Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Viljakkala - Joulukuusipaikkakunta!

Perjantai 4.12.2015 - -Esko Erkkilä-

On hienoa olla syntyjään viljakkalalainen tänä jouluna, sillä kotokulmiltani ovat peräisin Tampereen Keskustorin joulukuusi ja myös Ylöjärven torilla oleva joulukuusi!

 

 

 

tampereenjoulukuusi.jpg

 

 

Tampereen Keskustorin joulukuusi on kasvanut Viljakkalan Hanhijärven koulupiirissä eli samassa koulupiirissä, jossa olen syntynyt ja viettänyt elämäni ensimmäiset parisenkymmentä vuotta.

 

 

Minulla on edelleen vahvat siteet Viljakkalan Hanhijärvenkulmalle, sillä omistan siellä puolet synnyinkotitilastani ja toisen puoliskon omistavat yhdessä kolme poikaani. Kotitilani lisäksi mökkini sijaitsee samalla kulmakunnalla.

 

 

Keskustorilla nyt oleva joulukuusi on kasvanut Pentti Leppäkosken aikoinaan omistamalla tilalla. Tilan nykyinen isäntä on Jarkko Blomqvist.

 

 

 

ylojarvenjoulukuusi.jpg

 

 

On mukavaa sattumaa, että myös Ylöjärven torilla oleva joulukuusi on Viljakkalasta.

 

Kuusen lahjoittivat Seija ja Pauli Kivimäki Viljakkalan Karhelta.

 

 

 

Saan olla ylpeä, että Tampereen ja Ylöjärven komeat joulukuuset ovat Viljakkalasta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala - Joulukuusi-paikkakunta!, Viljakkala, Tampereen joulukuusi 2015, Keskustorin joulukuusi 2015, Ylöjärven joulukuusi 2015,