Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pohjoismaisen ministerineuvoston edelläkävijälista on kunniaksi Raisioaqualle

Lauantai 18.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Olen enemmän kuin tyytyväinen, että entinen työnantajani on monien negatiivisten uutisten lomassa päässyt kertomaan myös myönteisistä asioista.

 

 

Työnantajani oli ennen eläköitymistäni päivälleen neljänkymmenen vuoden ajan Raisio Oyj ja sen rehuteollisuusyritys Rehuraisio Oy.

 

 

Etäältä seuranneena olen surullisena seurannut, kun entistä työnantajaani on ilmeisen taitamattoman johdon vuoksi moukaroitu ”molemmille poskille” ja varmaan myös keskelle naamaa.

 

 

Nyt olen ilahtunut, kun Raision kalanrehuliiketoimintaa hoitava Raisioaqua on saanut merkittävän tunnustuksen työlleen, sillä pohjoismaisen ministerineuvoston alaisuudessa toimiva biotalouspaneeli on valinnut Raisioaquan…

 

 

…Benella Kirjolohen…

 

 

…biotalouden edelläkävijöiden joukkoon.

 

 

Benella Kirjolohi on suomalaisten kasvattamaa kalaa, jonka ruokinnassa hyödynnetään Itämerestä pyydystetystä silakasta ja kilohailista valmistettua kalajauhoa ja kalaöljyä.

 

 

Asiaan liittyviä suunnitelmia ja kaavailuja tehtiin jo silloin, kun toimin yrityksen raaka-ainepäällikkönä.

 

 

Itämeren kaloista valmistettu rehu - Baltic Blend – vähentää Itämeren P- ja N-kuormaa eli fosfori- ja typpikuormitusta.

 

 

Pohjoismaisen ministerineuvoston Nordic bioeconomy- listauksen valintakriteerit ovat;

 

  • luonnonvarojen kestävän kehityksen mukainen käyttö
  • teknologinen innovaatio
  • ympäristöä tukevat ratkaisut
  • yhteiskunnalliset hyödyt
  • innovatiivinen liiketoimintamalli

 

Tiedän läheltä seuranneena, että tavallisesti mm. rehualan keksinnöt ovat ”keksintöjä”, mutta nyt uskon, että Raisioaquan Benella Kirjolohi on todellinen keksintö ja käytännön sovellutus kestävän kehityksen ehdoilla.

 

 

Toivotan parhainta menestystä Benella Kirjolohelle ja sen myötä menestystä myös niille osaaville työkavereilleni, joiden kanssa sain tehdä tuloksekasta yhteistyötä vuosikymmenet!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio Oyj, Rehuraisio Oy, Raisioaqua, kalanrehut, Baltic Blend, kalajauho, kalaöljy, Nordic bioeconomy, Pohjoismainen ministerineuvosto, Pohjoismaisen ministerineuvoston edelläkävijälista,