Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tammisunnuntain merkitys ei saa unohtua

Maanantai 30.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Tammisunnuntaita vietetään tammikuun viimeisenä sunnuntaina sen muistoksi, että Suojeluskunnat alkoivat riisua venäläistä sotaväkeä aseista sunnuntaina tammikuun 27. päivänä 1918.


Katsotaan, että Tammisunnuntaista alkoi Suomen Vapaussota.


Tammisunnuntain viettäminen on vilkkainta Etelä-Pohjanmaalla, mutta myös Tampereen Tuomikirkossa vietettiin eilen Tammisunnuntain Kirkkojuhlaa.


Kirkkojuhla alkoi klo 15.00 ja sen järjestäjinä toimivat Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistys ry ja Maanpuolustusnaisten Liiton Pirkanmaan Piiri ry.


Olin mukana Tammisunnuntain Kirkkojuhlassa Tampereen Tuomiokirkossa.




img_1354.jpg


Juhlan aluksi Suomen lippu saapui juhlatilaisuuteen ja se ryhmittyi lippulinnan eteen.


img_1356.jpg


Seurakuntaneuvos ja Peltolammin koulun entinen rehtori Kalevi Nummi luki katkelmia Raamatusta.




img_1367.jpg


Kirkkojuhlan sotilasmusiikista huolehti Panssarisoittokunta johtajanaan musiikkimajuri Pasi-Heikki Mikkola.


Panssarisoittokunta esiintyi Tuomiokirkon lehterillä ja alhaalta näkyi ainoastaan kapellimestarin selkä.


Soittokunta esitti Isä meidän, Pyhiinvaeltajien kuoron sekä Narvan marssin. Narvan marssin kuunteleminen on joka ainoa kerta todellinen juhlaelämys.

Huomaathan lehterikaiteessa osan Köynnöksenkantajat -teoksesta!



img_1360.jpg


Poikakuoro Pirkanpojat esitti Jean Sibeliuksen Soi kunniaksi Luojan ja Finlandian sekä Fredik Paciuksen Suomen laulun. Pirkanpoikien johtajana toimi Jouni Rissanen.



img_1363.jpg


Kirkkoherra Lauri Salmisen puhe oli väkevää sananjulistusta, jossa Tammisunnuntain syntyhetket kerrattiin Kirkkojuhlan yleisölle.


Salminen totesi, että Tammisunnuntain tapahtumista alkanut Vapaussota lunasti Suomen itsenäisyyden pariksi vuosikymmeneksi.

Tammisunnuntain testamenttina kirkkoherra Salminen totesi, että kansakunta tarvitsee keskinäistä yhteyttä, ei eripuraa.

img_1370.jpg


Kirkkojuhlan loppuliturgian suoritti kirkkoherra Esa Eerola.


===

Tampereen Tuomiokirkko on taidemaalari Hugo Simberg´n maalausten merkittävä sijoituspaikka.



img_1376.jpg


Freskon Kuoleman puutarha Simberg on maalannut vuonna 1906 ja se on esillä Tampereen Tuomiokirkon kirkkosalissa.



img_1378.jpg


Tuomiokirkon lehterikaiteessa on Simberg´n fresko Köynnöksenkantajat, jossa 12 poikaa kannattelee ruusuköynnöstä. Poikien lukumäärä viittaa Raamatun apostoleihin. Tässä on kuvattuna eräs ruusuköynnöstä kannatteleva poika.


Köynnöksenkantajat -teoksen pituus on 52 metriä.


img_1384.jpg


Hugo Simberg´n hyvin tunnettu teos on Haavoittunut enkeli.

Alkuperäinen teos sijaitsee Ateneumissa Helsingissä, mutta Simberg maalasi lähes samanlaisen myös Tampereen Tuomiokirkkoon. Tämä Tampereen teos on alkuperäistä hieman suurempi ja maalauksen tausta on erilainen kuin Ateneumissa olevalla.

Haavoittunut enkeli sijaitsee Tampereen Tuomiokirkon lehterillä.

Tammisunnuntain Kirkkojuhla oli arvokas juhlatilaisuus ja palautti mieleen itsenäisyytemme alkuaikojen vaikean ajanjakson.

Toivon, että myös jälkipolvemme muistavat Tammisunnuntain ja osaavat antaa arvoa itsenäisyytemme varhaistapahtumille.


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tammisunnuntai, Kalevi Nummi, Lauri Salminen, Esa Eerola, Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistys ry, Maanpuolustusnaisten Liiton Pirkanmaan Piiri ry, Hugo Simberg, Haavoittunut enkeli, Kuoleman puutarha, Köynnöksenkantajat, Tampereen Tuomiokirkko,