Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Oliko Viljakkalan ensimmäinen huumehörhö kunnanlääkäri?

Lauantai 19.10.2019 - -Esko Erkkilä-

Pohdin perusteellisesti, että voinko kirjoittaa ja julkaista otsikkoaiheisen blogikirjoituksen.
 
 
Päädyin siihen, että voin kirjoittaa ja julkaista, sillä kyseessä on Viljakkalan pitäjään liittyvä merkittävä tapahtuma.
 
 
En omaa tapauksesta omakohtaista kokemusta, mutta perustan tietoni vuonna 1915 syntyneen isäni kertomuksiin ja nyt viime päivinä ”Viljakkalan pölinät ”- fb-sivuilla käytyihin keskusteluihin!
 
 

*******************


 
 
Viljakkalan kunnanlääkärinä toimi 1950-luvun alussa sukunimeltään Hall -niminen lääkäri, joka esiintyi virkatoimissaan huumehöyryissä.
 
 
Isäni Oiva Erkkilä kertoi, että Hall pisteli itseään vastaanottotiloissa Kurjella siten, että veri roiskui odotushuoneen oviin.
 
 
Siihen aikaan kunnanlääkärit tekivät potilaidensa luokse kotikäyntejä ja ”Viljakkalan pölinät” –fb-sivuilla kerrotaan, että Hall teki niitä aikamoisissa huumepöllyissä.

 

 

Tietojeni mukaan kunnanlääkäri Hall ei tehnyt Viljakkalassa hoitovirheitä, joten siinä mielessä asiassa ei ole aihetta enempään ja siis tämäkin muistelus jää vain erääksi muistelukseksi Viljakkalan tapahtumista 1950-luvun alkuvuosilta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan kunnanlääkäri, Viljakkalan kunnanlääkäri Hall, huumehöyryt,