Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Terveenä on mukava sairastaa!

Sunnuntai 9.2.2020 - -Esko Erkkilä-

Kotiuduin hetki sitten eli sunnuntaina 9.2.2020 sairaalasta ja sen vuoksi blogillani vierailleet ”aamupäivälukijat” eivät ole vielä nähneetkään blogiani.

 

Pääsin sairaalaan sen vuoksi, että alkuperäinen vasemman alaraajani valtimon puhdistusleikkaus ei onnistunut ”haavanhoitovinkkelistä”, vaan sen osalta jouduttiin tekemään uusintaleikkaus.

 

No, nyt sekin on tehty ja tuntuu, että se onnistui.

 

Uusintaleikkauskin tehtiin selkäydinpuudutuksessa ja kahden kokemuksen perusteella pystyn sitä suosittelemaan.

 

 

Puhun ”suulla suuremmalla”, kun alle olen lainannut Mehiläisen tekstiä selkäydinpuudutuksesta eli spinaalipuudutuksesta; kas näin:

 

****************

 

Selkäydinpuudutuksessa saadaan aikaan kokonaisvaltainen puutuminen vatsan alueelle ja jalkoihin. Sitä käytetään yleisimmin vyötärön alapuolisiin leikkauksiin. Spinaalipuudutus on paljon käytetty, yksinkertainen, turvallinen ja varma puudutusmenetelmä. Sen tarkoituksena on puuduttaa leikattava alue.

Spinaalipuudutuksessa on selvät edut nukutukseen verrattuna. Selkäydinpuudutus vaikuttaa nukutusta vähemmän hengitykseen ja keuhkojen toimintaan sekä vähentää lääkkeiden tarvetta. Puudutuksessa tehdyn toimenpiteen jälkeen ei myöskään esiinny nukutusaineiden joskus aiheuttamaa väsymystä, pahoinvointia tai oksentelua.

Puuduttamalla saadaan aikaan hyvät leikkausolosuhteet, ja tarvittaessa kivuttomuutta voidaan jatkaa kestopuudutusten avulla toimenpiteen jälkeen. Parhaiten puudutuksiin sopivat ortopediset, urologiset, gynekologiset ja synnytystaudilliset toimenpiteet sekä kehon ääreisosiin kohdistuvat verisuonileikkaukset. Myös polven, nilkan tai lonkan tähystyksissä käytetään yleisesti spinaalipuudutusta.

Miten spinaalipuudutus tehdään?

Selkäydinpuudutus laitetaan alaselän alueelta lannenikamien välistä joko potilaan istuessa tai maatessa kylkiasennossa. Spinaalipuudutuksessa puudute ruiskutetaan kovakalvon ja lukinkalvon muodostaman yhtenäisen kalvorakenteen läpi suoraan selkäydinnesteeseen. Selkänikamanvälien avaamiseksi selkää täytyy hieman pyöristää, jotta nikamavälit aukeavat hyvin ja puudutuksen laittaminen helpottuu. Hoitaja on koko ajan auttamassa potilasta oikeaan asentoon ja on muutoinkin koko puudutuksen ajan potilaan tukena.

Selkäydinnesteeseen sekoittunut puudute on välittömässä yhteydessä paljaisiin hermojuuriin, jonka seurauksena puutuminen tapahtuu hyvin nopeasti. Tällä pienellä puudutemäärällä saadaan aikaan hyvä kirurginen puudute koko alavartalon alueelle. Lääke alkaa vaikuttaa yleensä noin viidessä minuutissa, jonka jälkeen jalat alkavat tuntua lämpimiltä ja raskailta. Myös kivun ja kylmän tunto sekä lihasvoimat häviävät jaloista.

Puudutus annetaan kertapistoksena. Puudutuksen vaikutus kestää 1-2 tuntia, jonka jälkeen liikuntakyky palautuu.

Milloin spinaalipuudutuksen vaikutus häviää?

Puudutus häviää itsestään vähitellen, eikä sitä voi nopeuttaa. Puudutteen poistuminen riippuu puudutusaineesta ja sen määrästä, sekä potilaan yksilöllisistä eroista. Yleisimmin puudutus kestää noin 1-2 tuntia. Virtsaamiskyky ja kyseessä olevan alueen tunto palautuvat hitaammin, noin 2-4 tunnin kuluessa.

Liikkeelle voi lähteä vasta, kun puutuminen on lähes kokonaan poissa. Hoitajan on hyvä olla mukana ensimmäistä kertaa liikkeelle lähtiessä turvallisuussyistä.

 

*****************************

 

Olin molempien selkäydinpuuduksessa tehtyjen leikkausten aikana täysin hereillä ja kuulin kaikki ne keskustelut, joita leikkaukseen osallistunut henkilökunta kävi.

 

Uskallan tosiaan todeta, että terveenä sairastin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: selkäydinpuudutus, alaraajan valtimon puhdistusleikkaus, raajojen valtimoiden ateroskleroosi,

Tuhatviisisataakertainen anteeksipyyntö Teiltä...

Lauantai 1.2.2020 - -Esko Erkkilä-

…blogini lukijat, jotka olette tänään lauantaina käyneet kurkkaamassa blogiani ja olette todenneet sen tämän päivän osalta tyhjäksi!

 

Syy on se, että viime maanantaina suoritetun vasemman koipeni puhdistusleikkaushaava alkoi eilen illalla vuotamaan verta ja se merkitsi matkaa Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiapuun eli Acutaan.

 

Kysymys ei ollut vakavasta ongelmasta, mutta jouduin viettämään viime yön Acutassa tarkkailussa.

 

Olin eilen huolimaton ja en ollut tallentanut uutta juttua tällä päivälle ja sen vuoksi jouduitte lukemaan ”tyhjää”!

 

Acutassa käynti oli minulle ensimmäinen ja kokemus sinänsä – onneksi voittopuolinen kokemus - ja sain viime yön kokemuksistani runsaasti uusia aineksia seuraaviin blogikirjoituksiini.

 

Toiminta Acutassa on tehokasta ja asiakasystävällistä, joten siitä jo nyt parhaat kiitokset Acutan henkilökunnalle!

 

 

Perästä kuuluu!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Acuta, alaraajan valtimon puhdistusleikkaus, endarterektomia, Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiapu,

Tampereen yliopistollinen sairaala Tays investoi tarpeeseen!

Perjantai 31.1.2020 - -Esko Erkkilä-

Vietin alkuviikon kolme ensimmäistä päivää Tampereen yliopistollisessa sairaalassa Tays:ssä.

 

Syynä sairaalassaolooni oli vasemman reisivaltimoni puhdistusleikkaus eli endarterektomia. Toimenpiteessä poistettiin kirurgisesti valtimon sairas sisäkerros ja siitä johtuva ahtauma.

 

Leikkaus tehtiin nivusen alueella ja sen avulla verenkierto-olosuhteet normalisoituvat – pitää yhden yön mittaisen kokemuksen perusteella muuten paikkansa.

 

Alaraajojen valtimoiden puhdistusleikkauksen tarpeellisuuden huomaa ns. katkokävelyoireina ja niitä minullakin oli yhä pahenevina jo vuosikausia.

 

 

**************

 

Mutta tuohon juttuni otsikkoon!

 

TAYS eli Tampereen yliopistollinen sairaala investointivauhti on ollut ripeää ja minäkin sain kokea tuon omakohtaisesti, sillä olin ensimmäinen asiakas, joka maanantaina 26.1.2020 leikattiin TAYS:n verisuoni- ja toimenpideradiologisessa keskuksessa.

 

Leikkauksen jälkeen pääsin osastolle ja sielläkin sellaiseen huoneeseen ja paikalle, jossa olin siinäkin ensimmäinen asiakas.

 

Varmaan huomaatte, että käytän systemaattisesti termiä ”asiakas” ja en vahingossakaan puhu potilaasta.

 

Lyhyesti päiväohjelmani leikkauspäivänä:

 

  • saapuminen TAYS:iin klo 7.30 ja sairaalakamppeet päälle

  • kahden tunnin mittainen odottelu ja leikkauksen aloittaminen klo 9.30

  • leikkaus kesti hieman yli 2 tuntia, sillä se oli ohi klo 11.40

  • heräämössä kuluikin sitten aikaa oikein kunnolla, sillä pääsin osastolle vasta klo 17.00. Leikkaus tehtiin selkäpuudutuksessa, joten olin koko ajan hereillä, mutta heräämössä seurattiin puudutuksen poistumista ja muutenkin seurattiin vointiani.

 

Tampereen yliopistollisen sairaalan tiedotusosasto oli kiinnostunut minusta, sillä olinhan ensimmäinen asiakas, jolle verisuoni- ja toimenpideradiologisessa keskuksessa tehtiin toimenpide.

 

Annoin tiedostusosastolle luvan tehdä minusta jutun ja leikkausta seuranneena tiistaina se ilmestyikin TAYS:n fb-sivuille – ja tässä se on:

 

****************

 

Kaikki uudet tilamme ovat nyt käytössä, kun viimeisenä muuttanut verisuoni- ja toimenpideradiologinen keskus on aloittanut toimintansa Keskussairaalan D-rakennuksen 2. kerroksessa. 👍

Tamperelainen Esko Erkkilä on kautta aikojen ensimmäinen asiakas, joka operoitiin keskuksen uusissa tiloissa. Hänelle tehtiin maanantaina reisivaltimon puhdistusleikkaus. Toimenpide kesti reilut pari tuntia, ja sen jälkeen meni vielä useampi tunti heräämön puolella. Nyt hän on jo virkeässä jaloittelukunnossa.

Osastolla parhaillaan toipuva Esko kiittelee saamaansa hoitoa ja palvelua. On ollut mielenkiintoinen kokemus olla aivan ensimmäinen asiakas uudessa leikkaussalissa ja osaston vuoteessa.
– Minusta on pidetty hyvää huolta kaikissa vaiheissa. Myös uudet tilat ovat yllättäneet positiivisesti. Pirkanmaalaisten kannalta on tärkeä asia, että niin sanotusti työkalut ovat kunnossa sairaalassa, Esko summaa.

Toivotamme pikaista toipumista! 🌹



*******************

Juttun liityvä kuva minusta näyttää tältä  - kohtuullisessa kunnossa jo leikkausta seuranneena päivänä!

 84167150_2984148511638073_3016023346325225472_o.jpg

 


 

*************************

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen yliopistollinen sairaala Tays, Tampereen yliopistollinen sairaala, TAYS, Tampereen yliopistollisen sairaalan verisuoni- ja toimenpideradiologinen keskus, katkokävely, alaraajan valtimon puhdistusleikkaus, endarterektomia,