Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

"Kaaduitte nuorna, nähdessä huomenen ruskon, puolesta maanne, puolesta heimoususkon"

Sunnuntai 4.8.2019 - -Esko Erkkilä-

IMG_3028.JPG

 

 

Otsikossa olevat sanat on kaiverrettu siihen muistomerkkiin, joka sijaitsee Salmin hautausmaalla ja kertoo meille ns. Aunuksen retkestä.

 

 

Sain jälleen kerran poiketa tuolla kunniakkaalla muistomerkillä, kun me kyröläismatkaajat osallistuimme Kyröläismatkalle heinäkuun alkupäivinä.

 

 

Aunuksen retken tarkoituksena oli liittää aunuksenkarjalaiset ja vepsäläiset maa-aloineen Suomen lipun alle. Eduskunnan päätöksellä retken rahoitti Suomen valtio. Hyökkäysosastot, joita oli kolme, lähtivät etenemään huhtikuussa 1919.

 

 

Kaikki kolme taisteluosastoa kärsivät kukin suunnallaan tappiota ja ne olivat pakotettu palaamaan Suomeen eli Aunus jäi vapauttamatta.

 

 

Retken muistoksi pystytettiin Salmin hautausmaalle muistomerkki ja sen paljastustilaisuudessa 7.7.1929 erästä taisteluosastoa johtanut silloinen jääkärimajuri Paavo Talvela – joka Itsenäisyyspäivänä 1966 sai ylennyksen jalkaväenkenraaliksi - piti puheen ja lausui muun muassa seuraavaa:

 

 

”Olemme saapuneet tänne kunnioittamaan muistoa niiden vainajien, jotka kymmenen vuotta sitten uhrasivat henkensä koettaessaan siirtää Isänmaamme rajoja sinne, minne luonto on ne määrännyt. Kohtalo ei silloin kuitenkaan sallinut yrityksen toteutuvan, mutta sitä ei voida pitää turhana. Kun Suomi vuonna 1918 karisti päältään orjan ikeen, ei se suinkaan ollut hetken työ vaan vuosisatojen määrätietoisen toiminnan tulos. Emme sen vuoksi voi epäillä, etteikö Karjalakin kerran ole vapautuva.”

 

 

Vasta tätä juttuani kirjoittaessani huomasin, että olimme paikalla tasan 90 –vuotta siitä, kun muistomerkki paljastettiin!

 

 

 

********************

 

 

IMG_3016.JPG

 

 

Kyröläismatkamme johtaja, hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki kertoi paikan päällä meille muistomerkin historiasta.

 

 

******************

 

 

Hautakumparetta ja sen siipiä reunustavat kivilaatat, joihin kuhunkin on merkittynä kaatuneen nimi, kotipaikka ja kaatumisaika. Laattoja on 24, ja yksi niistä on omistettu neljälletoista tuntemattomalle kaatuneelle.

 

 

Tässä kuvia joistakin muistolaatoista:

 

 

 

IMG_3008.JPG

 

 

 

IMG_3009.JPG

 

 

 

IMG_3011.JPG

 

 

 

IMG_3012.JPG

 

 

 

IMG_3013.JPG

 

 

 

IMG_3023.JPG

 

 

 

IMG_3024.JPG

 

 

 

IMG_3025.JPG

 

 

 

IMG_3026.JPG

 

 

 

IMG_3027.JPG

 

 

 

IMG_30292.JPG

 

 

 

Ansaitsee suuren arvostuksen, että Aunuksen retken muistomerkki on saanut olla Salmin hautausmaalla jo yhdeksänkymmentä vuotta rauhassa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

4 kommenttia . Avainsanat: Kaaduitte nuorna nähdessä huomenen ruskon puolesta maanne puolesta heimoususkon, Aunuksen retki, Salmin hautausmaa, Kyröläismatka2019, Aunuksen retken muistomerkki, Aunuksen retken muistomerkki Salmin hautausmaalla, jalkaväenkenraali Paavo Talvela,