Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Oli ikäihmisiä halventavaa, kun Tampereella lakkautettiin toisen Vanhusasiamiehen vakanssi

Torstai 19.3.2020 - -Esko Erkkilä-

Olemme parina viime päivänä saaneet kuulla, että yli 70-vuotiaat ovat toisen luokan kansalaisia ja heillä ei ole mm. samoja liikkumisoikeuksia kuin muilla.

 

Tampereen kaupungin eräs virkahenkilö oli aikaansa edellä, kun hän viime vuoden lopulla päätti lopettaa toisen Vanhusasiamiehen toimen.

 

Olen Tampereen Vanhusneuvoston jäsen ja kuulimme asiasta huhuja joulukuun kokouksessamme – asia varmistui heti vuodenvaihteessa.

 

Itse en ainakaan vielä tarvitse Vanhusasiamiehen palveluja, mutta monet ikäihmiset niitä tarvitsisivat. Tarvitsisivat sen vuoksi, että voisivat saada apua moniin ongelmiin, joita ikäihmisten eteen ilmenee.

 

Nyt Tampereella Vanhusasiamiehen tehtäviä hoitaa kaksi puolipäiväistä virkahenkilöä, joista toisen pääasiallinen tehtävä on huolehtia valvontakoordinaattorin tehtävistä.

 

Olen työelämässä saanut ”perintönä” tilanteen, jossa kolme henkilöä vuoroviikoin hoitivat erästä tehtävää ja sen kokemuksen perusteella tiedän, että puolipäiväiset tehtävänhoidot merkitsevät ettei tehtäviä hoida kukaan ja ei koskaan.

 

Tampereen kaupungin verkkosivuilla todetaan vanhusasiamiehistä mm. näin:

 

”Vanhusasiamies vierailee sovitusti yhdistysten ja järjestöjen tilaisuuksissa sekä erilaisissa ikäihmisille suunnatuissa tapahtumissa. Jos toivot vanhusasiamiehen osallistuvan toimipaikkasi tai järjestösi tilaisuuteen, ota yhteyttä.”

Tuo juttu on täyttä puppua, sillä edellisessä Vanhusneuvoston kokouksessa saimme kuulla, että vierailuihin ei ole mahdollisuutta.

 

Ajankohtainen korona-tilanne vaatisi ehdottomasti, että Tampereen kaupungilla olisi kaksi Vanhusasiamiestä, sillä ikäihmisten ongelmat ovat nyt niin suuria, että niitä kaupungin päättäjien ei pidä vähätellä.

 

Tampereen kaupungin Vanhusneuvoston jäsenenä

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhusasiamies, Tampereen Vanhusasiamiehet, Tampereen kaksi Vanhusasiamiestä ovat vain puolipäiväisiä, Tampereen kaupungin Vanhusneuvosto, Vanhusneuvosto,