Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Suomi-rata pitää linjata nykyisen pääratalinjauksen mukaisesti!

Sunnuntai 16.2.2020 - -Esko Erkkilä-

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan Helsingin ja Tampereen välinen nykyistä nopeampi rautatieliikenne pitäisi alkaa jo vuonna 2036.

 

Esillä on kaksi linjausvaihtoehtoa eli nykyistä ratalinjaa kehitettäessä matka-aika Tampereelta Helsinki-Vantaan lentoasemalle mahdollistaisi matka-ajaksi noin 80 minuuttia ja kokonaan uusi ratalinjaus merkitsisi nopeimmillaan noin 60 minuutin matka-aikaa.

 

Rautatiealueen pakkolunastuksen kokeneena kannatan nykyiseen ratalinjaukseen tukeutuvaa linjausta.

 

Kantaani tukee se, että Hämeenlinnan ja Riihimäen alueet jäisivät uuden ratalinjauksen ulkopuolelle ja se ei ole mielestäni oikein.

 

Tutkimusten mukaan nykyisin Tampereen ja Helsingin välisten junavuorojen matkustajamääristä Hämeenlinnaan ja/tai Riihimäelle päätyy tai alkaa peräti 64 prosenttia!

 

Mittavat pakkolunastukset parhaimmilla Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Uudenmaan viljelyalueilla ja monen maakunnan nyt viihtyisillä asumisalueilla tapahtuvat pakkolunastukset tuhoaisivat maamme huoltovarmuutta, maatalouselinkeinon harjoittamista, väestön viihtyvyyttä ja merkitsivät suurta ekologista katastrofia.

 

 

Nyt järki käteen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi-rata pitää linjata nykyisen pääratalinjauksen mukaisesti!, Suomi-rata,

Suomi on yritystensä summa!

Maanantai 18.3.2019 - -Esko Erkkilä-

IMG_7767.JPG

 

 

Kiitokset Suomen Yrittäjät joka on laatinut, painattanut ja jakanut otsikkoaiheisen painotuotteen.

 

 

Neljäkymmentä ja puoli vuotta Suomea palvelleena yrityksen palkkarenkinä osaan arvostaa yrittäjien panostusta maamme hyvinvoinnin edistämisessä.

 

 

Arvostan toki vaikkapa terveydenhuollossa ja opetustoimessa toimineita ja toimivia suomalaisia, mutta muistutan, että heidän toimimiseensa kaikki rahat tulevat elinvoimaisen yritystoiminnan tuloksena.

 

 

 

IMG_7768.JPG

 

 

Suomen Yrittäjät ovat maamme suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö.

 

 

Pitää muistaa, että vuosina 2001 – 2012 yli 250 henkilöä työllistävät suuryritykset palkkasivat vain 7.164 henkilöä, mutta samaan aikaan pk-yritykset loivat yli 100.000 työpaikkaa (tarkasti laskien 101.722 työpaikkaa).

*****************

 

 

Keskeinen tavoite seuraavalla hallituskaudella pitää olla, että julkista sektoria on pienennettävä, sillä vain siten voidaan turvata kansalaisten hyvinvointi.

 

 

On myönnettävä, että nykyisten gallup-tulosten valossa julkisen sektorin osuuden pienentäminen ei onnistu, mutta se merkitsee, että vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen valtaan tulevien on Keskustan johdolla ryhdyttävä entistä tiukemmin tervehdyttämään kotomaamme taloutta.

 

 

Onko meillä varaa nyt päästää Suomen taloutta rapautumaan?

 

 

*****************

 

On oikein, että yrittäjät haluavat Suomen olevan valmis liikennehankkeisiin, joilla on elinkeinopoliittista merkitystä.

 

 

Tampereen ratikkahanke on surkea tapaus em. päämäärän toteuttamiselle, sillä se merkitsee vain kalliiden ja kaupungin velkaisuutta lisäävin keinoin jotain täysin muuta.

 

 

Tarvitaan liikennehankkeita esim. Tampereen ja Pirkanmaan osalta, joilla parannetaan rautatie- ja kumipyörävaihtoehtojen kehittämistä Tampereelta Helsinkiin ja Tampereelta Seinäjoen, Vaasan, Oulun, Jyväskylän sekä Porin suuntaan.

 

 

Huhtikuussa valittavien uusien päättäjien täytyy pitää kirkkaana mielessään, että vain hyvinvoivat yritykset luovat maakuntiin ja koko Suomeen elinvoimaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi on yritystensä summa!, Suomi-rata, Tunnin rata Tampereelta Helsinkiin, kaksoisraide Tampereelta Seinäjoelle, kolmostien parannus Hämeenkyrössä, Hämeenkyrön ohitustie, Suomen Yrittäjät,