mikko Alatalo sai Moottoriliikenteen ansiomitalin

Lauantai 6.4.2019 - -Esko Erkkilä-

On suuri kunnia kertoa tällä omalla blogipalstallani tänään tämä uutinen:

 

 

 PHOTO-2019-04-05-10-25-13.jpg

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo sai eilen Moottoriliikenteen ansiomitalin.

Mitali myönnetään ansiokkaasta valtakunnallisesta toiminnasta suomalaisen moottoriliikenteen hyväksi tai henkilölle, joka on pitkäaikaisella ja tuloksekkaalla työllään edistänyt tieliikenteen kehittämistä.

 

Mitalin saivat tänä vuonna seitsemän liikenteen ammattilaista. Alatalo on ainoa kansanedustaja, joka mitalin tällä kertaa sai. Hän on toiminut 16 vuotta Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä, välillä myös varapuheenjohtajana.

 

Moottoriliikenteen keskusjärjestöön kuuluvat Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL, Autoalan keskusliitto, Linja-autoliitto, Autoliitto, Suomen Taksiliitto, Autontuojat ja –teollisuus, Suomen autokoululiitto ja Suomen autotekninen liitto.

Ansiomitalin Mikolle myönsi edellä mainittujen järjestöjen yhteisestä esityksestä liikenneministeri Anne Berner.

*******************

 

Koen olevani etuoikeutettu, sillä sain eilenkin tavata Mikon, olla hänen kanssaan ja seurata hänen toimintaansa, kun hän evästi sekä tuki kansanedustajia Arto Pirttilahtea ja Pertti Hakasta näiden ponnisteluissa Arkadianmäelle myös seuraavaksi vaalikaudeksi!

 

Parhaat onnittelut Mikolle minunkin puolestani ja olen varma, että myös lukijani yhtyvät onnitteluihin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Kansanedustaja Mikko Alatalo, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL, Autoalan keskusliitto, Linja-autoliitto, Autoliitto, Suomen Taksiliitto, Autontuojat ja -teollisuus, Suomen autokoululiitto, Suomen autotekninen liitto.

Eilen taas vietiin kuin sammakkoa sukkelan alla!

Tiistai 16.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Googlasin sanan ”sukkela” ja totesin, että eipä nykyaikana tiedetä mitään Sukkelasta.

 

Tilanne helpottui, kun googlasin ”sukkelä-äes”, sillä nyt alkoi tulla sitä tietoa, jota kaipasin ja jonka tunnen sanan ”sukkela” tiimoilta.

 

 

Sukkela on tässä jutussani hevosvetoinen äes, joka tuli minulle tutuksi pikkupoikana, kun äestin kotitilani kynnöspeltoja kylvökuntoon.

 

 ************

 

Eilen minua vietiin, kuin sammakkoa sukkelan alla, sillä osallistuin päivän aikana kolmannestusinaan eli yhteensä neljään tilaisuuteen.

 

 

Kerron siitä eilisen toisesta tilaisuudesta eli Keskustan eduskuntaryhmän ja puheenjohtamani Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön yhteisesti järjestämästä yleisötilaisuudesta Pala Cafe´ssa Tampereen Finlaysonilla.

Tilaisuutemme kattoteemana oli...

..."Tampereella on Keskusta!"

 

 

Emme käyttäneet äänentoistolaitteita, mutta ohjeena oli, että ”normaali” kovaääninen kotiääni riittää!

 

 

 

IMG_5497.JPG

 

 

Yleisötilaisuudessa kansanedustaja Mikko Alatalo sekä perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko pitivät hienot alustukset ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä.

 

 

Molemmat ovat sanankäyttäjiä, joita on mielenkiintoista kuunnella.

 

 

Saarikko kuvaili Mikon toimintaa mm. niin, että sanomaa voi viedä eteenpäin muutenkin kuin puhumalla.

 

 

Jos joku on liikennemies, niin se on Mikko, luonnehti Annika Saarikko Mikko Alataloa.

 

 

 

IMG_5502.JPG

 

 

Mikko Alatalo luovutti Annika Saarikolle viimeisimmän levynsä eli ”Viimeinen juna”!

 

 

Omassa puheenvuorossaan Mikko Alatalo kosketteli ajankohtaista hiilinieluihin liittyvää metsäkeskustelua ja totesi ex-pääministeri Jyrki Kataisen taannoin todenneen, että Keski-Euroopassa metsänhoito käsitetään puistonurmikoiden haravoinniksi – kerrankin olen samaa mieltä Jyrki Kataisen kanssa.

 

 

Tunnin junasta Tampereelta Helsinkiin Mikko totesi sen tärkeyden ja muistutti, että pääradalla liikennemäärät ovat tyystin toista luokkaan kuin Helsinki-Turku –radalla, jota sitäkin jotkut haaveilevat ”tunnin junaksi”!

 

 

 

IMG_5513.JPG

 

 

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko muistutti ajankohtaisiin eduskuntakeskusteluihin viitaten, että Keskusta on sovinnonetsijä.

 

 

*************

 

 

IMG_5504.JPG

 

 

Sain tilaisuudessa kamerani linssiin todelliset voimanaiset eli vasemmalta Raija Moilanen, Seija Alatalo ja Annika Saarikko.

 

 

 

IMG_5506.JPG

 

 

Myös minä pääsin ”ministerikyytiin”!

 

 

 

Kiitokset Mikko Alatalolle ja Annika Saarikolle hienosta yleisötilaisuudesta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereella on Keskusta, kansanedustaja Mikko Alatalo, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko, Sukkela, Sukkela-äes,

Politiikan todelliset vaikuttajat valmistautuvat esityksiinsä perusteellisesti

Lauantai 17.3.2018 - -Esko Erkkilä-

Tulevana syksynä tulee kulumaan kymmenen vuotta, kun lähdin politiikan taustatoimijaksi.

 

 

Olen näinä vuosina saanut läheltä seurata eräiden menestykseen yltäneiden poliitikkojen toimintaa menestyksensä eteen.

 

 

****************

 

 

Otan kaksi esimerkkiä:

 

 

 

 

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo tapaa aina laatia puheluonnoksen tai jopa koko puheensa ennen kuin astuu estradille.

 

 

Ylläoleva kuva on Keskustan Vapputilaisuudesta Tampereelta vuodelta 2017, jossa Mikko Alatalo oli itseoikeutettu puhuja.

 

 

Huomataan, että Mikolla on edessään paperinivaska, johon hän on luonnostellut puheensa.

 

 

Vaikka Mikko tukeutuukin valmistelemaansa puheeseen, hän osaa esittää sanomansa siten, että kukaan ei voi sanoa Mikon esitystä paperista luetuksi - laaja esiintymiskokemus auttaa tässä Mikkoa!

 

 

 

********************

 

 

 

IMG_7732.JPG

 

 

Toinen esimerkkini on eilisillalta, jossa esiintyi Eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen.

 

 

On varmaa, että varapuhemiehellä oli kiireinen viikko takanaan, mutta siitä huolimatta hän halusi esiintyä Kirjastotalo Metsossa meille tamperelaisille.

 

 

Tämän juttuaiheeni kannalta oli eilen oleellista, että esityksensä jälkeen varapuhemies ei suinkaan rynnännyt virka-autonsa takapenkille vaan jäi kuuntelemaan Pirkanmaan Sote-uudistuksen muutosjohtaja Jaakko Herralan esitystä.

 

 

Kuvassa etualalla Suomen ensimmäinen keskustalainen apulaispormestari ja poliittisen elämäni tuutor Timo Hanhilahti.

 

 

 

IMG_7745.JPG

 

 

Varapuhemies Pekkarinen osallistui muutosjohtaja Herralan esityksen kommentointiin aktiivisesti ja on varmaa, että Pekkarisen ja Herralan debatti vei maakunta- ja sote-uudistusta taas pitkän harppauksen eteenpäin!

 

 

Olipa muuten mukavaa, kun esitysten jälkeen varapuhemies Pekkarinen tunsi minut ja tuli kättelemään!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vlmistautuminen esityksiin, Mikko Alatalo, Mauri Pekkarinen, kansanedustaja Mikko Alatalo, Kirjastotalo Metso, varapuhemies Mauri Pekkarinen, Jaakko Herrala, Pirkanmaan Sote-uudistuksen muutosjohtaja Jaakko Herrala, muutosjohtaja Jaakko Herrala,

"Ratikkafanaatikot ovat luoneet hyvin ahdistavan ilmapiirin, jossa ei järjelliselle kritiikille ole mahdollisuutta."

Maanantai 7.11.2016 - -Esko Erkkilä-

Tampereella on tänään kohtalonpäivä, kun kaupunginvaltuusto päättää, että rakennetaanko Tampereelle ratikka vai ei.

 

 

Rakentamispäätös merkitsisi, että Tampere ajautuisi entistä vaikeampaan taloudelliseen tilanteeseen ja tästä tulisivat vuosikymmenet kärsimään lapset, koululaiset, nuoret, eläkeläiset, vanhukset, erityisryhmiin kuuluvat, syrjäytymisvaarassa olevat ja pohjimmiltaan kaikki tamperelaiset, sillä asumuskustannukset kohoaisivat, työpaikat katoaisivat naapurikuntiin ja elämä kaaoksen keskellä monta vuotta kestävän ratikkarakentamisen aikana olisi liki mahdotonta.

 

Kaikki tamperelaiset joutuisivat miljardihankkeen maksumiehiksi, mutta vain harvat voisivat hetkellisesti nauttia ratikan tuomasta onnesta, mutta hekin vasta vuosien kuluttua.

 

 

 

 

 

Puhun tänään ”suulla suuremmalla”, kun kopioin tähän Pirkanmaan senaattori Mikko Alatalon jyrisevän puheen, jonka sain sähköpostitse eilen:

 

 

 

**************************

 

 

”Puheenjohtaja!

Ensinnäkin on sanottava, että tämän kaupungin keskusteluilmapiiri on kuin USA:n presidentin vaaleissa. Jos uskallat olla huolissasi veronmaksajien rahoista ja olla kriittinen tällaista jättisuurta hanketta kohtaan kuten ratikka on, voit olla varma, että sinut henkilökohtaisesti haukutaan sekä mediassa että somessa. Ratikkafanaatikot ovat luoneet hyvin ahdistavan ilmapiirin, jossa ei järjelliselle kritiikille ole mahdollisuutta.

Siitä huolimatta, vielä kerran, haluan varoittaa valtuutettuja ratikan todennäköisesti jättimäisiksi kasvavista kustannuksista. Espoon metron jäljet pelottavat.

Me emme voi veronmaksajien rahoja noin vain heitellä hankkeeseen, jonka hyödyt ovat arvailujen varassa.

On sanottu, että ratikkaan sijoitettu euro tuo 2 takaisin ikään kuin sillä olisi jotain todellisuuspohjaa. Missään tätä ei ole pystytty vakuuttavasti paperilla osoittamaan. Esimerkiksi laskennalliset kiinteistöjen arvonnousut menevät suurimmalta osin jonkun muun kuin kaupungin taskuun. Ratikan tuomat hyödyt ovat oletuksiin perustuvia. Tonttimaan hinnannousu on spekulatiivista, ei todellista taloudellista kasvua. Maankäytön tehostumiseen ratikan vaikutus on väitetty olevan toistasataa miljoonaa. Se on yltiöoptimistinen toive.

Maan myyntituloja kaupunki saisi myös, jos rakentaminen hajautetaan koko kaupungin alueelle eikä vaan pienelle kaistaleelle. Nyt rakentamisen muualla kaupungissa vähenee, kun kaikki keskitetään ratikkareitille. Sitä paitsi taloja voidaan rakentaa vaikkapa BRT-bussireittien varaan. Jos ratikka on niin suuri rahasampo kuin nyt ratikkafanit väittävät, perustetaan ratikkaosakeyhtiö ja sijoittakaa omat rahanne siihen. Näin ne yli 80 prosenttia tamperelaisista, jotka eivät ratikasta hyödy, voisivat säästää verorahojaan tärkeämpiin kaupungin tehtäviin kuten lapsiin ja vanhusten hoivaan. Vaikka kyseessä onkin lainaraha ratikan suhteen, on sekin tulevien sukupolvien maksettava takaisin – ja pysyykö korkotaso ikuisesti näin alhaisena?

Kiinteistötalouden hyödyiksi on ratikan arvioitu tuottavan 128 miljoonaa. Maan arvo nousee joka tapauksessa kasvavassa kaupungissa, jopa liikaakin asunnon ostajan kannalta.

Ratikan lipputulojen ja matkustajien kasvuodotukset ovat utopiaa. Matkustajia tulee kuulemma olemaan ratikkareitillä tulevina vuosikymmeninä jopa 150 000 matkustajaa vuorokaudessa. Nykyään vastaavilla reiteillä kulkee korkeintaan 14 000 matkustajaa per vuorokausi. Kunnon vastausta emme ole saaneet siitä, kannattaako ratikka itse itsensä ja milloin matkalipuilla. Todennäköisesti me veronmaksajat sponsoroimme pitkään kalliin ratikan kuluja.

Yleensä tämän maan monissa kiinteistöjen jalostushankkeissa tulot ovat menneet suurelta osin jonkun muun kuin kaupungin taskuun. Tässä mielessä ratikan tuomat hyödyt ovat tavalliselle kuntalaiselle osin laskennallisia. Mutta esim. vero-%:n nousu on ihan todellinen uhka!

Entäs sitten paljon mainostettu ratikan esteettömyys? Ratikka vie vain harvat ovelta ovelle päinvastoin kuin bussit. Ongelma, kun vaihdetaan bussista ratikkaan, vaikeuksia koituu liikuntarajoitteisille, esim. ikäihmisille, jotka ovat joukkoliikenteen varassa. Heille jokainen siirtymävaihe (esim. kauppakassien, kävelykepin, rollaattorin kanssa) on hankala ja aiheuttaa vaaratilanteita.

Kuten vihreä Kynnys ry:n tj Kalle Könkkölä on todennut: ” Kun liikkeelle lähdetään julkisella liikenteellä harvemmin, se tuntuu kerta kerralta hankalammalta ja pelottavammalta. Ihminen jää useammin kotiin ja vähitellen hänen toimintakykynsä alenee.” Tuleeko ratikka heikentämään Tampereen joukkoliikenteen esteettömyyttä? Ja tuleeko tämän seurauksena taksien käyttö lisääntymään ja siihen liittyvät KELAN matkakulut? Invalidiliitto
pitäisi saada selvittämään Tampereen joukkoliikennekokonaisuuden esteettömyyttä. Mitä tulee BRT-busseihin, niihin voidaan laiturit rakentaa ihan yhtä esteettömästi kuin ratikoihinkin. Mutta onko ylimääräinen rehaaminen liikennevälineestä toiseen itse asiassa esteettömyyttä vaikeuttava asia?

Ratikan rakentaminen tulee kestämään vuosia. Kadut ovat auki myös pitkiä aikoja. Kadun varsien kauppiaat tulevat kokemaan katastrofin, kun asiakkaat eivät pääse kulkemaan. Yritykset tulevat muuttamaan pois. Työpaikkoja ja verotuloja menetetään. Pitäisikö ratikka-kaupungin ottaa vastuu myös tästä ja korvata yrittäjille vahingot? Näin ovat yrittäjät kysyneet.

Vaihtoehtoja ratikalle on. Noin 200 kaupungissa ympäri maailmaa on Bus rapid transit-systeemi, siis pikabusseja ja niille rakennetut reitit, jotka maksavat noin neljänneksen raitioteistä. Malmössä ulospäin ratikalta näyttävät bussit kulkevat biokaasulla. Tarastenjärveltähän kaasua saisi meidänkin BRT-busseihin. On totta, että Malmössä suunnitellaan myös raitioliikennettä, mutta se ei ole perinteinen ratikka, vaan pilareiden varassa katutason yläpuolella kulkeva juna. Näin kadut jäävät monipuolisen bussi- ja autoliikenteen käyttöön eikä ratikka estä muuta liikennettä kuten Tampereella on suunniteltu, ihan tahallisesti. Monoreilejähän on maailmalla moniakin, mm. lentoasemilla ja kaupungeissa. Seattlen kaupungin monoreilin joskus testasinkin.

Myös sähköbussit kehittyvät. Van Hool on rakentanut huippumoderneja sähköbusseja, joita ei enää ajojohdon vaurio pysäytä. Ne voivat ajaa 10 km täysin vapaasti. 24 metriä pitkät 2-nivelbussit kulkevat ilman mitään muutoksia katuihin. Näissä busseissa on tilaa 180 matkustajalle. Että kyllä vaihtoehtojakin on.

Mutta näyttää siltä, että ratikka on saavuttanut joidenkin päättäjien keskuudessa lähes uskonnolliset mittasuhteet. Vetoankin monien tamperelaisten puolesta, että otetaan lisäaikaa ja oikeasti puolueeton selvitys, miten kaupungin joukkoliikennettä kehitetään. Jos taas äänestätte ratikan läpi, me kriittiset kaadumme saappaat jalassa. Katsotaan sitten, kuinka kallis lasku lopulta veronmaksajille on tulossa. Ja suostuuko joku maan hallitus vielä raottamaan kukkaroa lisärahalle ratikkaan? Ainakin nykyisessä eduskunnassa mielipide on useimmilla ministereillä ja kansanedustajilla, ei senttiäkään lisää Tampereen ratikalle. Tulemme seuraamaan tilannetta.”

 

 

****************************

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Ratikkafanaatikot, Tampereen ratikka, kansanedustaja Mikko Alatalo, Invalidiliitto ry, Invalidiliitto,

"Ei talvi taitu tavoitta"

Tiistai 8.3.2016 - -Esko Erkkilä-

Vanha suomalainen sananlasku…

 

 

…”Ei talvi taitu tavoitta”...

 

 

…oli eilen paikallaan, kun aamun selkeä kevättä enteilevä sää muuttui jo aamupäivän aikana räntää viskovaksi ja märkää lunta puskevaksi tyypilliseksi kevättalven sääksi.

 

 

Oli lähellä, että mieleen ei tullut jo toinen kevättä enteilevä sananlasku:

 

 

”Yhdeksää säätä syksyinen yö, kymmentä keväinen päivä!”

 

 

 

 

mmark1.jpg

 

 

Räntää satoi myös Tampereen Keskustorilla Keskustan telttakatoksella, mutta tunnelma oli korkealla, sillä kansalaiset olivat tyytyväisiä Keskusta-johtoisen hallituksen toimintaan.

 

Tyytyväisyyttä lisäsi, kun päivän mittaan saimme tiedon, että SAK:n hallitus on äänestyksen jälkeen päättänyt jatkaa neuvotteluja yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi.

Järki on siis voittamassa!

 

 

 

 

mmark2.jpg

 

 

Juha Sipilän tuvallinen hahmo kääri eilenkin hihansa, jotta suomalaisilla olisi parempi huominen.

 

 

Juha Sipilän hahmon voimin toivottelimme uudet keskustalaiset piiritoimistolle 17.3.2016 klo 18.00, jossa tulemme kertomaan tamperelaisille mahdollisuudesta ryhtyä Keskustan kuntavaaliehdokkaiksi 9.4.2017 järjestettävissä kuntavaaleissa.

 

 

 

 

mmark3.jpg

 

 

Piristystä räntäiseen maanantaihin toi, kun jaoimme tämänpäiväistä Naistenpäivää ennakoiden tulppaaneja naisille.

 

 

Varasimme tulppaaneja aivan liian vähän, sillä Keskusta-tulppaanit loppuivat jo aamupäivän aikana.

 

 

 

 

mmark4.jpg

 

 

Kansalaisten Keskusta-arvostusta lisäsi merkittävästi se, että kansanedustaja Mikko Alatalo oli keskipäivän tienoilla yleisön tavoitettavissa monta tuntia.

 

 

 

 

mmark5.jpg

 

 

Kiitokset myös Seija Alatalolle, joka saapui teltallemme puolenpäivän jälkeen.

 

 

Kiitoksia Mikko ja Seija Alatalolle, jotka pyynnöstäni suostuivat tähän hienoon perhepotrettiin!

 

 

Nuoret tapaavat puhua voimaannuttavista kokemuksista ja on selvää, että eiliset Keskustorin Maanantaimarkkinat Keskustan telttakatoksella olivat…

 

 

…voimaannuttava kokemus!

 

 

Tästä on hyvä aloittaa työ Kuntavaaleihin 2017!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ei talvi taitu tavoitta, Yhdeksää säätä syksyinen yö kymmentä keväinen päivä, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustorin Maanantaimarkkinat, kansanedustaja Mikko Alatalo, Naistenpäivä 2016, Kuntavaalit 2017,

Mikko Alatalolla "on silmää" valita vaalikampanjansa vauhdittajat!

Maanantai 13.4.2015 - -Esko Erkkilä-

Mikko Alatalo pyrkii neljännelle kaudelleen eduskuntaan.

 

 

Mikolla on kaikki mahdollisuudet onnistua, sillä hän vakuuttanut pirkanmaalaiset olemalla koko maakunnan kansanedustaja.

 

 

Mikko tekee parhaillaan näyttävää vaalikampanjaa, jotta hänen itselleen asettamansa tavoite täyttyy.

 

 

Näyttävä askel Mikon vaalikampanjassa oli 9.4.2015, kun tangokuningatar Maria Tyyster esiintyi kahdessakin Mikko Alatalon vaalitilaisuudessa Tampereella.

 

 

Pääsin paikalle ensimmäiseen tilaisuuteen eli Hämeenkadun varrella sijaitsevassa Cafe Siilinkarissa järjestettyyn hienoon kulttuurihetkeen.

 

 

 

 

mt1

 

 

Cafe Siilinkarin edessä oli Mikon roll´up kertomassa, että missä Mikon vaalitilaisuus järjestetään.

 

 

 

 

 

mt2

 

 

Olipa mukava katsella Mikon ilmettä, kun hän sai poseerata ihan kuningattaren kanssa!

 

 

 

 

mt3

 

 

Olen aina ihaillut Mikkoa siitä, että hän valmistautuu perusteellisesti jokaiseen poliittiseen esiintymiseensä.

 

 

Nyt Mikolla ei kuitenkaan ollut tukenaan edes iskusanaliuskaa, kun hän esitti vaalitilaisuutensa poliittisen osuuden.

 

 

Mikko Alatalo muistutti, että Jyrki Kataisen pääministeriyden aikana Kokoomus väitti itseään työväenpuolueeksi, mutta nyt se ei enää edes peittele, että ovat rikkaiden asialla.

 

 

Alatalo toi esiin Kokoomuksen Helsinki-keskeisyyden vaikka maakunnissa pitäisi korjata homekouluja ja panostaa teiden kunnostukseen.

 

 

”Ratikka ei tuo taloudellista kasvua” oli Mikko Alatalon ajankohtaiset terveiset Tampereen päättäjille.

 

 

Mikko tiivisti puheensa poliittisen osuuden, kun hän totesi näin:

 

 

Pirkanmaan puolesta Juha Sipilän tiimissä!

 

 

*****************

 

Mikko esitteli Suomen 25. tangokuningatar Maria Tyyster´n mm. näillä kuvauksilla; upea, kaunis, loistava!

 

 

 

 

 

mt4

 

 
Maria Tyyster on Savitaipaleella syntynyt ja nyt Tampereella asuva kokenut artisti.

 

 

 

 

mt5

 

 

Maria Tyyster on maatalon tytär ja hänellä on kokemusta mm. lehmien lypsämisestä. 

Nyt Marian kotitilalla viljellään vehnää, ohraa ja kauraa.

 

 

 

mt6

 

 

Maria kertoi Cafe Siilinkariin Mikko Alatalon vaalitilaisuuteen tulleille, että hänen mielestään ruuan hinta on tuottajille liian alhainen.

 

 

Jos viljelijät eivät saisi tukia, olisi suomalaisen ruuan tuottaminen mahdotonta, mainitsi tangokuningatar Maria Tyyster.

 

 

 

 

 

mt7

 

 

Ensimmäinen Marian esittämä kappale oli ”Tämä Taivas, Tämä Maa”:

 

 

"Tääl on pelloiksi kuokittu soita
täällä korpia raivattu on
tätä kansaa ei vastukset voita
se on sitkeä taipumaton
aina uudestaan kyntää ja kylvää se maan
pistää pettua leipään jos tarvitaan
kunnes kerran sen uurastus palkkansa saa
sadon kultaisen kantaa maa

Tämä taivas, tämä maa
sillä arvoa on pysyvää
tämä taivas, tämä maa
sukupolvelta toiselle jää"

 

 

mt8

 

 

Toisena kappaleenaan Maria esitti: ”Kun suukko saa siivet”

 

 

 

 

Vielä pari kuvaa Maria Tyyster´stä!

 

 

 

 

mt9

 

 

 

 

 

mt10

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo, Maria Tyyster, tangokuningatar Maria Tyyster,

Vetivätkö kansanedustaja Mikko Alatalo ja ex-kansanedustaja Sulo Aittoniemi Tampereen Kauppahalliin kaikkien aikojen yleisöryntäyksen?

Tiistai 17.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Olin paikalla, kun kansanedustaja Mikko Alatalo järjesti Tampereen Kauppahallissa yhdessä ex-kansanedustaja Sulo Aittoniemen kanssa mahtavan vaalitilaisuuden lauantaina 14.3.2015 klo 13.00.

 

 

 

 

suti1

 

 

Mikko järjesti vaalitilaisuutensa Hallin Bistro –kahvilan edessä ja tungos oli valtava.

 

Tavallisesti Kauppahallissa järjestetyissä tilaisuuksissa pelataan kahvikupongeilla, mutta Mikko Alatalo ei pihtaillut, vaan kaikki halukkaat saivat noutaa Hallin Bistron tiskiltä kahvin ja pullasiivun!

 

 

 

 

suti2

 

 

Sulo Aittoniemi oli kansanedustajana neljä vaalikautta vuosina 1987 – 2003.

 

 

Hän on tehnyt paljon yhteistyötä Mikko Alatalon kanssa ja sen vuoksi Aittoniemi tapaakin esiintyä kansanedustaja Alatalon vaalitilaisuuksissa.

 

 

 

 

suti3

 

 

Kansanedustaja Mikko Alatalon tavaramerkki ovat aina olleet siniset silmälasit ja niin ne ovat myös nyt meneillään olevassa vaalitaistelussa, jossa ”Pirkanmaan senaattori” Mikko Alatalo tähyää samaan kuin aikoinaan Sulo Aittoniemi eli neljännelle kaudelleen Arkadianmäellä!

 

 

 

 

suti4

 

 

Seurasin läheltä, kun todettiin, että ”Suti” eli Sulo Aittoniemi oli unohtanut silmälasinsa kotiin, mutta ei hätää mitään, sillä Mikko Alatalon taustatiimi kiiruhti toimittamaan Aittoniemelle Mikko Alatalon tavaramerkin eli siniset silmälasit.

 

 

 

 

 

suti5

 

 

Mikko Alatalo on liikenne- ja viestintävaliokunnan sekä tulevaisuusvaliokunnan jäsen.

 

On meidän pirkanmaalaisten onni, että Mikko Alatalo on taiteilija, joka omaa sen lisäksi vankan poliittisen asiantuntemuksen ja joka nauttii laajaa luottamusta kautta Suomen!

 

 

Pirkanmaalle on tärkeää, että Mikko Alatalo kuuluu eduskunnassa Juha Sipilän tiimiin myös seuraavalla vaalikaudella.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo, Sulo Aittoniemi, Sulo "Suti" Aittoniemi, Juha Sipilän tiimi,

"Saat siitä paljon, kun teet työtä ihmisten"

Maanantai 9.3.2015 - -Esko Erkkilä-

 

mikko1

 

 

Otsikossa olevat sanat ovat ne, joilla kansanedustaja Mikko Alatalo kertoi isänsä luonnehtineen työtään.

 

 

Mikko Alatalon isä Jaakko Alatalo oli Kiimingin kunnan Alakylän ainoa taksimies ja siinä hommassa Mikon isä sai paljon autella kyläläisiä.

 

 

 

 

mikko2

 

 

Mikko kertoi eilen Tampereen Keskustorilla järjestetyssä Naistenpäivätilaisuudessa, että isänsä hoiteli taksimieshommansa ohella monenlaisia kyläläisten palveluja.

 

 

**********************

 

 

Mikko kertoo nettisivuillaan isästään ja tämän työstä näin:

 



”Isäni Jaakko Alatalo oli kotikyläni Alakylän ainoa taksimies. Hän teki nuoruuden ajan raskasta maataloustyötä ja lunasti sillä isältään pienviljelystilan isommasta Alatalosta. Enimmäkseen hän viljeli perunaa. Pistipä joskus pojan myymään niitä kaupungin torille.

Isä-Jaska ajoi yli 40 vuotta taksia Alakylässä. Alatalon Jaskan tunsi koko seutukunta. Hänen taksinsa oli sen ajan palvelukeskus. 50-luvulla ei monessa talossa vielä ollut autoja.

Jaskan taksi hoiti koko elämänkirjon. Se vei tanssikansan tansseihin, rii'uuväen rii'uulle. Se vei raskaana olevat äidit synnytyslaitokselle. Se vei 30 vuotta lapset kouluihin. Se toi 30 vuotta postit jokaiseen torppaan. Se vei mummot terveyskeskuksiin. Se toi viinapullot torppien isännille. Se vei hullut hoitolaan. Se vei kuolevat sinne, missä laitetaan viimeinen vaate. - Ja kaiken hoiti yksi ainoa mies: Jaska Alatalo. 40 vuotta. Nurisematta. Aina iloisesti palvellen. Juttu luistaen. Ja myös monta kertaa asiakasta lohduttaen.”

 

 

******************

 

 

Mikko – joka huhtivaaleissa pyrkii neljännelle kaudelleen kansanedustajaksi – vertasi kansanedustajatyötään isänsä työhön, sillä myös kansanedustajan työ on työtä ihmisten puolesta.

 

 

 

 

mikko3

 

 

Mikko Alatalo kertoi eilen myös erään keskustelunsa jonkun Vihreiden kansanedustajan kanssa.

 

Vihreiden kansanedustaja oli kertonut ajavansa eduskunnassa koko maapallon asioita. Mikko oli todennut, että hänet on valittu eduskuntaan ajamaan Pirkanmaan asioita ja sitten onkin hyvä työnjako, että hoida sinä maapallon asioita ja minä hoidan Pirkanmaan asioita!

 

 

Pirkanmaan senaattori Mikko Alatalo neljännelle kaudelleen eduskuntaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Saat siitä paljon kun teet työtä ihmisten, kansanedustaja Mikko Alatalo,

Arvostan, että kokenutkin esiintyjä valmistelee puheensa hyvin

Maanantai 19.1.2015 - -Esko Erkkilä-

Sain työelämässä ollessani pitää lukemattomia puheita ja niin näyttää jatkuvan myös eläkkeellä ollessani.

 

 

Olen osallistunut monille puhe- sekä esiintymistaidon kursseille ja niiden eräs oppi on ollut, että puhe olisi hyvä valmistella ajoissa ja kunnolla.

 

 

Tunnustan olleeni huono oppilas, sillä puheiden valmistelu jää minulta tavallisesti viime hetkeen.

 

 

Usein valmistelen puheeni esim. matkalla päivänsankarin luo tai odottaessani muita onnittelijoita juhlapaikan parkkipaikalla.

 

 

Puheiden valmistelussa arvostan kansanedustaja Mikko Alataloa.

 

 

Kokeneena esiintyjänä ja hyvänä puheenpitäjänä Mikolta homma varmaan onnistuisi ilman perusteellista valmistelua, mutta näin hän ei tee.

 

 

 

 

vaaliti1

 

 

Viimeksi sain todeta Mikko Alatalon perusteellisen valmistautumisen, kun hän oli mukana Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön järjestämässä vaalitilaisuudessa Tammelantorilla lauantaina 17.1.2015.

 

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo oli laatinut tilaisuuteen perusteellisen katsauksen ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin ja oli kirjoittanut puheensa paperille.

 

 

Mikon paperille kirjoittamansa puhe on iskusana muotoon laadittu, sillä hänen esiintymisensä ei ole vähääkään ”paperinmakuinen”.

 

 

 

 

vaaliti2

 

 

Kiitän kansanedustaja Mikko Alataloa hyvästä puheenvuorosta Tammelantorilla viime lauantaina!

 

 

 

***************

 

 

 

Eräs toinen asia:

 

 

Meillä oli osastomme edessä Aamulehden 28.12.2014 julkaistu etusivu, jonka pääotsikko oli raflaavasti:

 

 

 

 

vaaliti3

 

 

”Pirkanmaan keskusta kiinni

kahden paikan vaalivoitossa”

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo, Pirkanmaan keskusta kiinni kahden paikan vaalivoitossa,

Mikko Alatalon taannoin vaalityössään jakamat siniset silmälasit ihastuttavat edelleen!

Tiistai 2.9.2014 - -Esko Erkkilä-

Tiedän kokemuksesta liike-elämän puolelta, että toimivan asiakaslahjan löytäminen on taitolaji.

 

Samaa voidaan varmaan todeta myös politiikan puolelta, sillä harvoin tapaa sellaista tuotetta, joka kuvaa ehdokasta hyvin ja on äänestäjien mieleen.

 

Politiikassa tärkeintä on luonnollisesti ehdokas eli hän on se ”tuote”, jota varten äänestäjä kirjoittaa äänestyskopin hiljaisuudessa ns. oikean numeron.

 

 

Kolmannelle kaudelleen tavoittelevan kansanedustaja Mikko Alatalon tavaramerkki on ollut jo kaksissa eduskuntavaaleissa siniset silmälasit. Tiedän, että Mikon jakamat silmälasit ovat olleet todellisia silmälaseja erilaisilla vahvuuksilla.

 

 

 

 

maamark1

 

 

Oli mukava seurata eilen Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinoilla, kun osastollemme saapui naishenkilö, joka halusi esitellä aikoinaan taiteilija Mikko Alatalolta saamansa siniset silmälasit.

 

Onneksi Mikko oli itse paikalla ja kaikesta huomasi, että Mikko oli hyvin tyytyväinen, kun naishenkilö kertoi käyttävänsä Mikolta aikoinaan saamiaan silmälaseja päivittäin.

 

Ilo sinisistä silmälaseista oli molemminpuolinen!

 

 

*************

 

Eiliset Maanantaimarkkinat Tampereen Keskustorilla olivat Keskustan kannalta suuri menestys.

 Sain monta kertaa päivän mittaan noutaa keksejä, maitoa ja kertakäyttömukeja sekä -lusikoita, koska tungos ja kahvivieraiden määrä osastollemme oli melkoinen.

Keskustan osastolla eilen vallinnutta hienoa tunnelmaa täydensi, kun saimme tiedon, että Keskusta on Iltalehden gallup-tutkimuksessa ohittanut monissa viime aikojen myllerryksissä ryvettyneen Kokoomuksen.

 

Alexander Stubbin, Laura Rädyn ja Lassen Männistön kompurointi alkaa sataa Keskustan laariin!

 

 

 

 

maamark2

 

 

Keskustan ilmapallot hallitsivat Keskustorin ilmatilaa niin, että niitä riitti myös harvalukuisasti tamperelaisia houkutelleen Kokoomuksen osaston ylle – kuvasta nähdään, että yksi Keskustan vihreä ilmapallo on asettunut Kokoomuksen telttakatoksen harjakoristukseksi!

 

 

 

Mikon lisäksi Keskustan osastolla oli pirkanmaalaisten tavattavissa koko markkinapäivän ajan ensi kevään eduskuntavaaliehdokkaistamme Jaana Viilo ja myös Kalle Kiili otti vastaan pirkanmaalaisten toiveita keskipäivään saakka.

 

 

Tiedän, että Pirkanmaan keskustalaiset eduskuntavaaliehdokkaat tekevät itseään tunnetuiksi erilailla markkinoilla ja monissa tilaisuuksissa, mutta tärkeämpää kuitenkin on se, että ehdokkaat kuuntelevat ja kuulevat pirkanmaalaisten ajatuksia herkällä korvalla.

 

Kuuntelemiseen pystyvät varmaan kaikki ehdokkaat, mutta kuuleminen onkin jo sitten vaikeampaa.

 

Kokoomus sanoi kuuntelevansa edellisissä eduskuntavaaleissa, mutta tulokset näyttävät, että he eivät kuulleet kansan sanomaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo, siniset silmälasit, Mikko Alatalo ja siniset silmälasit, Jaana Viilo, Kalle Kiili,

Mikko Alatalo: "Umpikuja ajoi hallituksen hätäratkaisuun"

Tiistai 11.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Kansanedustaja Mikko Alatalo toimitti eilen julkisuuteen lehdistötiedotteen, jossa hän kovin sanoin arvostelee Kokoomuksen toimia sote-asiassa.

 

 

mikko1



Alatalon mielestä hallitus joutui umpikujaan, kun se ajoi härkäpäisesti vastuukuntamallia.


Vastuukuntamalli ei täyttänyt perustuslain vaatimuksia. Tästä asiantuntijat varoittivat, mutta hallitus sulki siltä korvansa” Alatalo arvostelee.


”Suomalaisten on päästävä lääkäriin nykyistä nopeammin.”

 


”Kaikki ovat olleet sitä mieltä, että perusterveydenhuolto on laitettava kuntoon. Raja-aitoja on poistettava erikois- ja muun sairaanhoidon väliltä.


Keskustan vaihtoehdossa sosiaali- ja terveyspalvelut järjestettäisiin ja rahoitettaisiin kuntien yhteistyönä. Hallitus on ajanut suurkuntia ja sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen vastuukuntamallia”.


Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan pääministeripuolue Kokoomus on valmistellut salassa sote-uudistukseen kokonaan uutta mallia. Siinä uudistettaisiin vain terveydenhuollon toimivin osa eli erikoissairaanhoito. Yhteys peruspalveluihin puuttuisi.

 

 

mikko2



Se ei ratkaise sosiaali- ja terveyspalvelujen ongelmia. Koska ihmiset joka tapauksessa tarvitsevat palveluja, he hakeutuisivat sairaaloiden ensiapuun” kansanedustaja Mikko Alatalo sanoo.


Kokoomuksen uusi linjaus ei vastaa sitä, mitä hallitusohjelmaan on kirjattu. Heidän esittämänsä vaihtoehto tulisi veronmaksajille kaikista kalleimmaksi.


- Pahimmillaan käy kuten USA:ssa. Kun yritetään terveydenhoidossa päästä oikein halvalla, saadaankin kaikista kalleinta, Alatalo varoittaa.

 


Alatalon mielestä näin poukkoileva ja salaileva valmistelutapa syö politiikan uskottavuutta.


- Kun eduskunta kävi viikko sitten perusteellisen keskustelun kunta- ja sote-uudistuksista, pääministeripuolue ei maininnut sanallakaan, että se on tekemässä ihan muuta kuin eduskunnalle kerrottiin, Alatalo muistuttaa.

 

 

 

mikko3

 

 



Hallituspuolueiden kansanedustajia Alatalo säälii. Vasta hetki sitten hallitusta edustavat pirkanmaalaisetkin kansanedustajat antoivat luottamuksensa harjoitetulle politiikalle, mutta nyt on vedetty matto heidän altaan.


- En usko, että kokoomuksen valmistelutyöllä on muiden hallitusryhmien tuki. Taitaisi olla uuden välikysymyksen paikka, Alatalo tuumii.

 

 

 

**************

 

 

Kansanedustaja Mikko Alatalon kertomaan ei ole paljon lisättävää.

 

Lisään sen, että Kataisen hallituksen hortoilu sote- ja kuntauudistuksessa on ”syönyt miestä”.

 

Ensimmäisenä kului loppuun Maria Guzenina-Richardson, sitten kokoomuksen Paula Risikko, SDP:n Susanna Huovinen, kokoomuksen Petteri Orpo ja tietysti Brysselin koneeseen tähyilevä Henna Virkkunen.

 

On mielenkiintoista nähdä, että kuinka kokoomuksen Jan Vapaavuorelle käy, kun hän nyt on pakotettu alkaa harsimaan kokoon sitä, joka on aikoja sitten levinnyt taivaan tuuliin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo, Maria Guzenina-Richardson, Paula Risikko, Susanna Huovinen, Petteri Orpo, Henna Virkkunen, Jan Vapaavuori, Umpikuja ajoi hallituksen hätäratkaisuun,

Vainajan tavarat luovutetaan roskasäkeissä

Tiistai 26.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Laitoksissa kuolleille ei anneta sitä kunnioitusta, jota ihmisarvo vaatii.

 

Sairaaloissa ja vanhainkodeissa on vakiintunut tavaksi, että niissa kuolleiden vainajien tavarat luovutetaan omaisille mustassa roskasäkissä.

 

Jos tavaroita on vähän, ne luovutetaan omaisille samanlaisissa hennoissa roskapusseissa, joita käytetään suojaamaan roska-astiaa likaantumiselta.

 

Tunnen omakohtaisesti menettelyn, sillä olen vuosien saatossa joutunut monesti tilanteeseen, jossa minulle on luovutettu laitoksessa kuolleen omaiseni tavarat.

 

Ongelmaan kiinnittivät huomiota myös kansanedustajat Pauli Kiuru sekä Mikko Alatalo eläkeläistapahtumassa Tampereen Metso-kirjastossa 18.11.2013.

 

Roskapusseissa luovutettu vainajan omaisuus kertoo yhteiskunnan sivistymättömyydestä.  Laitoksissa kuolleille vainajille ei anneta sitä kunnioitusta, jota ihmisarvo vaatii. Menettely järkyttää vainajan omaisia.

 

Esitän, että vastaava viranomainen määrää sairaalat ja vanhainkodit muuttamaan menettelytapojaan.  Sitä vaatii jo se vainajien kunnioittaminenkin, joka pitäisi olla sivistysvaltiossa itsestäänselvyys.

 

Sopiva tapa olisi vaikkapa se, että sairaalat hankkisivat kunnollisia pahvilaatikoita, joissa tavarat voitaisiin arvokkaasti luovuttaa sureville omaisille.

 

Esko Erkkilä
Tampere



**************

Lähetin tämän kirjoitukseni Aamulehden "Lukijalta" -palstalle 22.11.2013. Aamulehti julkaisi sen eilen eli 25.11.2013.


vainajientavarat

Sain kirjoituksestani eilen runsaasti myönteistä palautetta.

Toivon, että asiaan saadaan muutos!


********


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vainajien tavarat luovutetaan roskasäkeissä, vainajien tavarat luovutetaan omaisille roskasäkeissä, Pauli Kiuru, Mikko Alatalo, kansanedustaja Pauli Kiuru, kansanedustaja Mikko Alatalo,

Kansanedustaja Mikko Alatalon käyttämä Keskustan ryhmäpuheenvuoro Valtioneuvoston tulevaisuusselonteosta oli täyttä asiaa

Lauantai 9.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Eduskunta käsitteli torstaina 7. marraskuuta täysistunnossaan Valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa – asian otsikkona oli;

 

”Kestävällä kasvulla hyvinvointia”.

Tulevaisuusselontekoa edeltänyt kyselytunti oli melkoista farssia, kun pääministeri Jyrki Katainen varsin epäuskottavasti yritti perustella kaveriltaan Pekka Himaselta miljoonalla eurolla hankittua tilkkutäkkiä.

 

Haluan tässä jutussani tuoda sanasta sanaan julki Keskustan ryhmäpuheenvuoron, jonka kyselytunnin jälkeen tulevaisuusselonteosta käydyssä käsittelyssä käytti tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalo.

 

Sain sähköpostiini toki Mikon puheluonnoksen, mutta siinä oli maininta ”muutosvarauksin”. Tässä on eduskunnan pöytäkirjoista kopioitu se puheenvuoro, jonka kansanedustaja Mikko Alatalo ”livenä” käytti:

 

 

 

************

 

Arvoisa puhemies!

 

mikko1


Kataisen hallitus antaa eduskunnalle tulevaisuusselonteon, jonka nimi on "Kestävällä kasvulla hyvinvointia", siis hallitus, joka ei ole saanut aikaan kasvua eikä hyvinvointia. Sopivampi nimi olisi "Himoleikkaamisella pahoinvointia". Suomi on ajautunut talous- ja työttömyyskriisiin samalla, kun hyvinvointipalveluja on ajettu alas.

Suomeen on saatava työtä ja kasvua, kuten ministerikin totesi itse. Suomea on uudistettava. Vain näin voidaan turvata hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus. Jos suunta ei muutu, edessä on lisää leikkauksia ja pahoinvointia. Politiikalla on vaikutettava yhteiskuntaan ja parannettava ihmisten arkea. Tarvitsemme 200 000 uutta työpaikkaa seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Keskustan ratkaisuja ovat kasvurahasto ja siirtyminen biotalouteen. Tarvitaan myös välittömiä toimia. Keskusta on esittänyt esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkatukea sekä 5 prosentin yrittäjätulovähennystä työllistäville pienyrittäjille.


Arvoisa puhemies!


mikko2


Meidän on saatava koko Suomen voimavarat käyttöön. Maakuntakaavoilla on ratkaiseva merkitys siinä, haluammeko keskitetyn vai hajautetumman Suomen. Keskustan mielestä kaiken keskittäminen ei ole vastaus tulevaisuuteen. Tarvitsemme elinvoimaiset maakunnat ja maaseudun.

Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja osaamiseen perustuvalla vihreällä kasvulla voidaan synnyttää uutta työtä koko Suomeen. Se korvaa maahantuontia, lisää vientiä ja vahvistaa vaihtotasettamme. Vihreä kasvu ei synny itsestään pelkkien markkinoiden varassa. Se tarvitsee valtiovallalta oikeanlaista politiikkaa. Vihreillä on ympäristöministerin salkku. Silti hallituksen politiikka on hiilenmustaa. Se on arvovalinta.

Puhdas ilma ja vesi sekä kotimainen ruoka ovat valttejamme. Cleantech, joka tässä mainittiinkin, ja arktinen osaaminen ovat viennin näkökulmasta mahdollisuuksia teollisuudelle. On harkittava yhteistyön tiivistämistä rikkaan Norjan kanssa pohjoisilla alueilla. Siinä missä keskustajohtoiset hallitukset lisäsivät teollisuuden t&k-rahoja, nyt hallitus leikkaa. Suomen on panostettava osaamiseen. Esittämämme mittava kasvurahasto loisi rahoitusta muun muassa biotaloutta kehittäville kasvuyrityksille. Luonnonvarojen korkeassa jalostamisessa on mahdollisuuksia esimerkiksi kehittämällä uusia tuotteita puuraaka-aineesta.


Arvoisa puhemies!


mikko3


Tulevaisuudessakin ihmisten, tavaroiden ja raaka-aineiden on voitava liikkua koko Suomessa. Valtion infra Oy on keskustan ratkaisu. Se vastaisi liikenneväylien rakentamisesta, sähköverkkojen omistamisesta ja bioenergian terminaaliverkoston perustamisesta. Kyse on myös huoltovarmuudestamme. On myös huolehdittava, että syrjäisilläkin seuduilla puhelimet kuuluvat, laajakaista toimii ja pienetkin tiet ovat kunnossa tulevaisuudessa ennen kuin maalaillaan suuria taivaanrannan maalauksia.

Menestyminen kansainvälisessä kilpailussa edellyttää monipuolisuutta. Venäjä on meille suuri mahdollisuus. Pietarilaiset syövät jo nyt suomalaista leipää. Meidän pitää myös ymmärtää, mitä naapurissa tapahtuu.

Suomalainen työ haastetaan maailmalla joka päivä. Palvelujen sähköistyminen vie työpaikkoja. Lisääntyvä verkkokauppa voi silti olla myös mahdollisuus hajautetussa yhteiskunnassa. Robotit eivät vähennä työtä sinänsä. Ne muuttavat sen mielekkääksi ja vapauttavat ihmiset tekemään motivoivampaa, luovaa tekemistä.

On silti olemassa töitä, joissa ihmisen läsnäolo on välttämätön: lasten, sairaiden ja vanhusten hoidossa. Nyt kuntapalveluista on leikattu niin, että kunnat joutuvat lomauttamaan jopa lastensuojelun työntekijöitä. Kunta- ja sote-uudistuksen hallitus on ajanut umpikujaan. Tällaisena aikana oikeudenmukaisuuden vaatimus korostuu. Poliittisten päättäjien on huolehdittava niistä, joilla ei ole suurta rahaa tai etujärjestöjen voimaa takanaan.

Sinipunan 90-luvun leikkauslistojen jälkiä korjataan vieläkin lasten ja nuorten pahoinvoinnissa ja ihmisten syrjäytymisessä. Nyt tämä sinipuna toistaa samat virheet. Kunta- ja sote-uudistuksen jälkiä voidaan ehkä korjata vielä vuonna 2030, ellei meno muutu. Keskusta on esittänyt ratkaisun siihen, miten sote-palvelut tulevaisuudessa hoidetaan kotikunta-maakunta-mallilla.


Arvoisa puhemies!


mikko4


Viime kädessä kyse on arvoista. On huolestuttavaa, että itsekkyys ja syrjäytyminen ovat lisääntyneet, tulo- ja hyvinvointierot kasvaneet ja ennakkoluulot erilaisuutta kohtaan syventyneet. Suomi tarvitsee uudistavaa ilmapiiriä ja tekemisen asennetta. Terveiltä ja työkykyisiltä on voitava odottaa ahkeruutta ja työpanosta itsensä ja lähimpien hyväksi. Työnteon ja yrittämisen on oltava kannattavaa. Meidän on luotettava ihmisiin ja omaan vastuuseen erilaisten rajoitusten sijasta, joita me kyllä täällä osaamme tehdä. Suomen on oltava paras maa maailmassa lapsille ja nuorille.

Suomi on selontekoja pullollaan. Tänään julkaistiin Himasen selvitys, jonka piti olla osa tätä selontekoa. Ihmettelemme, missä ovat ne viisi jättiläistä, ne eivät tässä valtioneuvoston selonteossa näy. Vai ovatko ne nyt kääpiöitä tilanteessa, jossa tarvitaan päätöksiä kasvun, työllisyyden, palvelujen ja oikeudenmukaisuuden, siis paremman Suomen puolesta?

********

Haluan alleviivata ja toistaa Alatalon ryhmäpuheenvuoresta tämän pätkän:

 

”Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja osaamiseen perustuvalla vihreällä kasvulla voidaan synnyttää uutta työtä koko Suomeen. Se korvaa maahantuontia, lisää vientiä ja vahvistaa vaihtotasettamme. Vihreä kasvu ei synny itsestään pelkkien markkinoiden varassa. Se tarvitsee valtiovallalta oikeanlaista politiikkaa. Vihreillä on ympäristöministerin salkku. Silti hallituksen politiikka on hiilenmustaa. Se on arvovalinta.

Puhdas ilma ja vesi sekä kotimainen ruoka ovat valttejamme.”

 

************  


Mikko Alatalon ryhmäpuheenvuoro kannattaa lukea tarkasti, sillä siinä käsitellään juuri niitä asioita, jotka kansalaisia todella kiinnostavat!


Alatalon puheenvuorossa painotetaan niitä arvoja, jotka ovat keskustalaiselle ajatusmaailmalle keskeisimpiä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Keskustan ryhmäpuheenvuoro Valtioneuvoston tulevaisuusselvityksestä, Pekka Himanen, Pekka Himasen floppi, Jyrki Kataisen kaveri Pekka Himanen, Himasen selvitys maksoi miljoona euroa, kansanedustaja Mikko Alatalo,

Mikko Alatalo: "Koko Pirkanmaata on kehitettävä!"

Keskiviikko 12.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan maakuntavaltuusto kokousti 10.6.2013 ja kokouksen tärkein asia oli linjata maakunnan päättäjien mielipide Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 maankäyttövaihtoehdoista.

 

Keskustan ryhmäpuheenvuoron käytti kansanedustaja Mikko Alatalo ja hyvän puheenvuoron käyttikin.

 

Kansanedustaja Alatalo osoitti olevansa koko Pirkanmaan puolestapuhuja ja siitä annan suuren tunnustuksen senaattorillemme.

 

Maakuntavaltuusto on forum, jossa pitäisi unohtaa nurkkakuntaisuus ja katsoa asioita maakunnan parhaan kannalta – tässä Mikko Alatalon puheenvuoro täytti kaikki hyvälle puheenvuorolle asetettavat kriteerit.

 

Kansanedustaja Mikko Alatalon puhe on luettavissa Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n nettisivuilta – www.tampereenkeskusta.fi – ja siihen on myös linkki kunnallisjärjestömme facebook-sivuilta, jonne löytää facebook-haulla ”Tampereen Keskusta”. Kiitokset kunnallisjärjestömme tiedotusasioita hoitaville Titta Mattilalle sekä Kalle Kiilille!

 

Kansanedustaja Mikko Alatalon käyttämä Keskustan ryhmäpuheenvuoro Pirkanmaan Maakuntavaltuustossa 10.6.2013 löytyy myös Pirkanmaan maakuntaliiton nettisivuilta www.pirkanmaa.fi kohdasta ”Pirkanmaan maankäyttövaihtoehdoista pidetyt ryhmäpuheenvuorot 10.6.2013”.

 

Tutustu Alatalon puheenvuoroon ja toteat varmaan, että kyseessä on koko Pirkanmaan parasta ajavan maakuntavaltuutetun ja kansanedustajan puheenvuoro!

 

Tässä kopioituna Alatalon puheenvuoron ydinkohdat:

 

  •  Ydinkaupungin johtava asema ei ole missään vaiheessa uhattuna.

  • Tampereen seudun hyvinvointi tukee koko maakuntaa, kun työnjako seutujen kesken selviää.

  •  Seutukeskusten rooli on tärkeä liikenteessä, opetuksessa ja yritystoiminnassa.

  •  Seutukeskuksille tulee antaa riittävät mahdollisuudet kehittää nykyisiä ja entisiä kuntakeskuksia nykyaikaa vastaaviksi ja edistyviksi taajamiksi.

  •  Esitetyistä maakuntakaavan vaihtoehdoista mikään ei sellaisenaan ole optimaalinen, mutta Tähdet 2-monikeskusmalli on tasapainoinen ja koko maakuntaa kehittävä maankäytön perusta, jossa myös aurinko paistaa ja planeetat kulkevat

 

  •  Maaseudun kylät ovat maakunnan voimavara. Yritystoiminta ja asuminen kylissä pitää kylien maiseman kunnossa ja vetää kaupunkien ihmisiä vapaa-ajan viettoon. Näillä alueilla voidaan tuottaa lähiruokaa ja bioenergiaa. Metsävaltaisella Pirkanmaalla on myös kauppatasetta auttava valtakunnallinen tehtävä teollisuuden ohella. Ympäristöä huomioiden realistisella luontosuhteella!

 

Pari kuvaa, jotka muistuttavat, että koko Pirkanmaata on kehitettävä!

 

 

maakuntavaltuusto1

 

Kotieläintalous on Pirkanmaalla pidettävä elinvoimaisena. On hieno asia, että Valio Oy panostaa Tampereen jalostuslaitoksensa kehittämiseen 30 miljoonaa euroa!

Valion investointipäätös merkitsee, että vakaviin talousongelmiin ajautuneella Tampereella elintarviketeollisuuden työpaikat säilyvät ainakin maidonjalostusteollisuudessa.

 

 

maakuntavaltuusto2

 

Voimaperäinen maatalous on jatkossakin Pirkanmaan selkäranka.

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo, Pirkanmaan Liitto, Pirkanmaan maakuntakaava 2040, Pirkanmaan maakuntavaltuusto, Keskustan ryhmäpuheenvuoro, Keskusta Pirkanmaa, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö,

Juha Rehula: Keskustalle kunnallisvaalien kannatus 18,7 % oli paras mahdollinen tulos!

Tiistai 20.11.2012 - -Esko Erkkilä-

Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula oli puhumassa Keskustan Pirkanmaan piirin sääntömääräisessä syyskokouksessa 17.11.2012 Tampereella.

 

Käsittelen tässä jutussani varapuheenjohtaja Juha Rehulan syyskokouksessamme esilleottamia asioita, sillä ne ovat varteenotettavia ja keskustalaisia sekä ilmeisesti muitakin kiinnostavia.

 

 

piiriiinumikkojajuha

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo ja edellisissä eduskuntavaaleissa Keskustan ehdokkaana ollut Iinu Kuusento Nokialta toivottivat varapuheenjohtaja Juha Rehulan tervetulleeksi Tampereelle.

Kaikilla oli hymy herkässä!

 

 

piirijuha1

 

 

Varapuheenjohtaja kansanedustaja Juha Rehula on eloisa ja värikkääseen sanankäyttöön valmis esiintyjä. Nämä Rehulan ominaisuudet tekevät hänestä kiinnostavan puhujan.

 

Keskustan kunnallisvaalitulosta Rehula kommentoi toteamalla, että se oli paras mahdollinen.

 

Rehula totesi, että jos Keskustan kannatus olisi ylittänyt 20 %, niin olisimme helposti jääneet lepäämään laakereillemme ja jos se olisi ollut 15 %:n tietämillä, olisi se ehkä lannistanut.

 

Rehula kuvasi Keskustan kunnallisvaalitulosta myös hieman toisin, kun hän herätteli kokousväkeä ja sanoi, että kunnallisvaalitulos oli Keskustan huonoin 36 vuoteen. Siitä huolimatta tulos ylitti kaikki ennakkoveikkailut ja osoitti, että Keskusta on nousun tiellä.

 

Rahalla Keskusta ei mainiota kunnallisvaalitulostaan tehnyt, vaan tulos oli sydämellä tehty työvoitto!

 

 

piirijuha2

 

 

Rehula ryyditti esitystään havainnollistamalla sanomaansa piirustuksella.

Vasemmalla on nykyhetki ja piirustuksen oikeassa laidassa se hetki, jolloin Keskusta järjestää Turussa puoluekokouksen.  Turun puoluekokous järjestetään kesäkuussa 2014 eli n. puolentoista vuoden kuluttua.

Matka Turkuun tuntuu nyt pitkältä, mutta ajalla on taipumus kulua nopeasti.

 

 

piirijuha3

 

 

Pääministeri Kataisen johtamasta hallituksesta ja sen toiminnasta Rehulalla oli paljonkin sanottavaa.

 

Rehula totesi, että hallitus antaa lähes päivittäin sellaisia vastapalloja joihin on helppo vastata.

 

Islannin valvontalennot, kuntauudistus, sote-uudistus, liikennehankkeiden torppaaminen, sekoilu toisen asteen koulutuksen järjestämisessä, aluerahoituksen leikkaamiset ja monet muut seikat osoittavat, että…

 

…hallituksen päätöksentekokyky on halvaantunut.

 

Kataisen Tukholmassa töräyttämä kotiäitien syyllistäminen ei ollut vahingossa laukaistu möläytys, vaan se kuuluu oleellisena osana Kokoomuksen kansalaisia ja vähäväkisiä kuristavaan toimintaan.

 

Sairausajan karenssi, sairasloman palkanalennus, lapsilisien poistaminen Kokoomuksen luokittelemalta heikommalta ainekselta ja nyt kotiäitien syyllistäminen lapsien kotona tapahtuvan hoidon vuoksi ovat selkeä jatkumo, joka on linjana luotu Kokoomuksen sisäpiirissä. Jatkumoon kuuluu oleellisena osana mm. se, että Lapin yliopistossa opiskelleet ja sieltä valmistuneet kelpaavat Kokoomuksen mielestä vain lumitöiden tekijöiksi!

 

 

Kiitän varapuheenjohtaja Juha Rehulaa asioiden taustoittamisesta.

Me pirkanmaalaiset saimme uskonvahvistusta niistä analysoinneista ja linjauksista, joita kuulimme häneltä!

 

Oli mukavaa kuulla, kun Rehula lupasi tulla Tampereelle uudestaankin.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Rehula, varapuheenjohtaja Juha Rehula, Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula, Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo, Iinu Kuusento, Keskustan puoluekokous Turussa 2014, Kataisen kotiäitien syyllistäminen, kotiäitien syyllistäminen,

Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikolla on vahva tulevaisuus edessään!

Tiistai 16.10.2012 - -Esko Erkkilä-

Tamperelaisilla oli eilen mainio tilaisuus tutustua maamme erääseen lupaavimpaan politiikkoon – Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko vieraili Keskustan vaalimökillä Tampereen Keskustorilla.

 

annikamikko

 

 

Anníka oli hieman myöhässä ja tamperelaisten oma senaattori Mikko Alatalo aloitti esityksensä kiinnostuneille tamperelaisille.

 

 

annikamikkokiipeaa

 

 

Mikko halusi kiinnittää oman ja Seija Alatalon mainokset vaalimökkimme etuseinälle ja sehän sopi oikein hyvin, mutta senaattorin piti mainosten kiinnittäminen suorittaa ihan itse!

 

 

annikaantti

 

Kunnallisjärjestömme puheenjohtaja Antti Juva toivotti varapuheenjohtaja Annika Saarikon tervetulleeksi Tampereelle.

 

 

annikaannika

 

 

Annika on kehittynyt mainioksi politiikantekijäksi parin viime vuoden aikana ja häntä on ilo kuunnella.

Annikalle on suotu kuuluva ääni ja taito muotoilla sanottavansa lyhyeen sekä iskevään muotoon.

 

 

annikajamikko2

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo heittäytyi haastattelijan rooliin ja niin syntyi näppärästi asetelma Keskustan varapuheenjohtajasta median myllerryksessä!

 

Annika pärjäsi vallan mainiosti Mikon hiillostuksessa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Annika Saarikko, kansanedustaja Annika Saarikko, varapuheenjohtaja Annika Saarikko, Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko, Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo.

Paavo Väyrynen kannustaa myös muita puolueita aiemmin äänestäneitä ja heidän riveistään valittuja luottamushenkilöitä ryhtymään Keskustan kunnallisvaaliehdokkaiksi

Tiistai 20.3.2012 - -Esko Erkkilä-

Kerroin jo aiemmin VTT Paavo Väyrysen puhetilaisuudesta, jonka MSL-Tampere järjesti Kirjastotalo Metson Martikainen –luentosalissa Tampereella 14.3.2012.

 

Palaan nyt tarkemmin niihin ajatuksiin, joita Keskustan kunniapuheenjohtaja tilaisuudessa esitti.


 

Paavo_Vayrynen_1

VTT Paavo Väyrynen on sytyttävä esiintyjä ja puhuja.

Hän otti Metsossa esille sen, että valtiovallan keskittämispolitiikka kuntakeskusten näivettämiseksi kuihduttaa myös yksityisten tahojen investointihalut entisiin kuntakeskuksiin.

Pirkanmaalla keskittäminen laajenisi, jos Tampereen annettaisiin kasvaa hallituksen kaavailemalla tavalla.

Väyrynen mainitsi, että Helsingin seudulla keskittämisen haitat olisivat vielä suuremmat kuin Tampereella.

 

Paavo_Varynen_2

 

Varallisuuden uusjako olisi todellisuutta, jos antaisimme hallituksen keskittämispolitiikan toteutua, oli VTT Paavo Väyrysen vankka mielipide, joka sai kuusikymmenpäisen yleisön varauksettoman kannatuksen.

 

Syrjäseutujen asukkaat menettäisivät ja ydinkokoomuslaisten hallitsemat keskustat hyötyisivät!

 

Lähidemokratiasta Väyrynen totesi, että hallituksen suunnittelemassa kuntauudistuksessa se kaventuisi. Samankokoisten kuntien yhdistyessä se säilyisi suurin piirtein kunnossa, mutta pienen kunnan (pakko)liittyessä suurempaan, se merkitsisi päätösvallan luovuttamista isommalle kunnalle.

 

VTT Paavo Väyrynen halusi esittää vaihtoehdon nykyhallituksen kuntauudistukselle ja toivoi, että palattaisiin voimassaolevien lakien noudattamiseen! Siihen kuuluisi Paras-hankkeen järkevä ja joustava toteuttaminen, totesi Väyrynen.

 

Ns. kehyskuntien voimaa Paavo Väyrynen arvosti ja totesi, että useimmat kehyskunnat ovat kokoomus- tai demarivetoisia. Keskustan kunniapuheenjohtaja uskoi, että kehyskuntien järkevät demarit ja kokoomuslaiset torppaavat hallituksen esityksen kuntauudistukseksi.

 

Paavo Väyrynen nimesi SDP:n Johannes Koskisen erääksi maakuntaliittojen puhemieheksi, jotka eivät näe hallituksen kuntauudistusesitystä toteuttamiskelpoisena.

 

Kunnallisvaaliehdokkaiden hankkiminen Keskustan listoille on tärkein kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen kenttäkierrosten tavoite.

 

Väyrynen kannusti aikaisemmin muita puolueita äänestäneitä ja muiden puolueiden luottamushenkilöitä liittymään syksyn kunnallisvaaleissa Keskusta ehdokkaiksi. Kuntalaisilla on oltava myös jatkossa päätösvalta kunnan asioissa ja parhaiten se toteutuu Keskustan toimesta, totesi Väyrynen.


 

Mikko_Alatalo14.3.2012

 

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan pitkäaikainen jäsen, kansanedustaja Mikko Alatalo oli paikalla koko VTT Paavo Väyrysen esityksen ajan ja pitkälti myös sen jälkeen, kun MSL-Tampereen koulutustilaisuus alkoi Väyrysen puhetilaisuuden päätyttyä.

Alatalon viimeaikaiset asiantuntevat mielipidekirjoitukset eri lehdissä ovat olleet Vihreiden repostelun kohteina. Se kertoo, että Alatalon mielipiteet ovat suuren yleisön kannattamia.

 

Vihreiden kuin käärmettä pyssyyn ajamista raideliikennehankkeista Väyrysellä oli selkeä kuva. Raideliikenne voi palvella ainoastaan niitä, jotka asuvat kiskojen välittömässä läheisyydessä, mainitsi Väyrynen.

 

Väyrynen painotti, että bussikin on joukkoliikenneväline ja se on reittisuunnittelun osalta hyvin joustava. Bussiliikenteen merkitystä ei saa unohtaa raideliikennehuumassa.

 

Yhteenvetonaan tohtori Paavo Väyrynen totesi, että hallituksen ajama keskittämispolitiikka perustuu väärään politiikkaan. Yhteenvedolleen Väyrynen sai koko salillisen hyväksynnän ja kannatuksen!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Väyrynen, kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, Väyrynen Tampereella, Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo,

Vanhemmat kirjoitukset »