Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Oli ikäihmisiä halventavaa, kun Tampereella lakkautettiin toisen Vanhusasiamiehen vakanssi

Torstai 19.3.2020 - -Esko Erkkilä-

Olemme parina viime päivänä saaneet kuulla, että yli 70-vuotiaat ovat toisen luokan kansalaisia ja heillä ei ole mm. samoja liikkumisoikeuksia kuin muilla.

 

Tampereen kaupungin eräs virkahenkilö oli aikaansa edellä, kun hän viime vuoden lopulla päätti lopettaa toisen Vanhusasiamiehen toimen.

 

Olen Tampereen Vanhusneuvoston jäsen ja kuulimme asiasta huhuja joulukuun kokouksessamme – asia varmistui heti vuodenvaihteessa.

 

Itse en ainakaan vielä tarvitse Vanhusasiamiehen palveluja, mutta monet ikäihmiset niitä tarvitsisivat. Tarvitsisivat sen vuoksi, että voisivat saada apua moniin ongelmiin, joita ikäihmisten eteen ilmenee.

 

Nyt Tampereella Vanhusasiamiehen tehtäviä hoitaa kaksi puolipäiväistä virkahenkilöä, joista toisen pääasiallinen tehtävä on huolehtia valvontakoordinaattorin tehtävistä.

 

Olen työelämässä saanut ”perintönä” tilanteen, jossa kolme henkilöä vuoroviikoin hoitivat erästä tehtävää ja sen kokemuksen perusteella tiedän, että puolipäiväiset tehtävänhoidot merkitsevät ettei tehtäviä hoida kukaan ja ei koskaan.

 

Tampereen kaupungin verkkosivuilla todetaan vanhusasiamiehistä mm. näin:

 

”Vanhusasiamies vierailee sovitusti yhdistysten ja järjestöjen tilaisuuksissa sekä erilaisissa ikäihmisille suunnatuissa tapahtumissa. Jos toivot vanhusasiamiehen osallistuvan toimipaikkasi tai järjestösi tilaisuuteen, ota yhteyttä.”

Tuo juttu on täyttä puppua, sillä edellisessä Vanhusneuvoston kokouksessa saimme kuulla, että vierailuihin ei ole mahdollisuutta.

 

Ajankohtainen korona-tilanne vaatisi ehdottomasti, että Tampereen kaupungilla olisi kaksi Vanhusasiamiestä, sillä ikäihmisten ongelmat ovat nyt niin suuria, että niitä kaupungin päättäjien ei pidä vähätellä.

 

Tampereen kaupungin Vanhusneuvoston jäsenenä

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhusasiamies, Tampereen Vanhusasiamiehet, Tampereen kaksi Vanhusasiamiestä ovat vain puolipäiväisiä, Tampereen kaupungin Vanhusneuvosto, Vanhusneuvosto,

Syntyvyyden aleneminen ja ikäihmisten osuuden kasvaminen ovat vakava uhka maamme taloudelle

Torstai 16.1.2020 - -Esko Erkkilä-

Sain eilen osallistua kahteenkin eri tilaisuuteen, jossa käsiteltiin kattavasti otsikkoaihetta eli maamme taloudellisia näkymiä kahden seuraavan vuosikymmenen tarkastelujaksolla.

 

IMG_6583.JPG

 

Aamupäivällä osallistuin Kirjastotalo Metsossa Eläkeliiton Pirkanmaan piirin seminaariin, jonka aiheena oli

 

”Kohti ikäystävällistä Pirkanmaata”!

 

 

IMG_6584.JPG

 

Olimme saaneet pääesiintyjäksemme Pirkanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtajan, kansanedustaja Sofia Vikmanin, joka pitikin meille oikein valaisevan ja tietoa täynnä olevan esityksen.

 

 

Tukeudun Vikmanin alustukseen ja nostan esille muutaman seikan, jotka vaikuttavat tulevina parina vuosikymmeninä Pirkanmaan maakunnan talouteen ja sitä kautta maakunnan tulevaisuuteen:

 

 

IMG_6589.JPG

 

 

Lasten osuus Pirkanmaalla on nyt 60 lasta sataa työssäkävijää kohti.

 

Tilanne on kuitenkin kovaa vauhtia heikkenemässä, sillä ehkä jo kymmenen vuoden kuluttua on 70 lasta sataa työssäkävijää kohti – tilanne menee näin vaikka syntyvyys laskeekin, mutta työssäkävijöiden määrä alenee hurjaa vauhtia.

 

Eläköityminen vauhdittuu, hoitotarve kasvaa ja ne yhdessä merkitsevät talouden kiristymistä.

 

 

IMG_6591.JPG

 

 

Olen pikapuoliin ”osasyyllinen”, kun 75 vuotta täyttäneiden määrä tulee kasvamaan Pirkanmaalla nykyisestä n. 50.000 henkilöstä kymmenen vuoden kuluttua tasolle 75.000 henkilöä ja siitä sitten vielä kymmenen vuotta eteenpäin jopa 85.000 henkilöön!

Kuka meitä hoitaa ja mistä ne rahat, jotka hoitoomme tarvitaan?

 

 

IMG_6592.JPG

 

 

Vuoden 2018 osalta meillä on pilkuntarkkaa historiatietoa, miten Pirkanmaalla sote-nettokustannukset jakautuivat palvelukokonaisuuksittain ja ylivoimaisesti suurimman osan kokonaiskustannuksista muodostivat erikoissairaanhoidon kustannukset eli n. 40 %.

 

Kunnat ja kaupungit – etunenässä Tampere – ovat tämän vuoden budjetteja laatiessaan lähteneet erikoissairaanhoitokustannusten osalta rajun alibudjetoinnin tielle ja se merkitsee, että kuluvan vuoden taloudelliset tulosennusteet ovat jo nyt pelkkää haavetta vaan.

 

Toiseksi suurin kustannuserä olivat ikääntyneiden palvelut eli n. 20 % ja vasta kolmanneksi suurimpana olivat perusterveydenhoitokustannukset n. viidellätoista prosentillaan!

 

 

Tilanne on vakava ja ensi vuoden huhtikuussa valittavilla uusilla kuntapäättäjillä tulee olemaan haasteita.

 

**********************

 

Tampere on lähtenyt vastaamaan haasteisiin keventämällä hallintoaan ja sillä tiellä ainoa esimerkki on pienen virkahenkilöjoukon päättämä toisen vanhusasiamiehen toimen lopettaminen!

 

Kerroin asiasta Tampereen kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja ja Pirkanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja Sofia Vikmanille eilen ja hän ei tiennyt asiasta mitään!

 

Tietojeni mukaan Tampereen kaupunginvaltuusto on vuonna 2011 päättänyt vanhusasiamiesten palkkaamisesta – nyt kuitenkin pieni virkamiesjoukko on sisäisessä palaverissaan päättänyt kävellä kaupunginvaltuuston päättämän asian yli!

 

Mielenkiintoista nähdä, että miten asia tulee kehittymään! Tampereen Vanhusneuvoston jäsenenä katson velvollisuudekseni pitää asiaa esillä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan maakuntavaltuusto, erikoissairaanhoidon kustannukset Pirkanmaalla vuonna 2018, erikoissairaanhoidon kustannukset Tampereella 2018, Tampereen vanhusasiamiehet, Kohti ikäystävällistä Pirkanmaata,