Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Omistajien vaiko toimivan johdon vika?

Maanantai 8.3.2021 - -Esko Erkkilä-

Käsittelin muutama päivä sitten tällä saitilla Ikaalisten Kylpylän katastrofaalisen heikkoa bisnespärjäämistä ja nyt uskallan käsitellä saman kattoteeman puitteissa nelikymmenvuotisen työnantajani Raision suorastaan kelvotonta toimintaa.

 

Oli vuosi 1970, kun siirryin Raision palvelukseen ja tasan neljänkymmenen vuoden kuluttua eli vuonna 2010 sain siirtyä eläkevaariksi tuosta samasta elintarvikekonsernista.

 

Parhaimmillaan Raisiolla oli palveluksessaan 3 000 työntekijää; tuhat työntekijää Raisiossa, tuhat työntekijää muualla Suomessa ja tuhat työntekijää eri puolilla maailmaa!

 

Nuo ajat eivät koskaan palaa, sillä nykyisin Raisiolla taitaa olla 300 työntekijää! 

 

Luulen tuntevani taustoja tuohon käsittämättömän heikkoon tilanteeseen ja pidän syynä yksinkertaisesti konsernin kelvotonta johtamista!

 

Arvostamani vuorineuvos Matti Salmisen jälkeen valitut konsernin pääjohtajat ovat mielestäni syypäitä Raisio-konsernin alasajoon.

 

No, nykyisin Raisiolla ei enää olekaan pääjohtajaa vaan johdossa on kai toimitusjohtaja – älkää toki kysykö hänen nimeään, sillä siitä minulla ei ole pienintäkään havaintoa!

 

Vastaus otsikkokysymykseeni on yksiselitteisesti, että konsernin alennustila toimivan johdon vika!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio, Raision Tehtaat, Raisio-konserni, Raisio Yhtymä, vuorineuvos Matti Salminen, Kuka on Raision toimitusjohtaja?, Raisoon omistajat ja heidän vastuunsa, Raision omistajat, Raision toimiva johto,