Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Miksi niin harvoin?

Maanantai 1.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Opiskelin agrologiksi Mustialan Maatalousopistossa 1968 – 1970.

 

 

Ensimmäisenä vuonna opiskeluihin kuului lähes pakollisena opiskeluaiheena avantouinti, sillä ensimmäisen vuosikurssin oppilaiden tehtäviin kuului avannon ylläpito Mustialanlammen saunarannassa.

 

 

Avantouintiharrastukseni jäi unohduksiin pitkäksi aikaa, mutta runsaat neljä vuotta sitten otin sen ohjelmaani.

 

 

Maaliskuussa tuli kuluneeksi neljä vuotta, kun olen jokaisena kalenterikuukautena uinut joko avannossa tai avovedessä.  Kesäaikaan avovesiuintikertoja kertyy paljonkin, sillä saatan käydä uimassa muutaman kerran päivässäkin!

 

 

IMG_8954.JPG

 

 

Huhtikuun avantouintini jäi viime tinkaan, sillä hoidin asian vasta eilen.

 

 

Kyseessä ei ollutkaan avantouinti, sillä jäät olivat lähteneet Peltolammilta, jossa hoidin ”velvollisuuteni”!

 

 

 

IMG_8955.JPG

 

 

Osoitan tämän juttuni otsikkokysymyksen itselleni, sillä jokaisen avantouintikerran jälkeen olo on todella hieno – miksi talvisaikaan käyn niin harvoin avannossa?

 

 

Tapaan käydä avannossa ”kylmiltään”, sillä en kaipaa saunomista tai muutakaan valmistelevaa toimintaa avantouinnilleni.

 

 

Laitan uimahousut jalkaani, kylpytakin niskaani ja hyppään ilman sukkia kumisaappaisiin sekä ajan vajaan kilometrin päässä sijaitsevalle Peltolammin uimarannalle.

 

 

Otan varmistajaksi jonkun perhekuntamme jäsenistä, sillä varmistaja pitää aina olla mukana avantouintireissulla.

 

 

Niin, miksi niin harvoin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: avantouinti, Mustialan Maatalousopisto, Mustiala, agrologitutkinto,

Avantouinnin aloittaminen ei ole koskaan liian myöhäistä!

Sunnuntai 4.10.2015 - -Esko Erkkilä-

Harrastin avantouintia vuonna 1968.

 

Ilmaisu ”harrastaminen” on hieman yliampuva, sillä avantouinti kuului tavallaan opetusohjelmaan Mustialan Maatalousopiston ensimmäisen vuorikurssin oppilaille, koska avannon hoitaminen kuului erikseen nimetylle ensimmäisen vuosikurssin oppilaalle.

 

 

En toki ollut se noviisi, jolle avannon sulanapitäminen kuului, mutta olin kuitenkin silloin aktiivinen avantouinnin harrastaja.

 

 

Vanhana veljenä ja olonomina avantouinti jäi ja taukoa avantouinnin harrastamisessa kesti aina vuoden 2013 maaliskuulle saakka.

 

 

Neljänkymmenen kolmen vuoden jälkeen olen hurahtanut avanto- ja avovesiuintiin niin, että kaipaan sitä jatkuvasti!

 

 

Olin aikaisemmin todellinen ”vilukissa”, mutta nyt vilukissaominaisuudesta ei ole pienintäkään jäämää – pystyn olemaan t-paidalla melkein säällä kuin säällä.

 

 

 

 

uinti1.jpg

 

 

Mm. eilen eli 3.10.2015 kävin uimassa Viljakkalan Majajärvellä kolme kertaa; aamu-uinnin klo 09.00, iltapäiväuinnin klo 13.00 ja kolmannen kerran klo 15.00 sen jälkeen, kun ”keskipoikamme” parturoi tukkani!

 

 

Aamu-uinnilla veden lämpötila oli tasan 10 astetta ja päivemmällä 11 astetta!

 

 

Koputan maalaamatonta puuta, kun totean, että en ole kahden ja puolen vuoden aikana potenut lainkaan nuhaa tai flunssaa.

 

 

Kannustan lukijoitani viimeistään nyt ryhtymään avovesiuimareiksi ja sitten aikanaan avantouimareiksi, kuin vedet jäätyvät ja saavat päälleen jääkannen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: avantouinti, avovesiuinti, Mustialan Maatalousopisto,

Joulukuun avantouinti

Torstai 1.1.2015 - -Esko Erkkilä-

Otin tavakseni huhtikuussa 2013, että käyn uimassa avovedessä tai avannossa jokaisen kalenterikuukauden aikana vähintään kerran.

 

 

Nyt meinasi olla tiukkaa, sillä joulukuun 2014 avantouinti jäi eiliseen eli Uudenvuoden aattoon.

 

 

Toki sen sitten suoritin ja aikaakin jäi vielä reserviin lähes kymmenen tuntia.

 

 

Suoritin uimaurakkani Tampereen Peltolammilla, sillä siellä pidetään uppopumpun avulla sulana avantouintiin soveltuva alue.

 

 

Seuraavassa nuorimman poikani uintiretkestäni ottama kuvasarja:

 

 

 

 

ui1

 

 

 

 

ui2

 

 

 

 

ui3

 

 

 

 

ui4

 

 

 

 

ui5

 

 

 

 

ui6

 

 

 

 

ui7

 

 

 

 

ui8

 

 

 

 

ui9

 

 

 

 

ui10

 

 

 

 

ui11

 

ui12

ui13 

ui14

ui15

ui16

ui17

 

ui18

ui19

ui20

ui21

Katselin kuvatietoja ja kaikki kuvat on otettu saman minuutin aikana eli uintiretkeni oli pikainen, mutta – sen voin sanoa – virkistävä!

 

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: avantouinti, avantouinti on terveellistä,