Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Totuus alkaa paljastua - Sulkavuoreen rakennettavan jätevesien keskuspuhdistamon rakennusvaihe tulisi raunioittamaan Koivistonkylän omakotitalojen lisäksi kerrostaloja runsaasti ja julkisista rakennuksista ainakin Hatanpään koulun sekä Hatanpään lukion

Lauantai 18.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan keskuspuhdistamon kolmas YVA antaa arvokasta tietoa, sillä siinä suunnitelman sinänsä perin vajavaisesta aineistosta paljastuu monia hanketta koskevia tietoja, jotka ovat merkittäviä koko hankkeen torppaamiselle.

 

Kiitän YVA-suunnitelmaa mm. siitä, että nyt ensimmäisen kerran koko hankkeen aikana annetaan edes jonkinmoista tietoa rakennusvaiheen aiheuttamista ongelmista.


Jokainen YVA-suunnitelma maksaa Tampereen Vedelle ja sitä kautta tamperelaisille veronmaksajille miljoona euroa ja koska nyt on kyse kolmannesta keskuspuhdistamon YVA:sta, niin me tamperelaiset veronmaksajat tulemme maksamaan keskuspuhdistamon YVI: sta peräti 3,0 MEUR!

 

Tähän saakka on ollut yleisesti tiedossa, että Sulkavuoreen suunnitellun keskuspuhdistamon rakennusvaiheessa raunioituisi joitakin kymmeniä omakotitaloja Sulkavuoren läheisyydessä Tampereen Koivistonkylässä ja Nirvassa.

 

Nyt julkaistussa YVA-aineistossa tulee selkeästi esille, että Viinikanlahdesta Sulkavuoreen louhittavan jäteveden siirtotunnelin ja Sulkavuoresta Viinikanlahteen louhittavan purkutunnelin louhintatyöt tulisivat raunioittamaan laajalti omakotitaloja, kerrostaloja sekä julkisia rakennuksia ainakin Koivistonkylässä, Taatalassa, Rautaharkossa, Hatanpäällä ja Vihilahdessa.

 

Miten Tampereen kaupunki aikoo korvata raunioituneille omakotitaloille, kerrostaloasuntojen omistajille ja sitä kautta niiden vuokralaisille louhintatöiden aiheuttamat vahingot?

 

Minä tiedän vastuksen ja se on:

 

Ei mitenkään.

 

Muutama kuva YVA-suunnitelmaan liittyvästä aineistosta vahvistaa edellä sanomani:

 

sulkavuorikartta1

 

YVA-suunnitelman havainnekuvassa  esitetään punaisella alue, jolla tunneleiden räjäytystöiden tärinävaikutus ylittää 5 mm/sekunnissa. Sen ulkopuolella tärinävaikutus ylittää sinisellä merkityllä alueella 2 mm/sekunnissa.

 

Voin Ikea-räjäytysten kokemusten perusteella vakuuttaa, että kahden millimetrin sekunnissa oleva heilahdusnopeus merkitsee ruokailuvälinekaapissa ”uutta järjestystä” ja melkoista kilinää. Omien kokemusteni perusteella se merkitsee myös omakotitalon tiiliverhouksien vaurioitumista. Samaan tulokseen tapauksessamme tuli myös Tampereen kaupunki, sillä saimme tärinävaurioiden vuoksi kuudensadan (600,00) euron suuruisen korvauksen!

 

 

sulkavuorikartta2

 

Tästä havainnekuvasta selviää, että Hatanpään koulu ja Hatanpään lukio tulevat olemaan louhintatyöongelmien keskipisteessä, sillä jätevesien siirtotunneli ja ”puhdistettujen” jätevesien purkutunneli tultaisiin louhimaan täsmälleen näiden oppilaitosten alitse!

 

On varmaa, että koulujen rakenteisiin tulisi kohdistumaan sellaisia tärinävaikutuksia, että koulujen rakenteet tulisivat vaurioitumaan. Herää kysymys, että voitaisiinko opetusta turvallisin mielin jatkaa Hatanpään koululla ja Hatanpään lukiossa? Uskaltavatko vanhemmat lähettää koulukkaansa kouluun, joka on joka hetki sortumisvaarassa?

 

Kiitän Tampereen Veden tähän hankkeen kolmanteen YVA-suunnitelmaan liittyvästä aineistosta, sillä nyt alamme päästä asian ytimeen.

 

Kolmas YVA-suunnitelma merkitsee kolmannen miljoonan euron maksamista tamperelaisten rahakukkarosta, mutta siitä huolimatta se on kuitenkin paikallaan, sillä vasta nyt alkaa paljastumaan Sulkavuori-hankeen mielettömyys.

 

Toivon, että Tampereen nykyiset päättäjät, syksyn kaupunginvaltuustoehdokkaat, Tampereen Veden virkahenkilöt sekä Koivistonkylän, Taatalan, Hatanpään, Rantaperkiön ja Vihilahden asukkaat seuraavat blogipalstaani, sillä jatkan tällä palstalla Sulkavuoreen suunnitellun keskuspuhdistamon asioiden käsittelyä myös lähipäivinä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koivistonkylän Omakotiyhdistys, Sulkavuori, Tampereen Vesi, Taatala, Rautaharkko, Vihilahti, Hatanpää, Hatanpään koulu, Hatanpään lukio,

Etelä-Alvari muisti alueensa senioreja!

Torstai 20.1.2011 - -Esko Erkkilä-

Tampereella toimivat Alvarit ovat vuorovaikutuskanava asukkaiden ja kaupungin välillä. Alvareiden kautta asukkaat saavat tietoa oman alueensa asioista ja pystyvät vaikuttamaan asuinympäristönsä ja palvelujen suunnitteluun.

Alue-Alvari eli alueellinen työryhmä on kunkin alueen asukkaiden vaikutuskanava. Näissä alueellisissa työryhmissä ovat jäseninä alueen yhdistysten ja seurojen edustajat sekä muut alueensa asioista kiinnostuneet asukkaat.

Olen Etelä-Alvarin jäsen ja mm. näillä sivuilla käsitelty moni asia on tullut tietooni Alvari-toiminnassa.

Päätimme viime joulukuussa myöntää Tampereen kaupungin Etel-Alvarille osoittamista vuoden 2010 määrärahoista virkistysavustuksia seitsemälle Tampereen eteläisellä alueella sijaitsevalle palvelutalolle ja korttelikerholle , 130 euroa jokaiselle.

Palvelutalot ja korttelikerhot käyttivät avustuksensa seuraavasti:

- Taatalan palvelukoti: Kirkasvalolamppu

- Kuuselan palvelukoti: Retki torttukahveille kauppahalliin avustajien kanssa

- Petäjäkoti: Musiikkitapahtuma

- Vaskikodit: Fysioterapeutin ohjaus muutaman kerran

- Nekalan päiväkeskus: Musiikkituokioita useampana päivänä

- Peipontupa: Pikkujouluretki bussilla, ruokailu ym.

- Multitupa: Vähän runsaammat pikkujouluruokailut

Etelä-alvarilaiset kävivät luovuttamassa virkistysavustukset kaikille saajille joulukuun puolenvälin tietämillä.

Taatalan palvelukodissa tapahtuman merkeissä vierailivat joulukuun 17. päivänä Ensi Järvinen ja Esko Erkkilä.

Kirkasvalolampun hankintahinta oli hieman korkeampi kuin Etelä-Alvarin virkistysavustus, mutta Taatalan palvelukoti laittoi ”omistaan” hinnanerotuksen.

Kirkasvalolampun vastaanottivat Taatalan palvelutalon esimies Lidia Holopainen  ja Ella Shemaikka sekä Maire Eskola.

Kirkasvalolamppua oli jo ehditty kokeilla ja Maire Eskola kiitteli sen tehoa sekä totesi, että se helpottaa paljon lukemista!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alvarit, Etelä-Alvari, Taatalan palvelukoti, Kuuselan palvelukoti, Petäjäkoti, Vaskikodit, Nekalan päiväkeskus, Peipontupa, Multitupa,