Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Jokohan nyt uskotaan Tampereellakin!

Keskiviikko 7.6.2017 - -Esko Erkkilä-

En ole koskaan pätkääkään kannattanut Tampereen suurhankkeista Rantaväylän tunnelia, ratikkaa, Tavasea enkä Sulkavuoren jätevesien keskuspuhdistamoa.

 

 

Vastustamiseni on kahden ensimmäisen osalta perustunut hankkeiden järjettömyyteen ja erityisesti niiden kalleuteen, Tavasen osalta kalleuteen sekä ympäristösyihin ja keskuspuhdistamon osalta niiden ongelmien tiedostamiseen, jotka väistämättä seuraavat rakennustöiden suorittamisesta.

 

 

Uskomaton järjettömyys Tampereella on se, kun Vihreiden ideoimana kaupunkiin ollaan nyt rakentamassa maauimalaa.  Onhan se mukava polskutella kesäisin maauimalassa, mutta rakentamispäätöksessä unohdettiin autuaasti hankkeen taloudellisuus.

 

 

Tampereen suurhankkeista olen aina kannattanut Kansi- ja Areenaa, sillä se tulee olemaan järkevä investointi monessakin mielessä.

 

 

Kansi- ja Areena –ratkaisua kannattaessani en suinkaan ajattele jääkiekkoa, sillä sitä voitaisiin vallan hyvin pelata Hakametsässäkin.

 

 

Kannatukseni perustuu sille monipuolisuudelle, jonka kaikkinainen toteuttaminen on mahdollista, jos ja kun Kansi- ja Areena toteutuu.

 

 

Sijainniltaan maamme kahdesta monitoimihallista Gatorade Center, aikaisemmilta nimiltään Turkuhalli, Typhoon, Elysée Arena ja HK Areena on ehdottomasti surkein, sillä kaukana Turun keskustasta Artukaisissa sijaitseva se sijaitsee suorastaan erämaassa.

 

 

Hjalliksen perustama Hartwall Arena, aikaisemmin Hartwall-areena ja joskus myös nimillä Helsinki Areena tai Helsingin Areena kutsuttu tapahtumapaikka sijaitsee toki paremmalla paikalla kuin turkulainen kilpailijansa, mutta puutteensa on silläkin.

 

 

Tampereen Kansi- ja Areena olisi monitoimihallina jo nykyistenkin liikenneyhteyksien aikana sijainniltaan mainio ja sen sijainti paranee, kun Tampereen ja Helsingin välille saadaan ns. ”tunnin juna”!

 

 

 

Toivon, että Tampereen Kansi- ja Areena saa uutta tuulta siipiensää alle nyt, kun Turkuun ollaan suunnittelemassa ratapihansa alueella monitoimiareenaa.

 

 

Monesti käy niin, että oman hankkeen hyvät puolet valkenevat hankkeen vastustajillekin vasta sen jälkeen, kun naapuriin ollaan suunnittelemassa vastaavaa.

 

 

Toivottavasti Turun monitoimiareenan suunnitelmat vauhdittavat Tampereella Kansi- ja Areena –hankkeen toteuttamista!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen suurinvestoinnit, Rantaväylän tunneli, ratikka, Tavase, Sulkavuoren keskuspuhdistamo, Tampereen maauimala, Kansi- ja Areena, Gatorade Center, Turkuhalli, Typhoon, Elysée Arena, HK Areena Hartwal Arena, Hjallis Harkimo,

Tampere heikentää lapsiperheiden sosiaalipalveluja, jotta pystyy panostamaan Rantaväylän tunneliin ja ratikkaan

Torstai 27.11.2014 - -Esko Erkkilä-

Iltalehti kertoi maanantaina 24.11.2014, että Tampereen kaupungissa lapsiperheiden sosiaalipalvelut vaikeutuvat, kun kaupunki on kertonut päättyneiden yt-neuvottelujen tuloksena, että kaupungin sosiaalipalveluissa ei jatkossa palkata sijaisia eläkkeelle siirtyvien tai äitiyslomalle jäävien työntekijöiden tilalle.

 

Vähennystavoite on 13 työntekijää.

 

Olen yrittänyt saada vahvistusta Iltalehden uutiselle Tampereen kaupungin nettisivuilta tai Aamulehdestä, mutta tuloksetta.

 

Tilanteen salailu on ymmärrettävää, sillä kaupunkilaiset osaavat helposti yhdistää lapsiperheiden sosiaalipalvelujen heikennykset niihin miljoonaluokan satsauksiin, joita Tampereen kaupunki on tehnyt Rantaväylän tunneliin ja on tekemässä ratikkaan! Uusin vihreiden masinoima villitys Tampereella on maauimala!

 

Heikoimmassa asemassa ja erityisen tuen tarpeessa olevat lapsiperheet joutuvat maksamaan Rantaväylän tunnelia sekä ratikan suunnittelukustannuksia!

 

Tunneli- ja ratikkauskovaiset selittävät, että molemmat hankkeet ovat investointeja ja sen vuoksi ne muka eivät olisi pois käyttömenoista.

 

Satuja voi jokainen uskoa, jos uskoa sumutukseen on!

 

Olen työelämässä seurannut ja myös ollut vaikuttamassa monien investointien suunnitteluun, mutta en ole milloinkaan elävässä elämässä kohdannut tilannetta, jossa investoinnit ”tulisivat taivaasta”!

 

Olen varma, että myös Tampereen kaupungilla on ainoastaan yksi kassa, josta maksetaan niin investoinnit kuin myös käyttömenot.

 

Tämän tosiasian vuoksi tamperelaiset ovat oikeassa, kun he näkevät, että heikoimmassa asemassa olevilla lapsiperheillä maksatetaan  Rantaväylän tunnelia, ratikkaa ja nyt myös maauimalaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere heikentää lapsiperheiden sosiaalipalveluja, Rantaväylän tunneli, ratikka, maauimala, Rantaväylän tunnelin rahoittaminen, Tampereen ratikan rahoittaminen, Tampereen maauimalan rahoittaminen,