Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Valtioneuvokset, valtiopäiväneuvokset ja valtiomiehet

Tiistai 14.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Juttuni otsikossa mainituista kaksi ensimmäistä ovat tiukkojen kriteerein ansaittuja arvonimiä, mutta viimeinen eli valtiomies on kansalaisten ”myöntämä” arvostus politiikassa ja yhteiskuntaelämässä ansioituneelle henkilölle.

 

 

Keskustelimme taannoin pienessä piirissä suomalaisista valtiomiehistä ja totesimme ensinnäkin, että valtiomiehellä pitää olla arvostusta yli puoluerajojen. Sen lisäksi ”päätimme”, että hänen pitää olla aktiivinen toimija päivänpolitiikassa.

 

 

Pääministeri Juha Sipilää emme vielä nimenneet valtiomieheksi, mutta totesimme, että hän on hyvää vauhtia kasvamassa siihen rooliin.

 

 

Pohdintojemme tuloksena päädyimme siihen, että Suomessa on nyt kolme valtiomiestä.

 

 

”Nimeämisryhmämme” kokoontui taannoisella Keskustan Kuntavaaliristeilyllä ja päädyimme siihen, että risteilyllämme oli mukana kaksi kolmesta suomalaisesta valtiomiehestä.

 

 

Emme asettaneet nimeämiämme valtiomiehiä paremmuusjärjestykseen, mutta tässä kanssani ne kaksi, jotka olivat mukana Keskustan Kuntavaaliristeilyllä 4. – 5.2.2017:

 

 

 

IMG_7103.JPG

 

 

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, entinen pääministeri ja Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen

 

 

 

sekä

 

 

 

IMG_7049.JPG

 

 

Kansanedustaja, kolminkertainen ministeri, eduskunnan entinen varapuhemies ja paljon muuta, valtiotieteiden tohtori Seppo Kääriäinen.

 

 

 

Arvokkaassa seurassa sain olla!

 

 

 

Niin, se kolmas henkilö, jonka pienryhmämme nimesi valtiomieheksi on Ilkka Kanerva – sattuneesta syystä Kanerva ei ollut mukana Keskustan Kuntavaaliristeilyllä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtioneuvokset, valtiopäiväneuvokset, valtiomiehet, Matti Vanhanen, Seppo Kääriäinen, Ilkka Kanerva, Keskustan Kuntavaaliristeily 2017, Keskustan Kuntavaaliristeily 4. - 5.2.2017,