Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Alkaa olemaan kiire, jotta ehtii ehdottamaan Itsenäisyyspäivänä luovutettavaa kunniamerkkiä ansioituneelle kansalaiselle!

Torstai 25.6.2020 - -Esko Erkkilä-

Elämme jo kesäkuun loppupuolta ja nyt viimeistään järjestö- ja yhdistystoimijoiden sekä työelämän esimiesten pitää valmistautua siihen, että ansioituneita toimijoita muistetaan Itsenäisyyspäivänä erilaisilla kunniamerkeillä.

 

Asiasta muistuttaessani järjestötoimijana en ole omalla asiallani, sillä minulle on jo lähes kaksikymmenentä vuotta sitten myönnetty arvokas kunniamerkki eli…

ansiomerkki.jpg

…Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi, jonka lyhennys on SRV Ar.

 

 

Pirkanmaan Agrologit ry:n toiminta oli siihen aikaan vilkasta, kun agrologiveljet minulle tuon kunniamerkin anoivat. Olin mukana yhdistyksen toiminnassa ja tavoitteemme oli, että anoimme kunniamerkkejä kaikille hieman yli 50-vuotiaille agrologiveljille.

 

 

Yhteiskunnalliset ansioni olivat tuolloin kovin heppoiset, mutta oletan, että sotilasarvoni oli eräs syy noin korkeaan kunniamerkkiin.

 

 

******************

 

 

Olen melko kokenut kunniamerkkien anoja, sillä minulla on siitä kokemusta Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:n sihteerinä ja Pirkanmaan Agrologien varapuheenjohtajana, Palokallion Omakotiyhdistyksen puheenjohtajana sekä nelikymmenvuotisen työnantajani päällikkötason esimiehenä.

 

 

Meillä agrologeilla on tapana, että pyydämme merkkianomuksen kohteelta hänen oman selvityksensä niistä ansioista, joita anoja pystyy käyttämään perusteina kunniamerkkianomuksessa.

 

 

Myönnän, että menettelytapamme on tietyllä tavalla riskialtis ja riski realisoituu, jos ehdottamamme henkilö ei kaikesta huolimatta saa hänelle anottua kunniamerkkiä.

 

 

*********************

 

 

Työelämässä anoin kunniamerkkiä kahdelle alaiselleni ja molemmissa tapauksissa onnistuin – toiselle näistä henkilöistä edelliset esimiehet olivat tehneet turhan yrityksen.  Agrologimaailmasta oppimani tapa osoitti tässäkin tapauksessa toimivuutensa.

 

 

Työelämässä annoin ”konsulttiapua” erään korkeassa asemassa olleen henkilön kunniamerkkianomuksessa, sillä ensimmäinen yritys oli vetänyt vesiperän. Ritarikuntien hallitukset antavat varsin vähän painoarvoa työelämässä hankituille saavutuksille, mutta suurta painoarvoa ne antavat vapaa-ajalla hankituille ansioille.  Voin karrikoiden todeta, että jonkun kunnan nuorisolentopallokerhon vetäminen on ritarikuntien hallituksen mielestä suurempi ansio kuin vaikkapa myyntijohtajan tai tutkimusjohtajan titteli jossain yrityksessä.  Antamieni ohjeiden mukaan toimien ”korkeassa asemassa” ollut henkilö sai arvoisensa kunniamerkin.

 

 ******************

 

Huvittava tapaus kohdalleni sattui Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:ssä.

 

 

Anoimme kunniamerkkiä eräälle agrologiveljelle, jolla ritarikunnan hallitus totesi olevan poikkeuksellisen suuret ansiot ja hänelle myönnettiin varsin korkea kunniamerkki.

 

 

Kyseinen kunniamerkki oli niin korkea, että se oli maksullinen. Jouduimme maksumieheksi ja tämä tapaus vei yhdistyksemme taloustilanteen joksikin aikaa kuralle!

 

 

Ritarikuntien hallitukset ovat lisänneet kunniamerkkien maksullisuutta ja mm. minulle aikoinaan myönnetty kunniamerkki maksaa nykyisin anojalle lunastusmaksuna 215 euroa.

 

 

 

Kunniamerkin ”korotusta” voi saada aikaisintaan seitsemän vuoden kuluttua kunniamerkin saamisesta. Minun kohdallani seuraava kunniamerkki olisi Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki eli SVR R ja sen lunastushinta on 480 euroa.

 

 

*******************

 

 

Kannustan järjestötoimijoita ja työelämän esimiehiä tutkailemaan, että olisiko joukossa joku ansioitunut, jolle voisi anoa kunniamerkkiä.

 

 

Lisäohjeita kunniamerkkien anomisesta löytyy Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ja Suomen Leijonan ritarikunnan yhteisiltä verkkosivuilta!

 

 

Nyt nopeaa toimintaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itsenäisyyspäivänä myönnettävät kunniamerkit, SVR Ar, Agrologit, Etelä-Pohjanmaan Agrologit, Pirkanmaan Agrologit, Palokallion Omakotiyhdistys, Rehuraisio Oy,

Uskomaton uutinen - Ikaalisten Kylpylä lopettaa toimintansa!

Tiistai 21.4.2020 - -Esko Erkkilä-

Otsikkoni saattaa olla hieman yliampuva tai ainakin ennenaikainen, sillä todellisuudessa Scandic Hotels Oy on päättänyt, ettei se jatka vuokrasopimusta ja liiketoimintaa Scandic Ikaalisten Kylpylä –hotellissa marraskuun 2020 lopun jälkeen.

 

Ikaalisten Kylpylä – kenen vetämänä se milloinkin toimi – on ollut monellakin toimintasarallaan suorastaan ikoni.

 

Olen vuosikymmenten varrella monestikin vieraillut yksityisenä hotelli- ja ravintolavieraana Ikaalisten Kylpylässä, mutta eniten olen saanut olla siellä agribisnesvieraiden isäntänä ja erilaisten kokousten osanottajana.

 

Jokunen muistelus:

 

  • maanantaisin järjestetyt naistentanssit keräsivät ravintolasalin täyteen tanssinhaluista porukkaa Pirkanmaan alueen lisäksi Etelä-Pohjanmaalta, Hämeestä ja myös Varsinais-Suomesta. Lukemattomat olivat ne kerrat, jolloin sain olla maanantaina puolenpäivän jälkeen isäntänä jälleenmyyjiemme koulutustilaisuuksissa ja sitten illan koittaessa mukana naistentansseissa!

Eräs tanssihaluton tiimini jäsen totesi joskus aiheellisesti, että naistentanssi-iltoina miehet saivat olla rauhassa vain miestenhuoneessa ja sielläkin ainoastaan pylvään takana piilotellen, sillä naiset hakivat hänen mukaansa miehiä tanssimaan jopa miesten vessasta!

 

Ikaalisten Kylpylän miestenvessaan liittyy eräs muistoni, kun nuori ja kokematon esimieheni oli vahvasti juovuspäissään hermostunut pytyllä istuessaan ja kaatanut kaikki vessanpyttyjen ovisärmät lattialle – turvamiehet pinosivat seinämät kauniiseen pinoon vessan seinustalle ja pytyt saivat olla lopun iltaa kauniissa rivissä seinustalla ilman näkösuojia! Varmaan tekosesta koitui korvattavaa työnantajalleni!

 

******************

 

 

  • Teimme jossain vaiheessa tiivistä yhteistoimintaa jenkkiläisfirma Central Soya`n kanssa ja muistan, kun joskus maanantaina kaksi jenkkipoikaa saapui Ikaalisten Kylpylään myöhään, jotta olisivat valmiit tiistai-aamuna kouluttamaan meitä siihen, miten USA:ssa rehuja markkinoidaan. Olivat pojat ihmeissään, kun illan aikana yrittivät nauttia maukkaasta pihvistä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun valtava naislauma oli koko ajan jonossa pyytämään jenkkipoikia tanssimaan!

 

  • Ikaalisten Kylpylä oli eräs keskeinen paikka, jossa minusta muodostui työkavereideni piirissä mielikuva varhain nukkumaan menevästä esimiehestä, sillä tavallinen sanonta aamupalapöydässä kuului näin:”Kyllä minä menin varhain nukkumaan, sillä Eskokin oli häipynyt huoneeseensa vain tuntia aikaisemmin kuin minä!”

 

*******************

 

On minulla surullisiakin muistoja Ikaalisten Kylpylästä, sillä yli kolmekymmentä vuotta kestäneen esimiesurani aikana jouduin kolme kertaa olemaan esimiehenä, kun alaiseni kohtasi maallisen vaelluksensa määränpään – yksi näistä kuolemantapauksista tapahtui Ikaalisten Kylpylässä.

 

Olin taas silloinkin lähtenyt yöpuulle varhain ja vasta aamulla sain kuulla, että eräs työnjohtajistamme oli ravintola-aulassa kuollut.

 

**************************

 

Kepeät mullat Ikaalisten Kylpylän muistolle ja sydämeni pohjasta toivon, että Kylpylälle löydetään arvoisensa jatkaja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uskomaton uutinen - Ikaalisten Kylpylä lopettaa toimintansa!, Ikaalisten Kylpylä, Scandic Hotels Oy, Rehuraisio Oy, Central Soya, naistentanssit, Ikaalisten naistentanssit,

Yrityksen saneeraaminen ja jopa toiminnan alasajo ovat nekin mielenkiintoisia työtehtäviä

Tiistai 31.3.2020 - -Esko Erkkilä-

Yli neljäkymmentä vuotta kestäneen työurani aikana sain kahdestikin olla vetäjänä, kun yrityksen toimintaa saneerattiin voimakkaasti ja lopulta sitten jopa tyystin ajettiin alas.

 

IMG_7467.JPG

 

Nyt jokunen muistelus, kun sain vastuulleni Liemirehu Oy –nimisen yrityksen saneeraamisen ja lopputulemana sen alasajon.

 

Liemirehu Oy oli aikoinaan Lounais-Suomen Osuusteurastamon ja Raision Tärkkelysteollisuuden omistama yritys, joka valmisti meijereiden tuottamasta herasta ja Raision Tärkkelysteollisuuden sivujaeliemestä pääosin sikaloille liemirehua – sivujaeliemi oli peräisin joko vehnästä tai ohrasta, joista saatu pääjae oli tärkkelystä.

 

Liemirehu Oy keräsi eri puolilta Suomea heraa ja sekoitti sen Pöytyällä sijaitsevassa tehtaassaan Raision tärkkelysteollisuuden liemeen.

 

Meillä oli puolentusinaa täysperävaunusäiliöautoa, joiden säiliöissä heraa, tärkkelysteollisuuden sivujaetta ja valmista sekoitetta jaettiin jopa ruotsinkieliselle Pohjanmaalle ja Etelä-Karjalaan saakka.

 

On selvää, että liemirehutoiminta ei ollut taloudellisesti kannattavaa, mutta eihän tärkkelysteollisuuden sivujaetta voinut jätevedenkään joukkoon laskea ja sen vuoksi Yhtymän Tärkkelysteollisuus antoi Liemirehu Oy:lle taloudellista tukea.

 

******************

 

Mutta siitä saneeraamisesta ja yrityksen alasajosta:

 

Jossain vaiheessa minulta kysyttiin, että olenko valmis siirtymään Liemirehu Oy:n johtoon ja ainahan minä olin valmis ”kuin Vilperi sotaan”! Ehdoksi asetin, että saan säilyttää työsuhteeni varsinaiseen työnantajaani eli olin tavallaan jonkinlainen ”leasing-toimitusjohtaja”.

 

Alkuvaiheiden jälkeen minua helpotti, kun LSO suostui myymään vähemmistöosuutensa Raisiolle, joten linjakas Raisio-vetoinen toiminta oli sen jälkeen mahdollista.

 

Vaikka tavoite olikin yritystoiminnan alasajo, niin toimintaa piti kuitenkin jatkaa, jotta sivujakeiden menekki olisi jatkunut vakaana, sillä eihän niitä voinut edelleenkään päästää jätevesijärjestelmiin.

 

Pöytyällä tapahtuvasta toiminnasta piti päästä eroon ja eräs tehtäväni olikin hoitaa vastaavan investoinnin toteuttaminen Raisioon eli ”putken päähän” tärkkelystehtaalta. Investointi oli tekniseltä toteuttamistavaltaan yksinkertainen ja tehdasinvestointi maksoikin vain seitsemän miljoonaa markkaa! Mielenkiintoinen projekti ja sen vetäminen kuitenkin olivat!

 

Taloudellisesti merkittävin toimi oli luopuminen puolestatusinasta täysperävaunukalustosta sekä ajanmukaisesta korjaamosta. Homma sujui sopivan kauppakumppanin löytämisen jälkeen joutuisasti, mutta sitten ay-väki alkoi häkkyröimään.

 

AKT oli vastapuolenani, mutta siitäkin selvittiin, kun liikkeenluovutuksessa uuden kuljetusliikkeen työntekijöiksi siirretyille kuljettajille maksettiin kullekin kuuden kuukauden extra-palkka! Kokonaissumma oli huomattava, mutta tulipahan sotku selvitettyä!

 

******************

 

Kokonaan oma hommansa oli edellisen toimitusjohtajan aikana syntyneiden rehumaksujen periminen, mutta siitä ehkä joskus kokonaan uusi juttu!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yrityksen saneeraaminen, yritystoiminnan alasajo, liemirehutehdas, Liemirehu Oy, Raision Tärkkelysteollisuus, AKT, ay-liikkeen häkkyröinti, Ay-liike, Raision siilomerkki,

Jyväbroiler on Saarioinen Oy:n ja Rehuraisio Oy:n kehittämä tuote, joka nyt on tuotenimenä Atrian hallussa

Perjantai 7.2.2020 - -Esko Erkkilä-

Hieman harmittaa, mutta toisaalta tunnen ylpeyttä, kun Atria nykyisin mainostaa Jyväbroiler-tuotteitaan näin:

 

”Jyväbroiler-tuotteet ovat parasta ja laadukkainta suomalaista broileria. Niiden virheettömän herkullinen maku on valikoitujen suomalaisten maatilojen tinkimättömän ammattitaidon, erinomaisten kasvuolosuhteiden ja ensiluokkaisen ravinnon ansiota.”

 

***************

Tunnen Jyväbroiler-tuotteen kehityskaaren alusta alkaen, sillä sain olla tiiviisti mukana tuon hienon tuotemerkin luomisessa.

 

Todettakoon heti selväksi, että Atrialla ei ole mitään osuutta Jyväbroiler-tuotemerkin kehittämisessä, sillä työnantajani Rehuraisio Oy ja Saarioinen Oy kehittivät tuon tuotteen ja tuotemerkin.

 

Kyse ei ollut pelkästään tuotemerkistä, vaan kyse oli aivan uudenlaisesta tavasta tuottaa broilerlihaa.

 

Taustalla oli Saarioinen Oy:n teollisuusneuvos, myöhemmin vuorineuvos Pentti Avotien näkemys, että broilereiden kasvatuksessa pitää siirtyä kala- ja lihajauhoperusteisista ruokintamuodoista kasviperäiseen valkuaiseen perustuvaan ruokintaan.

 

Avotie antoi tehtävän kahdelle alaiselleen eli Touko Koivistolle ja Toivo Jauhiaiselle, jotka välittömästi kääntyivät Rehuraisio Oy:n puoleen ja siellä Jouko Tiitolan pakeille.

 

Sain läheltä seurata tilanteen kehittymistä ja tulosta alkoi syntymään, vaikka matkalla oli paljon vaikeuksia.

 

Yhteistyötilanne ei läheskään kaikilta osin ollut Rehuraision vinkkelistä helppo, sillä Saarioisten miehet käyttivät koko ajan mm. hinnoittelustamme termiä ”Raisiolla on suojeluhinnat”!

 

Jokunen broilereiden kasvatuserä jouduttiin jopa tuhoamaan, sillä rehuresepteissä oli alussa paljonkin kehittämisen tarvetta.

 

Kasvatustulokset alkoivat kuitenkin kehittymään oikeaan suuntaan ja siinä Raision Jouko Tiitolalla oli keskeinen rooli.

 

Saimme ruokintareseptin kuntoon ja pelkästään kasvivalkuaisen käyttämiseen perustuva broilertuotanto Saarioinen Oy:n sopimuskasvattamoilla saattoi alkaa.

 

Rehumyynnistä vastanneena harmitti, että rehukilpailijamme kopioivat välittömästi rehuseostemme tuoteselosteet ja alkoivat ilman minkäänlaista koetoimintaa valmistamaan täsmälleen samanlaisia rehuja kuin me.

 

Aikanaan Saarioinen Oy luopui broilertuotannostaan ja myi tuon teollisuudenalansa Atrialle ja nyt Atria kirkkain silmin antaa kuluttajille sen kuvan, että he ovat luoneet Jyväbroiler-tuotemerkin,…

 

 

….mutta totuus on kuitenkin tyystin toinen!

 

 

Jyväbroiler on eräs suomalaisen elintarviketeollisuuden tähtituote ja toivon, että tämä kirjoitukseni sen luomisesta pääsee aikakirjoihin suurilla kirjaimilla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyväbroiler, Saarioisten Jyväbroiler, Saarioinen Oy, Teollisuusneuvos Pentti Avotie, Vuorineuvos Pentti Avotie, Kehitysjohtaja Touko Koivisto, Agronomi Toivo Jauhiainen, Kehitysjohtaja Jouko Tiitola, Rehuraisio Oy, Atria,

Kolmostie on Suomen ruokatie!

Lauantai 25.1.2020 - -Esko Erkkilä-

Hämeenkyrössä tiistaina 21.1.2020 järjestetyssä suuressa kutsuvieras- ja yleisötilaisuudessa juhlittiin ns. Hämeenkyrönväylän rakennustöiden aloittamista – olin mukana tilaisuudessa!

 

 

IMG_6699.JPG

 

 

Pirkanmaan Ely-keskuksen johtaja Juha Sammallahti lanseerasi kolmostielle osuvan termin ja teeman eli

 

"Suomen ruokatie"

 

*****************

 

Runsaat neljäkymmentä vuotta elintarviketeollisuudessa työskennelleenä tunnen suomalaisen ruokamaailman hyvin ja pidän johtaja Juha Sammallahden lanseeraamaa teemaa erittäin onnistuneena.

 

Jokunen selittävä taustoitus:

 

 

  • suomalaisen elintarvikekaupan kaikkien jakeluteiden keskusvarastot sijaitsevat eteläisessä Suomessa ja kolmostien kupeessa eli sen vuoksi valtaosa kauppaliikkeiden myymistä elintarvikkeista aloittavat logistisen ketjunsa lopuksi kauppatiensä kolmostietä pitkin

  • kotimaisen lihanjalostusteollisuuden valtavirrat kulkevat Etelä-Pohjanmaalta (mm. Atria), Pohjanmaalta (mm. Snellman) ja Keski-Pohjanmaalta (mm. Pouttu) kolmostietä pitkin kaupparyhmien keskusvarastoille eli keskusvarastojen täydennykset lihanjalostusteollisuuden osalta kulkevat eteläänkin siis kolmostietä pitkin

  • Suomen suurin yksittäinen viljankäyttäjä eli Alko Oyj:n Ilmajoella sijaitseva Koskenkorvan tehdasyksikkö tukeutuu raaka-ainehankinnassaan paljolti sen varaan, että ohraa kuljetetaan Koskenkorvalle kolmostietä pitkin

  • Koskenkorvan tehtaalla syntyvät rehujakeet – kuivat ja märät – merkittävä niistä päätyy kolmostietä pitkin kotieläintilojen rehuiksi kolmostietä logistisena väylänä käyttäen

  • Raision Nokialla sijaitseva myllylaitos eli Elovena-mylly hankkii toki raaka-aineitaan Pirkanmaalta ja Satakunnasta, mutta erityisesti heikkoina suurimokauravuosina Etelä-Pohjanmaa ja jopa Pohjois-Pohjanmaan viljalakeudet ovat varmoja suurimokaurantoimittaja-alueita eli taas tätäkin kautta kolmostien termi ”Suomen ruokatie” voimistuu!

  • Suomi on jatkuvasti kauran osalta merkittävä vientimaa ja maailmalla on vahvistunut käsitys, että Vaasasta laivattu kaura on laadultaan erinomaista ja sen vuoksi Vaasasta on vuosien ja vuosikymmenten aikana muodostunut merkittävä kauran vientisatama – kolmostietähän vientikaura Vaasan satamaan kuljetetaan!

  • volyymiltään pienemmistä elintarvikealan toimijoista eräs esimerkki on Jalasjärvellä teollista toimintaa harjoittava Juustoportti, jonka bisnekselle kolmostie on elinehto

  • suomalaiselle maidonjalostusteollisuudelle kolmostie muodostaa raaka-ainehankinnassa runkoreitin

 

 

Kiitokset johtaja Juha Sammallahti kehittämästäsi kolmostietä kuvaavasta termistä

 

”Suomen ruokatie”!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen ruokatie. Kolmostie, Atria, Snellman, Pouttu, Raisio Raision Nokian mylly, Elovena, Elovena-mylly, Alkon Koskenkorvan tehdas, Koskenkorvan rehujakeet, Juustoportti, Vaasan satama, Vaasan vientikaura, Pirkanmaan Ely-keskus,

Taitamattomat ja nopeasti vaihtuvat johtajat pystyvät ajamaan menestyvänkin yrityksen katastrofiin!

Torstai 24.10.2019 - -Esko Erkkilä-

Olen suorastaan ylpeä, että sain olla päivälleen 40 –vuotta Raision Yhtymän palveluksessa.


 
 
Tuon neljänkymmenen vuoden aikana palkkanauhassani luki monia yritysnimiä, mutta kaikille niille oli yhteistä, että kyseessä oli Raisio-konserniin kuuluva yhtiö – toki sain saneerata kaksikin Yhtymään kuuluvaa yhtiötä yritysten taivaisiin, mutta silloinkin halusin, että palkkanauhassani luki jokin Raisio Yhtymän/ Raision Tehtaat konserniin kuuluvan yhtiön nimi.
 
 
Aloitin Raisiossa vuonna 1970 ja silloin palkkanauhassani luki työnantajan kohdalla Oy Vehnä Ab.
 
 
Olin nelikymmenvuotisen Raisio-työurani aikana tiiviisti agribisneksessä, joka olikin siihen aikaan Raision keskeisin tukijalka – nyt siitä on vain muistot ja jotain hyvin pientä jäljellä.
 
 

1970-luvulla Raisiolla oli 1.000 henkilöä töissä Raisiossa, 1.000 henkilöä töissä muualla Suomessa ja 1.000 henkilöä maailmalla eli yhteensä suuruusluokkaa 3.000 henkilöä.


 
 
On suorastaan suuri farssi, että Raisio-konsernin henkilöstömäärä 31.12.2018 oli 335 henkilöä eli henkilöstömäärä on entisajoista ”pystytty” ajamaan lähes kymmenesosaan yrityksen loiston ajoista!

 
 
Raisio-konsernin tase on meidän konsernissa aikaisemmin työskennelleiden ansiosta vahva, mutta nykyjohtajat eivät ole pystyneet hyödyntämään yrityksen vahvaa tasetta esim. yritysostoin – tumpeloita kun ovat!
 
 
Raision viimeisin todellinen pääjohtaja vuorineuvos Matti Salminen jää historiankirjoihin miehenä, joka oli todellinen yritysjohtaja Raision historiassa – sain toimia Matin suoranaisena alaisena aikoinaan ja se oli työelämäni parasta aikaa.
 
 

Raision historia toteennäyttää sen, että huonon johdon alaisena yritysten kruununjalokiviinkin kuuluva yritys voi vaipua yritysmaailman roskatynnyreihin…


 
 

…- näin on käynyt Raisiolle!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio, Raision Yhtymä, Raision Tehtaat Oy, Rehuraisio Oy, Melia Oy, Raision rehuteollisuus, Raisio on ajautunut yritysten roskatynnyriin, Raision Maatalousryhmä, Raiio Chemicals, Raision Myllyteollisuus, Elovena, Raision Nokian mylly, Benecol,

"Minähän se siinä!"

Tiistai 1.10.2019 - -Esko Erkkilä-

Muistelen vanhoja ja muistelen nyt omia pikkutöppäyksiäni, kun seuraavassa kerron eräästä tapauksesta!

 

 

Koulukuntani Agrologien Liiton kesäpäivät järjestettiin joskus kauan sitten Turussa vai oliko Naantalissa, mutta joka tapauksessa työnantajani Raision Tehtaat oli eräs käyntikohde kesäpäiville osallistuneille agrologeille.

 

 

Olin isäntänä ja odottelin eräiden muiden raisiolaisten kanssa vieraiden saapumista Raisioon ja vartoilimme agrologi-veljiä Raisio Yhtymän suurimmassa luentosalissa.

 

 

Raisiolaisten odottajien joukossa oli maanviljelysneuvos ja Raision Kasviöljy Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, agrologi Allan Nukari.

 

 

Odottelimme vieraita juhlasalissa, jonka seinillä ainakin silloin oli keskeisten Raision yhtiöiden hallintomiesten muotokuvia ja eräs näistä muotokuvista oli V. J. Sukselaisen muotokuva.

 

 

Totesin, että tuossa on V.J. Sukselaisen muotokuva, mutta kuka onkaan tuossa vieressä oleva henkilö.

 

 

Odottelijoiden joukossa ollut maanviljelysneuvos Allan Nukari totesi, että…

 

 

…”Minähän se siinä”!

 

 

 

No, siitäkin tilanteesta selvittiin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maanviljelysneuvos Allan Nukari, agrologi Allan Nukari, Kasviöljy Oy, Kasviöljy Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Allan Nukari, Vehnä Oy, Vehnä Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja V.J. Sukselainen, Raision Tehtaat, Agrologien Liitto ry, Agrologit,

Kaksi suurta hallitsevat patsaina Käkisalmea!

Perjantai 9.8.2019 - -Esko Erkkilä-

Olen monta kertaa saanut käydä ja yöpyä Käkisalmessa, mutta suurta kunnioitusta en tuohon sinänsä kunniakkaaseen kaupunkiin osaa tuntea – pyydän asennettani anteeksi käkisalmilaisilta ja heidän jälkeläisiltään.

 

 

Puna-armeija poltti perääntyessään Käkisalmen vuonna 1941 ja silloin kaupungista jäi polttamatta vain 10 %.  Puna-armeijan barbaarit liikkuivat tuossa vaiheessa Käkisalmen kaduilla ja heittivät kaikkiin taloihin tulisoihdut, jotka polttivat lähes kaikki tuon silloin niin kauniin kaupungin puutalot.

 

 

Kaupunki ei ole vieläkään pystynyt yli 70-vuoden aikana nousemaan uuteen kukoistukseensa ja se tilanne on kai minullakin päällimmäisenä, kun en osaa arvostaa Käkisalmea!

 

 

Käkisalmi on tuottanut maailmalle lukuisia tieteen, taiteen sekä bisnesmaailman kärkinimiä ja heistä voidaan mainita mm.:

 

  • Tuure Ara, laulaja
  • Aku Korhonen, näyttelijä
  • Rauno Meriö, entinen Ilmavoimien komentaja ja Karjala-liiton puheenjohtaja
  • Göran Stubb, jääkiekkovaikuttaja ja ex-pääministeri Alexsander Stubb´n isä
  • Urpo Ylönen, jääkiekkomaalivahti
  • Olavi Viestäjä, Aamulehden teatterikriitikko
  • Simo Kärävä, KOP:n entinen pankinjohtaja

 

 

 

 

Nyky-Käkisalmessa on keskeisellä paikalla kaksi maailmanhistorian suurnimeä, joista ainakin…

 

IMG_3170.JPG

 

 

…Pietari Suuri voidaan kirjata historiankirjoihin paljon positiivistakin aikaansaaneena, mutta toisen eli…

 

 

 

IMG_3135.JPG

 

 

…Vladimir Lenin ”ansioluettelosta” voidaan olla myös toista mieltä.

 

 

**************

 

 

IMG_3149.JPG

 

Olen aina ihmetellyt, että miten Käkisalmen keskustan äärellä puistossa sijaitseva ”Poika ja leopardi” liittyy Käkisalmeen, mutta en ole saanut vastausta – olisikohan Neuvostoliiton aikainen päähänpisto!

 

 

 

IMG_3193.JPG

 

 

Käkisalmen linna ja siellä olevat näyttelyt ovat aina mielenkiintoisia, mutta nyt Kyröläismatkallamme emme 8.7.2019 ehtineet siellä poiketa ja jouduimme tyytymään vain niiden…

 

 

IMG_3189.JPG

 

 

IMG_3190.JPG

 

 

 

 …kahden hyökkäysvaunun katseluun, jotka vahtivat maailmanmenoa Käkisalmen linnan edustalla.

Hyökkäysvaunujen takana näkyy se vuonna 1881 vaatimattomaksi kutistunut vesiväylä, jota pitkin siihen saakka Saimaan vedet virtasivat Laatokkaa.

Virallisten tietojen mukaan 21.5.1881 puhkesi Taipaleen kannas ja sen seurauksena Suvannon vedet purkautuivat Laatokkaan ja Käkisalmen kautta ennen kulkenut vesiuoma käytännössä kuivui.

 

 

 

IMG_3203.JPG

 

 

Ohitimme pysähtymättä Kiviniemen ja…

 

 

 

IMG_3206.JPG

 

 

…ylitimme Vuoksen sekä kiirehdimme seuraavaan kohteeseemme!

Harmillista muuten se, että emme pysähtyneet Kiviniemessä, sillä olisi ollut mukava käydä tervehtimässä sitä entistä Puna-armeijan hävittäjälentäjää, joka pitää kalakauppaa Kiviniemessä ja käyttää kalojensa rehuina Raision kalanrehuja!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Käkisalmi, Kyröläismatka2019, Käkisalmen linna, Poika ja leopardi Käkisalmessa, Lenin Käkisalmessa, Pietari Suuri Käkisalmessa, Taipaleenjoen muodostuminen 21.5.1881, Raision kalanrehut,

Turkistalous alentaa "jokapäiväisen makkarapakettimme" hintaa

Perjantai 17.5.2019 - -Esko Erkkilä-

On selvää, että hallitustunnustelut – vai ovatko ne jo hallitusneuvotteluja – tuovat pintaan jälleen kerran kysymyksen turkistuotannosta luopumisesta.

 

 

Suomalaisen turkistalouden työllistävä vaikutus on 5.000 henkilötyövuotta ja se luo verotuloja 150 miljoonaa euroa vuodessa eli Keravan kaupungin verran.

 

 

Turkistalous tuottaa nahkojen lisäksi lannoitteita, biopolttoaineita sekä rehujen raaka-aineita.

 

 

Liian vähälle huomiolle on jäänyt turkistalouden merkitys elintarviketuotannon kiertotaloudessa, sillä elintarviketeollisuuden sivuvirtojen hyödyntäjänä turkistalouden merkitys on huomattava.

 

 

Lihanjalostusteollisuudessa syntyvät rehujakeet – teurasromppeet – turkistalous pystyy hyödyntämään ja jopa maksaa niistä teurastamoille hyvää hintaa. Tämä toiminta alentaa kuluttajan ostaman makkarapaketin hintaa merkittävästi.

 

 

 

 

Tunnen turkistalouden ja ainakin siihen liittyvän ”rehutehtailun” hyvin, sillä sain työurani aikana toimia parikin vuotta Suomen vanhimman turkisrehuyrityksen Monäs Feed Oy Ab:n hallituksen jäsenenä.

 

 

Hallituksen jäsenyyteni ajoittuu siihen aikaan, jolloin työantajani Rehuraisio Oy toimi Monäs Feed Oy Ab:n emoyhtiönä.

 

 

Monäs Feed Oy Ab on yhä edelleen juridisesti itsenäinen yritys ja nyt sen osake-enemmistön omistaa Etelä-Pohjanmaan Minkinrehu Oy.

 

 

 

*******************

 

 

Tässä Etelä-Pohjanmaan Minkirehu Oy:n nettisivuilta kopioitua aineistoa Monäs Feed Oy Ab:n vaiheista:

 

 

1957 Ab Monäs Frys perustettiin.


1980 Uusi keittö uudenaikasella tekniikalla rakennettiin.


1982 KWH osti Monäs Frys. Uusi firmanimi oli Oy KWH Monäs Ab.


1992 Raisio tuli enemmistö-omistajaksi. Uusi firmanimi oli Monäs Feed Oy Ab.


2002 Uusi pakkasvarasto rakennettiin sekä tehtiin muutoksia tuotantolaitoksessa.


2008 E-P:n Minkinrehu uusi omistaja.

 

Keskustalla ja RKP:llä tulee olemaan tärkeä rooli tulevassa hallituksessa – jos sellainen saadaan suunnitellussa muodossa syntymään - jotta elinvoimaisen turkistalouden asema Suomessa saadaan säilymään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turkistalous alentaa "jokapäiväisen makkarapakettimme" hintaa, turkistalouden merkitys lihajalosteiden hintaan, turkistalous on kiertotaloutta, Monäs Feed Oy Ab, Etelä-Pohjanmaan Minkinrehu Oy, Ab Monäs Frys, Oy KWH Monäs Ab, Rehuraisio Oy, Raisio Yhtymä,

Vuorineuvosten vikatikki oli Fazerin onni!

Tiistai 12.3.2019 - -Esko Erkkilä-

Olemme näinä päivinä saaneet lukea, että Fazer on laajentamassa toimintaansa ksylitolin valmistamiseen.

 

 

Fazer investoi 40 miljoonaa euroa tehtaaseen, joka valmistaa ksylitolia kaurankuorijauhosta.

 

 

Fazer tunnetaan makeisistaan, mutta viljabisneksessä toimivat tuntevat Fazerin myös Suomen suurimpana viljanjalostajana.

 

 

********************

 

 

Työelämäni aikana Fazerin Oululaisen mylly koettiin Raisiossa kilpailijana, mutta minä puolestani koin Fazerin hyvänä yhteistyökumppanina, sillä vastasin Raision rehuteollisuudessa raaka-ainepäällikkönä rehuseostemme raaka-aineista ja niiden luotettavasta saannista.

Pystyin luomaan Fazer Myllyyn sellaiset yhteistyösuhteet, että saimme kuukausittain ostaa Fazerilta merkittävät määrät vehnäleserehujauhoa rehuseostemme raaka-aineeksi.  Neuvottelut ja tapaamiset Fazer Myllyn vastuuhenkilöiden kanssa olivat tiukkoja, mutta miellyttäviä ja aina pyrimme löytämään molempia osapuolia rikastuttavat (sananmukaisesti) ratkaisut.

********************

 

 

 

Minulle on kerrottu ja tiedän asian, että 1960 ja 1970 lukujen vaiheessa Fazer halusi ostaa leipomonsa raaka-aineeksi jauhoja silloisilta myllyalan johtavilta yrityksiltä eli Vaasan Höyrymylly Osakeyhtiöltä ja Raision Tehtailta.

 

 

Vaasan Höyrymyllyä johti silloin vuorineuvos Erik Tuomas-Kettunen ja Raision peräsimessä oli sittemmin vuonna 1970 vuorineuvoksen arvon saanut Veikko Vainio.

 

 

Fazeria johtanut Peter Fazer ei pitänyt siitä, että Tuomas-Kettunen ja Vainio eivät suostuneet myymään vuonna 1958 Fazerin ostamalle Oululaisen Leipomolle jauhoja sopuhintaan ja tämän seurauksena Fazer päätti rakentaa Lahteen oman myllyn.

 

 

Oululaisen mylly avattiin Lahdessa vuonna 1971 ja Vaasan Myllyn sekä Raision vuorineuvokset jäivät nuolemaan näppejään.

 

 

Vaasan Höyrymylly Osakeyhtiö on vuosien saatossa kokenut kovia ja se on jo aikoja sitten irtaantunut jauhatustoiminnasta – nykyään yrityksen jäänteet ovat pohjoismaisen elintarvikejätti Lantmännenin omistuksessa.

 

 

Raisio on suurimmista ajoistaan eli 3.000 hengen yrityksestä kutistunut alle 300 hengen miniyritykseksi.

 

 

Vaasan Myllyn ja Raision aikoinaan hyljeksimä Fazer työllistää tänä päivänä yli 13.000 työntekijää, joista Suomessa n. 6.000 henkilöä.

 

 

Lahdessa sijaitseva Fazer Mylly on jo monet vuodet ollut Suomen suurin mylly-yksikkö!

Tämmöinen pieni, mutta tärkeä muistelos suomalaisen myllymaailman ja elintarviketeollisuuden kehitysvaiheista tänään!

 

 

Kiitokset Fazerille niistä yhteistyön vuosista, jolloin sain tehdä yhteistyötä sen kanssa ja parhaat menestyksen toivotukset sen uusimmasta ideasta eli ksylitolin valmistamisesta kaurankuorijauhosta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viljabisnes, Fazer Mylly, Oululaisen mylly Lahdessa, Fazer kaurankuorijauhosta ksylitolia, Vaasan Höyrymylly Osakeyhtiö, Raision Tehtaat,

Jyväbroilerin kehittäminen oli vaativa ja aikaavievä projekti

Maanantai 11.2.2019 - -Esko Erkkilä-

”Jyväbroiler – kevyesti parasta” –slougan kaikui juuri äsken televisiomainoksesta, kun aloin kirjoittamaan tätä juttuani.

 

 

Voin vahvalla rintaäänellä vakuuttaa, että olen yksi niistä puolestatusinasta elintarvikealan osaajista, jotka ovat olleet mukana kehittämässä Jyväbroiler-tuotemerkkiä.

 

 

Jyväbroiler-tuotemerkki on yritysjärjestelyiden seurauksena nykyisin Atrian tuotevalikoimassa, mutta Atrialla ei ole pienintäkään roolia Jyväbroilerin kehittämisessä.

 

 

Jyväbroiler on Saarioinen Oy:n idea, johon se valitsi yhteistyökumppanikseen Rehuraisio Oy:n.

 

 

Ennenaikaan broilereiden ruokinnassa käytettiin rehuseoksia, joiden koostumuksessa mm. kalajauholla ja jopa lihaluurehujauholla oli merkittävä rooli.

 

 

Saarioinen Oy:n toimitusjohtajana 1969 – 1989 toiminut teollisuusneuvos Pentti Avotie ”näki kauas” ja eräs hänen visioistaan oli se, että broilertuotannossa pitää luopua kalajauhon ja lihaluurehujauhon käyttämisestä.

 

 

Visionsa toteuttamisessa Avotie valitsi yrityskumppanikseen Rehuraisio Oy:n eli yrityksen, jonka palkkalistoilla sain toimia päivälleen neljäkymmentä vuotta.

 

 

Prosessi kasvisraaka-aineisiin pitäytyvien broilerrehuseosten kehittämiseksi oli haasteellinen ja kun oli tiedossa Saarioinen Oy:n tiukka politiikka rehuseoskustannuksen pitämisestä kilpailukykyisenä, niin haasteita riitti.

 

 

Saarioinen Oy:n puolelta operatiivisessa tuotekehityksessä olivat ratkaisevassa asemassa alkutuotantojohtaja Touko Koivisto ja broilertuotannosta vastannut Toivo Jauhiainen – molemmat jo nyt rajan taakse siirtyneitä.  Agrologi-veli Touko kannusti monesti tokaisullaan, että ”Raisiolla on suojeluhinnat”!

 

 

Raision puolelta ehdoton ykkösvaikuttaja oli kehitysjohtaja Jouko Tiitola, jonka ansiosta meillä nyt on Jyväbroiler.

 

 

Seurasin Jyväbroilerin kehitystyötä mahdollisimman läheltä ja vastuualueeni oli oikean hintatason löytyminen.

 

 

Hoidin asiaa Saarioinen Oy:n ostojohtaja Ismo Sinisalon kanssa ja tunsimme yritystemme hinnoittelupolitiikan niin tarkasti, että emme koskaan menneet älyttömyyksiin, sillä annoimme aina teollisuusneuvos Avotien ja Raision vuorineuvoksen Matti Salmisen hioa viimeiset kymmenykset ja kilohinnan sadasosat neuvosten päätettäviksi.

 

 

Haluan tällä kirjoituksellani selventää Saarioinen Oy:n ja Rehuraisio Oy:n keskeisen roolin Jyväbroiler-tuotemerkin luomisessa.

 

 

Atria toimii nykyään Jyväbroiler-tuotemerkin omistajana, mutta mitään roolia sillä ei ole ollut sen luomisessa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyväbroiler, Saarioinen Oy, Saarioinen Oy ja Jyväbroiler, Rehuraisio Oy, Rehuraisio Oy ja Jyväbroiler, Atria ja Jyväbroiler, teollisuusneuvos Pentti Avotie,

Elovena - karjalaistyttö Suomen johtava kaurasuurimomerkki!

Keskiviikko 6.2.2019 - -Esko Erkkilä-

Kaikille on varmasti tuttu eräs suomalaisen elintarviketeollisuuden tuotemerkki Elovena.

 

 

Elovenan juuret ovat Viipurissa, jossa sen syntysanat lausuttiin jo vuonna 1925 eli Elovena-tyttö täyttää sata vuotta kuuden vuoden kuluttua.

 

 

Lainaan Elovenan historiaa Raisio Yhtymän nettisivuilta:

 

Vuonna 1925 viipurilainen Karjalan mylly haki mainoskilpailulla kuvitusta pakkaukseen, joka sisälsi ekstra priima höyrytettyjä Elovena Kaurahiutaleita. Mainoskilpailun voitti myllyn konemestarin poika Joel Viktor Räsänen, jonka luomaan vaaleaan neitoon nimi Elovena nykyään yhdistetään. Nimi Elovena syntyi yhdistämällä yrityksen aiempi nimi Myllyosakeyhtiö Elo kauran latinankieliseen nimeen Avena sativa.

 

******************

 

Siirryin Raision palvelukseen vuonna 1970 ja sillä tiellä olin päivälleen neljäkymmentä vuotta.

 

 

En ollut Yhtymän Elintarviketeollisuuden palveluksessa, mutta seurasin läheltä myös työnantajakonsernini elintarviketoimintoja.

 

 

Myönnän, että harmitti, kun viljanjalostusteollisuuden keskeiset kärkimerkit Elovena, Anni-Helena ja Risella olivat Yhtymän kovimman kilpailijan eli Vaasan Höyrymylly Osakeyhtiön tuotemerkkejä. Toki on todettava, että kuluttajajauhojen markkinajohtaja Sunnuntai-jauho oli koko ajan Raision tuotemerkki!

 

 

Maailmalla on kuitenkin taipumus kehittyä ja Vaasan Höyrymylly Osakeyhtiö hiipui ja sen parhaat tuotemerkit siirtyivät ajallaan Raision omistukseen.

 

 

******************

 

 

Risella siirtyi Raision omistuksesta espanjalaiselle Ebro Foodsille vuonna 2004. Ebro on maailman johtava riisivalmistaja.

 

Risellan omistaa siis espanjalainen Ebro Foods Group ja sen myynnistä ja markkinoinnista Suomessa vastaa Conaxess Trade Finland, joka on myös vastannut tuotemerkin brändiuudistuksesta.

 

Riisimerkki Risellan myynti on kasvanut kahden viime vuoden aikana 15 prosenttia onnistuneen brändiuudistuksen ja myyntistrategian seurauksena. Myynnin kasvun siivittämänä Risella nappasi myös riisibrändien kärkipaikan kahdessa kuluttajatutkimuksessa.

 

 

******************

 

 

 

Anni-Helena on nykyisin Sunnuntai-jauhon alamerkki eli Sunnuntai Anni Helena Kakkuvehnäjauho ja se valmistetaan jyvän ydinosasta, joka sisältää parhaat leivontaominaisuudet, mutta on karkeampaa kuin Raision päämerkki Sunnuntai Erikoisvehnäjauho.

 

 

*****************

 

 

Elovena on tuotemerkkinä niin vetovoimainen, että Raisio on sitä mielestäni pyrkinyt laajentamaan aivan liiaksikin eri alueille.

 

Kohtuus pitäisi pysyä mielessä hyvässäkin menekki-imussa!

 

 

**************

 

 

Elovena kaurahiutale valmistetaan Raision Nokian myllyllä pääosin pirkanmaalaisesta kaurasta.

 

Raision Maatalousryhmässä runsaat pari vuotta ostopäällikkönä toimineena toki tiedän, että joinakin vuosina Elovena-kauraa hankitaan jopa Pohjois-Pohjanmaalta Limingan lakeuksilta saakka.

 

*****************

 

 

 

IMG_7078.JPG

 

 

Kiitän Raision Nokian myllyn ylimylläri Jouni Järvensivua, jonka pontevan toiminnan tuloksena Nokian myllyn tuotesiilojen kylkeen on nyt saatu valotaideteos Elovena-tytöstä!

 

 

Nokian myllyllä oli työurani kolmena viimeisenä vuotena minulla oma työhuone ja hoidin sieltä muutamana päivänä viikossa Raision rehuteollisuuden eli Rehuraisio Oy:n raaka-ainepäällikön tehtäviä – syrjä-Suomessa eli Raisiossa minulla oli se tärkein työhuoneeni myös silloin!

 

 

 

IMG_7081.JPG

 

 

Tässä on vielä hieman kauempaa otettu kuva Nokian Elovena-tytöstä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elovena, Karjalan mylly, Avena sativa, suurimokaura, Anni-Helena, Sunnuntai-jauho, Risella riisi, Ebro Foods Group, Ebro Foods Group, Vaasan Höyrymylly Osakeyhtiö, Conaxess Trade Finland, Raisio Yhtymän Maatalousryhmä, Raision Nokian mylly,

"Anna Tunturin selvittää"

Perjantai 18.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Eläkeliiton Nokian-Pirkkalan yhdistys järjesti hienot Nuutinpäiväjuhlat Nokian Kerholasa keskiviikkona 16.1.2019.

 

 

 

IMG_6930.JPG

 

 

Eräs juhlissa esiintynyt paikallinen taiteilija oli Jari Välimäki, joka ilahdutti juhlayleisöä monilla Tapio Rautavaaran tunnetuksi tekemillä lauluilla.

 

 

Eräs Jari Välimäen esittämä kappale – vaikka ei ollutkaan Tapio Rautavaaran tuotantoa – toi minulle mieluisia muistoja yli kymmenen vuoden takaa.

 

 

**********

 

 

Kyseessä on Juha Vainion sanoittama suomenkielinen versio neuvostoliittolaisen Vladimir Vysotskin ikivihreästä ”Ystävän laulu” kappaleesta, jonka venäjänkielinen nimi on ”Pesnja o druge”.

 

Ystävän laulun on levyttänyt Arja Saijonmaa vuonna 1983.

 

 

Lainaan 21.6.2017 ilmestyneen Maaseudun Tulevaisuus-lehden tekstiä näin:

 

 

***********************

 

 

”Vladimir Vysotskin asemaa ei 1960–70-luvun Neuvostoliitossa tunnustettu virallisesti, vaikka hänen kansansuosionsa oli laajaa.

 

Epäkohtia ja kiellettyjäkin aiheita lauluissaan käsitelleen Vysotskin tuotantoa ei saanut esittää julkisesti radiossa ja televisiossa, eikä hänen annettu myöskään levyttää kappaleitaan. Siitä huolimatta Vysotskin laulut levisivät epävirallisina tallenteina Neuvostoliiton joka kolkkaan.

 

Suuren suosion arvellaankin olleen syynä siihen, ettei NL:n kommunistijohto halunnut Vysotskia sensuurista huolimatta täysin vaientaa.

 

Avioliitto ranskalaisen näyttelijättären Marina Vladyn kanssa mahdollisti sen, että Vysotski pystyi matkustelemaan ulkomailla vapaammin kuin moni muu neuvostotaiteilija. Hän pääsikin esiintymään jopa Meksikoon ja Yhdysvaltoihin.

 

Vysotski menehtyi sydänkohtaukseen vain 42-vuotiaana vuonna 1980. Laulajan maine palautettiin vasta vuosia hänen kuolemansa jälkeen, jolloin hänelle myönnettiin virallisesti Kansantaiteilijan arvo.”

 

 

***************

 

 

 

Niin, millaisia muistoja tuo kuulemani Ystävän laulu minulle toi?

 

 

Eräs runsaat nelikymmenvuotisen työurani tehtävistä oli saneerata tuloskuntoon tai saattaa fuusiotilanteeseen Raision Hämeenlinnasta ostama entinen rehutehdas, jonka nimeksi väliomistajien aikana oli tullut Alfa-Rehu Oy.

 

 

Yrityksen lopettaminen vaatii aikaa ja lopettamisprosessin aluksi toimintoja on jatkettava entisellään.

 

 

Näin oppikirjamaisesti myös me teimme ja jatkoimme sinällään kannattamatonta myyntiä jopa Pohjois-Pohjanmaalle saakka, jossa eräs jälleenmyyjämme oli Pohjanmaan Oy:n konttori Oulussa.

 

 

Kävin silloin tällöin myynninedistämismatkoilla Oulussa ja suunnittelimme myyntiämme yhdessä Pohjanmaa Oy:n Oulun konttorin kanssa.

 

 

On selvää, että yritysten välille syntyy aina pienoisia ongelmia mm. laskutuksen kanssa, kun vaikkapa sovitut hinnat eivät olekaan oikein laskussa.

 

 

Pohjanmaa Oy:n Oulun konttorissa oli Tunturi-niminen oikein mukava kaveri, jolle kuului laskutusepäselvyyksien selvittäminen.

 

 

Konttorin muut henkilöt luottivat Tunturiin ja he tapasivatkin laulaa yhteisissä neuvonpidoissamme, joita saatoimme joskus pitää oululaisissa soittoruokaloissa jopa yömyöhään saakka, että…

 

 

…”Anna Tunturin selvittää…”!

 

 

Tässä vielä tuo tärkeä osuus Ystävän laulusta ja nyt tunturi on kirjoitettu pienellä alkukirjaimella!

 

 

”Mistä tunnet sä ystävän

 
Onko oikea sulle hän

 
Anna tunturin selvittää

 
Kuka viereesi jää

 
Kun on kaukana kaikki muu

 
Ja kun päättyvät pitkospuut

 
Kuka rinnallas ruikuttaa

 
Takaisin mennä saa”

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Anna Tunturin selvittää", anna tunturin selvittää, Alfa-Rehu Oy, Rehuraisio, Pohjanmaa Oy, Pohjanmaa Oy:n Oulun konttori, Ystävän laulu, Juha Vainio, Arja Saijonmaa, Pesnja o druge, Vladimir Vysotski, Marina Vlady, Jari Välimäki Nokia,

Olipa hienoa kuulla Nokian kaupunginjohtajan terveisiä!

Torstai 17.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Eläkeliiton Nokian-Pirkkalan yhdistys järjesti eilen Nokian Kerholassa Eläkeliiton Pirkanmaan piirin perinteisen Nuuttijuhlan.

 

 

 

IMG_6927.JPG

 

 

Juhlaan toi Nokian kaupungin tervehdyksen kaupunginjohtaja Eero Väätäinen.

 

 

Väätäisen tervehdys oli sellainen, jonka soisi kaikkien kuntavirkamiesten pitävän kaikissa vastaavissa tilaisuuksissa. No, vain Tampereen eräiden kehyskuntien kaupunginjohtajat pystyvät uskottavasti sellaisen pitämään!

 

 

 

taallasyntyyuutta2019.jpg

 

 

Aamulehdestä kaapattu kuva, jossa kaupunginjohtaja Väätäinen esittelee Nokian kaupungin uutta slougania eli

 

 

Täällä syntyy uutta!

 

 

Arvostan, että kaupunginjohtaja kertoi aiheellisestikin ylpeänä niistä yrityksistä ja tuotemerkeistä, joita valmistetaan Nokialla.

 

 

Kaupunginjohtaja mainitsi mm. seuraavat yritykset ja tuotemerkit, jotka valmistetaan Nokialla:

 

 

  • Nokia Hakkapeliitta autonrenkaat
  • Nokian Paperin Lotus Soft Embo ja Emilia –pehmopaperituotteet
  • Molok – jätteiden syväkeräyssäiliöt
  • Elovena-kaurahiutaleet Raision Nokian myllyllä

 

Nyt koko Suomessa saadaan iloita, että jenkkifirma Agco Power on päättänyt investoida seuraavan viiden vuoden aikana yli 100 miljoonaa euroa Nokian Linnavuoressa sijaitsevan moottoritehtaansa kehittämiseen!

 

 

Kiitokset kaupunginjohtaja Eero Väätäinen:

 

 

Esityksesi oli mielenkiintoinen ja tulevaisuudenuskoinen Nokian kaupungin nykypäivästä ja tulevaisuudennäkymistä!

 

On se toista kuin Tampereella, jossa taaperretaan syvällä alhossa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nokian kaupunki, Nokia, Hakkapeliitta, Embo, Lotus Embo, Molok-syväsäiliöt, Elovena, Raision Nokian mylly, Agco Power Linnavuori, Agco Powerin investointi Linnavuoreen, Täällä syntyy uutta,

Suojeluhinnat

Lauantai 26.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Lukijani tietävät kokemuksesta, että käsittelen näillä sivuillani päivittäin ties mitä asioita, mutta kun lukijoita näyttää riittävän, jatkan valitsemallani linjalla.

 

 

Tänään aiheenani on Suomen erään johtavan broilertuotteen eli Jyväbroiler-brändin luominen.

 

 

Sain olla aitiopaikalla, kun Jyväbroiler-tuote luotiin ja tuotiin Suomen elintarvikemarkkinoille Saarioinen Oy:n ja Rehuraisio Oy:n yhteistyön tuloksena.

 

 

Suomessa markkinoidut broilertuotteet olivat aikaisemmin jalostettu broilereista, jotka olivat kasvatettu kalajauhoa ja lihaluurehujauhoa sisältävillä rehuseoksilla.

 

 

Saarioinen Oy:n päättäjät oivalsivat, että kuluttajat arvostaisivat enemmän sellaisia broilertuotteita, joissa broilereiden kasvattamiseen olisi käytetty ainoastaan kasvisperäisiä raaka-aineita.

 

 

Nelikymmenvuotinen työnantajani Rehuraisio Oy otti haasteen vastaan ja aloimme yhdessä kehittämään sellaisia broilerrehuseoksia, joissa raaka-aineena ei ollut kalajauhoa eikä lihaluurehujauhoa.

 

 

Työ ei ollut helppo, sillä broilereiden kasvuun tarvittavat aminohapot ja muut ”tarveaineet” piti kerätä kasviskunnasta peräisin olevista raaka-aineista.

 

 

Yrityksemme asiansa osaavan tuotekehityshenkilöstön toimesta homma onnistui ja saimme aikaiseksi jotain ennenkuulumatonta.

 

 

Kasvisperäisten rehuseosten suunnittelu ja valmistaminen oli kallista ja asiakkaamme eli Saarioinen Oy arvosti työtämme, mutta pyrki hinnanalennuksiin käyttämällä tämän jutun otsikossa mainittua argumenttia eli puhumalla suojeluhinnoista, joilla tarjosimme Jyväbroiler-tuotteen valmistamiseen soveltuvia rehuseoksia.

 

 

Suojeluhinnoista puhuminen on normaalia hyvissä yhteistyöväleissä olevien yritysten välisissä hintaneuvotteluissa käytettävää kieltä, joten se ei aiheuttanut meille tavarantoimittajana sen suurempia traumoja.

 

 

On hienoa, että yhdessä Saarioinen Oy:n kanssa kehittämämme Jyväbroiler-tuote ja brändi elää ja kukoistaan nykyisin Atria Oyj:n tuotemerkkinä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suojeluhinnat, Saarioinen Oy, Atria Oyj, Jyväbroiler, Rehuraisio Oy, kalajauho, lihaluurehujauho, kasvisperäiset rehuraaka-aineet,

Ympäri käydään ja yhteen tullaan - myös yritysnimissä!

Sunnuntai 17.12.2017 - -Esko Erkkilä-

Aloitin nelikymmenvuotisen työuran Raisiolla vuonna 1970.

 

 

Lyhyen koulutusjakson jälkeen ensimmäisiä työtehtäviäni oli Raision Vihannissa omistamalla perunahiutaletehtaalla pitää rehualaan liittyviä esityksiä, kun tehtaan perunanviljelijät olivat talvella 1971 kokoontuneet sopimusviljelypäiville tehtaalle.

 

 

Tehtaalla oli juuri tehty organisaatiomuutoksia ja tutusta Pohjolan Peruna Oy –nimestä oli luovuttu ja siirrytty Raision Perunateollisuus-nimeen.

 

 

Vihannin tehtaan ensimmäisiä perunahiutaletuotteita oli Mielihyvä-perunahiutaleet, joita myytiin ainakin suurtalouskeittiöille ja baareille.

 

 

Mielihyvä-perunahiutaletuotteet eivät 1970-luvun alussa olleet laadultaan mitään huipputuotteita, mutta ne olivat suurtalouskeittiöiden suosiossa, sillä ne merkitsivät suurta edistysaskelta, kun perunoita ei tarvinnut kuoria, jotta asiakkaille olisi voinut tarjota perunamuusia.

 

 

Suurtalouskeittiöt ja baarit sekoittivat Mielihyvä-perunamuusin joukkoon tavallista perunamuusia, joka oli jätetty hyvin karkeaksi, sillä näin voitiin väittää, että perunamuusi on tehty kokonaisista perunoista suurtalouskeittiön takahuoneessa!

 

 

”Huomaattehan muusissa perunoita, sillä muusi on meillä itse valmistettua kokonaisista perunoista”…

 

 

…oli myyntipuhe niille asiakkaille, jotka epäilivät muusin olevan teollista Mielihyvää.  Sain itse henkilökohtaisesti kokea näitä myyntipuheita, kun joskus 1971 ja 1972 ruokailin Kokkolassa baareissa ja valitsin ruuakseni perunamuusia!

 

 

 IMG_6093.JPG

 

 

Edellä kertomani muistelus tuli mieleeni, kun kuluneella viikolla olin isäntänä parissakin tilaisuudessa Tampereen Lahdesjärven ABC-liikenneaseman neuvotteluhuoneissa - ABC -liikenneasemat mainostavat perunamuusiaan samalla tavalla kuin suurtalouskeittiöt 45 -vuotta sitten!

 

 

 

******************

 

 

 

Niin niistä yritysnimistä; huomasin, että Vihannissa Raision jäljiltä toimiva perunatuotetehdas on taas lähes viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen mikäpäs muu kuin

 

 

Pohjolan Peruna Oy

 

 

Nykyinen Pohjolan Peruna Oy on salaperäinen yhtiö, sillä en löytänyt netistä sen selkeitä omistajatietoja, mutta Taloussanomat kertoo yrityksestä julkisuuteen seuraavaa:

 

 

”Yrityksen Pohjolan Peruna Oy liikevaihto oli 10,5 miljoonaa euroa 2016 ja työllisti 54 henkilöä. Liikevaihto laski 10,8 prosenttia. Tilikauden tulos oli -1 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti oli -6,3. Yhtiön omavaraisuusaste oli -25,7 prosenttia.”

 

 

Toki minulla on tietoa Pohjolan Peruna Oy:n omistajista, mutta toivoisin, että noin merkittävä elintarvikealan yritys olisi itse avoimempi kuin se nyt on!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pohjolan Peruna Oy, Raision Perunateollisuus, Vihannin perunatehds, Vihanti, Kantaperuna, Mielihyvä, Mielihyvä-muusi, Mummon Mielihyvä, Lahdesjärven ABC,

Häpeän!

Keskiviikko 6.9.2017 - -Esko Erkkilä-

Olin elintarvikeyhtiö Raision palveluksessa ennen eläkkeelle siirtymistäni päivälleen 40-vuotta.

 

 

Nyt entinen työnantajani on töppäillyt oikein kunnolla, kun se on päättänyt lahjoittaa ”ympäristöjärjestö” WWF:lle jokaisesta Elovena-luomukaurahiutalepakkauksesta 10 senttiä sille toiminnalle, jota WWF harrastaa!

 

 

Häpeän entisen työnantajani toimintaa!

 

 

Toiminnallaan Raisio häpäisee maailman parasta kauraraaka-ainetta Nokian myllylle toimittavien todellisten viljelijöiden toiminnan, kun se ensinnäkin panostaa luomutuotantoon ja sen lisäksi maksaa kymmenykset eli lunnasrahat WWF:lle.

 

 

Onneksi toimin kaikki Raisio-vuoteni Yhtymän rehupuolella, joten se hieman lievittää häpeäntunnettani.

 

 

Raision päätös on käsittämätön, sillä WWF:lle maksetut lunnasrahat ovat samansuuruiset kuin Raisio maksaa kyseiseen pakkaukseen tarvittavasta kauramäärästä viljelijälle!

 

 

On selvää, että Raision päätös tulee vaikeuttamaan Yhtymän viljaraaka-aineiden hankintaa, sillä viljelijät ja kansalaiset eivät hyväksy moista toimintaa.

 

 

Raision nykyjohto haluaa tuhota loputkin Yhtymän toiminnot – surullista ja kiukuttavaa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elovena, Raisio, Raision Tehtaat, Raision Yhtymä, RavintoRaisio, Raision Nokian mylly, WWF, Raision sopimusviljelijät, viljanviljelijät, suurimokaura, suurimokauran sopimusviljelijät, Raision sopimusviljelijät,

Tietojärjestelmien harmonisointi vaatii aikaa ja rahaa, mutta se kannattaa!

Tiistai 9.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Törmään lähes päivittäin tilanteeseen, jossa ihmiset päivittelevät ja kauhistelevat, että maakunta- ja sote-uudistuksessa tarvitaan mittavat tietojärjestelmäinvestoinnit.

 

 

Asia on totta, mutta ei siinä mitään uutta ole.

 

 

Liike-elämässä toimiessani seurasin läheltä niitä vaiheita, kun maamme viljanjalostusteollisuutta laitettiin uuteen iskuun.

 

 

Työnantajani Raisio oli ostajana, kun SOK:n Nokian myllyn tuotantolaitokset ja OTK:n Hämeenlinnan Kantolan teollisuusalueella sijaitseva mylly yhdistettiin.

 

 

Raision ”myllymaailma” toimi järjestelyjen alkuvaiheessa kolmen erilaisen tietojärjestelmän puitteissa ja käsittääkseni eri tietojärjestelmät eivät pystyneet keskustelemaan keskenään.

 

 

Jotta asia ei olisi ollut liian yksiselitteinen, niin Hämeenlinnassa myllyn kanssa samalla tontilla toimi rehutehdas – Alfa-Rehu Oy – joka oli yrityskaupan myötä siirtynyt Lännen omistukseen ja sen myötä kyseinen rehutehdas toimi Lännen Oy:n tietojärjestelmämaailmassa.

 

 

Sain Alfa-Rehu Oy:n ”saattovaiheessa” toimia yrityksen myyntipäällikkönä, joten omaan kokemusta myös Lännen Oy:n tietojärjestelmien parissa toimimisesta.

 

 

Kun Raisio osti Alfa-Rehun enemmistön, niin Raisio-konsernin kotimaan tuotantolaitokset toimivat siis ainakin neljässä erilaisessa tietojärjestelmämaailmassa – ja mitkään näistä tietojärjestelmistä eivät pystyneet keskustelemaan keskenään!

 

*****************

 

No, aikojen edetessä eri yksiköitä lopetettiin ja eloonjääneille yksiköille saatiin vuosien kuluessa ja melkoisin kustannuksin yhtenäiset tietojärjestelmät – ei se sen kummempaa ollut!

 

 

Yhtenäiseen tietojärjestelmään pääseminen vei siis aikaa, ”tupakkia” ja rahaa, mutta yhdistymisellä saadut edut olivat niin merkittäviä, että yrityskaupat ja yritysten yhdistämiset kannattivat.

 

 

Olen vakuuttunut, että samoin tulee käymään myös niissä uudistuksissa, joita on tulossa maakunta- ja sote-uudistuksen tullessa voimaan.

 

 

Lopetetaan ruikuttaminen tietojärjestelmäuudistusten kustannuksista ja lakataan heittämästä kapuloita rattaisiin sekä tuetaan voimallisesti maakunta- ja sote-uudistusta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yritysten tietojärjestelmät, kuntien tietojärjestelmät, SOK:n mylly, OTK:n mylly, Alfa-Rehu Oy, Raision myllyteollisuus, Melia Oy, Lännen Oy,

Pohjoismaisen ministerineuvoston edelläkävijälista on kunniaksi Raisioaqualle

Lauantai 18.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Olen enemmän kuin tyytyväinen, että entinen työnantajani on monien negatiivisten uutisten lomassa päässyt kertomaan myös myönteisistä asioista.

 

 

Työnantajani oli ennen eläköitymistäni päivälleen neljänkymmenen vuoden ajan Raisio Oyj ja sen rehuteollisuusyritys Rehuraisio Oy.

 

 

Etäältä seuranneena olen surullisena seurannut, kun entistä työnantajaani on ilmeisen taitamattoman johdon vuoksi moukaroitu ”molemmille poskille” ja varmaan myös keskelle naamaa.

 

 

Nyt olen ilahtunut, kun Raision kalanrehuliiketoimintaa hoitava Raisioaqua on saanut merkittävän tunnustuksen työlleen, sillä pohjoismaisen ministerineuvoston alaisuudessa toimiva biotalouspaneeli on valinnut Raisioaquan…

 

 

…Benella Kirjolohen…

 

 

…biotalouden edelläkävijöiden joukkoon.

 

 

Benella Kirjolohi on suomalaisten kasvattamaa kalaa, jonka ruokinnassa hyödynnetään Itämerestä pyydystetystä silakasta ja kilohailista valmistettua kalajauhoa ja kalaöljyä.

 

 

Asiaan liittyviä suunnitelmia ja kaavailuja tehtiin jo silloin, kun toimin yrityksen raaka-ainepäällikkönä.

 

 

Itämeren kaloista valmistettu rehu - Baltic Blend – vähentää Itämeren P- ja N-kuormaa eli fosfori- ja typpikuormitusta.

 

 

Pohjoismaisen ministerineuvoston Nordic bioeconomy- listauksen valintakriteerit ovat;

 

  • luonnonvarojen kestävän kehityksen mukainen käyttö
  • teknologinen innovaatio
  • ympäristöä tukevat ratkaisut
  • yhteiskunnalliset hyödyt
  • innovatiivinen liiketoimintamalli

 

Tiedän läheltä seuranneena, että tavallisesti mm. rehualan keksinnöt ovat ”keksintöjä”, mutta nyt uskon, että Raisioaquan Benella Kirjolohi on todellinen keksintö ja käytännön sovellutus kestävän kehityksen ehdoilla.

 

 

Toivotan parhainta menestystä Benella Kirjolohelle ja sen myötä menestystä myös niille osaaville työkavereilleni, joiden kanssa sain tehdä tuloksekasta yhteistyötä vuosikymmenet!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio Oyj, Rehuraisio Oy, Raisioaqua, kalanrehut, Baltic Blend, kalajauho, kalaöljy, Nordic bioeconomy, Pohjoismainen ministerineuvosto, Pohjoismaisen ministerineuvoston edelläkävijälista,

Häpeän, kun nelikymmenvuotinen entinen työnantajani valmistuttaa Elovena-välipalarahkan Virossa!

Torstai 18.8.2016 - -Esko Erkkilä-

Olin työelämässä 40 ja puoli vuotta ja siitä ajasta viimeiset neljäkymmentä vuotta elintarvikeyhtiö Raision palveluksessa.

 

Olen ylpeä Raisio-historiastani, sillä saimme paljon aikaan.

 

 

Nyt kuitenkin olen surullinen ja jopa vihainen, sillä Raisio on tuonut markkinoille Elovena-välipalarahkan, joka valmistetaan virolaisesta maidosta Virossa!!

 

 

Olen vihainen, sillä Raision toiminta on kaiken arvostelun alapuolella.

 

 

Tietääkseni Raisio on karsinut tuotevalikoimistaan kotimaan markkinoille myytävät siipikarjan- sekä sianrehuseokset ja keskittyy kotimaan rehumarkkinoilla ainoastaan naudanrehuseosten myyntiin!

 

 

 

Tuotevalikoiman karsiminen merkitsee, että Raision kohde kotimaan rehumarkkinoilla on ainoastaan naudanrehun käyttäjät.

 

 

Elovena-välipalarahkan valmistuttaminen Virossa on Raisiolta märän rätin heittäminen ainoan rehuasiakasryhmänsä kasvoille.

 

 

Kaiken lisäksi virolaista Raision alihankkija Tere AS-nimistä meijeriä epäillään veropetoksesta!

 

 

Käsittämätöntä amatöörimaisuutta Raisiolta!

 

 

On ollut tapana, että Raision pääjohtaja saa jossain vaiheessa vuorineuvoksen arvonimen.

 

 

Nykyinen ”pääjohtaja” Matti Rihko on vain toimitusjohtaja ja toivottavasti se enteilee, että hänelle ei haeta vuorineuvoksen arvonimeä.

 

 

Häpeän entisen työnantajani menettelyä ja häpeän sitä raskaasti! 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio Oyj, Rehuraisio Oy, Elovena, Elovena-mylly, Matti Rihko. Raision elintarviketeollisuuden lopettaminen,

Vanhemmat kirjoitukset »