Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Joko kokoomuslaisetkin tunnustavat Jyrki Kataisen virheen vuonna 2013?

Torstai 14.4.2022 - -Esko Erkkilä-

jyrkikatainensurkea.jpg

 

Jyrki Kataisen kokoomusjohtoinen hallitus teki vuonna 2013 päätöksen, että Suomen varmuusvarastoissa ollut leipäviljamäärä puolitettiin vuoden riittävyydestä – nyt siis vuoden kestävä leipäviljamäärä on haave vain!

 

Otin asian esille facebookissa päivälleen kaksi vuotta sitten ja ihmeekseni kokoomuslaiset ryhtyivät puolustelemaan Kataisen toimia.

 

Ehdotin jo silloin varmuusvarastomäärien palauttamista entiselleen, mutta kokoomuslaiset vetosivat siihen, että asiasta ei ollut mainintaa silloisessa hallitusohjelmassa.

 

Kokoomuslaiset vetosivat myös siihen, että vuoden riittävät leipäviljojen varmuusvarastot alentaisivat leipäviljojen markkinahintaa!

 

Kokemus on kuitenkin nyt osoittanut, että leipäviljojen markkinahinta on tuplaantunut vaikka HVK:n hallinnoimien leipäviljan varmuusvarastojen määrät ovat puolittuneet.

 

Esitän yhä ponnekkaammin leipäviljojen varmuusvarastomäärien palauttamista entiselle tasolle, mutta vaikeaa se saattaa ainakin tänä vuonna olla, sillä kylvöille pääsemisestä ei ole pienintäkään valonpilkahdusta nähtävissä!

 

Jyrki Kataisen hallitus on vuoden 2013 toimillaan yksiselitteisesti syyllinen, jos Suomessa leipäviljan varmuusvarastot nyt tyhjenevät!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joko kokoomuslaisetkin tunnustavat Jyrki Kataisen virheen vuonna 2013?, Jyrki Katainen, Jyrki Kataisen hallitus vuonna 2013, Leipäviljojen varmuusvarastomäärät, Leipäviljojen varmuusvarastomäärien puolittaminen,

Ristiriitaista

Perjantai 9.3.2018 - -Esko Erkkilä-

Vasemmistopuolueet, vihreät ja yleensäkin oppositio sekä muutamat omaan pesäänsä paskantavat kokoomuslaiset vastustavat silmittömästi sote- ja maakuntauudistuksia.

 

 

Mainittujen tahojen ja jopa nimettyjen henkilöiden vastustaminen ei kuitenkaan ole estänyt sitä, että näiden tahojen henkilöt, jopa kellokkaat, ovat hakeneet uudistuksiin liittyviä avainpaikkoja!

 

 

Asia selvisi minulle, kun tutkailin Pirkanmaan Liiton nettisivuja eli www.pirkanmaa.fi.

 

 

Jotkut oppositiopuolueiden henkilöt ovat hakeneet useita eri tehtäviä muutosorganisaatiossa!

 

 

Käsittämätöntä, ristiriitaista ja kaksinaamaista!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ristiriitaista, sote-uudistus, maakuntauudistus, omaan pesäänsä paskantavat kokoomuslaiset, kokoomuslaiset,

Iloinen, melkein riehakas tunnelma eilen Tampereen Virastotalolla

Tiistai 6.9.2016 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontuu syyskuun kokoukseensa maanantaina 12.9.2016.

 

 

Vakiintuneen tavan mukaan poliittiset ryhmät pitävät ryhmäkokouksensa viikkoa ennen kaupunginvaltuuston kokousta ja ryhmäkokoukset pidettiinkin eilen Tampereen Virastotalolla.

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana osallistun Keskustan valtuustoryhmän ryhmäkokouksiin vaikka en olekaan kaupunginvaltuutettu.

 

 

Tunnelma Virastotalolla oli eilen iloinen, jopa riehakas ja syynä oli eilen aamupäivällä julkistettu uusin kustannusarvio Tampereelle suunnitellusta raitiotieratkaisusta.

 

 

Menin ryhmäkokoukseemme Virastotalon kuudenteen kerrokseen hissillä ja pääsin samaan hissiin yhden järki-kokoomuslaisen ja kahden järki-demarin kanssa – olemme tuttuja ja kyllä meillä riemua riitti!  Hissimatka sujui joutuisasti!

 

 

Virallinen kustannusarvio alkaa nyt lähentelemään puolta siitä ennusteesta, jonka me ratikkarealistit olemme kertoneet ja aikoja sitten.

 

 

Ratikkauskovaiset ovat serveeranneet julkisuuteen 250 miljoonan euron kustannusarviota ja ovat ”unohtaneet” luvuistaan kokonaan mm. vaunukustannuksen.

 

 

Eilen julkistettu ns. virallinen kustannusarvio päätyy tasolle 450 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan kaikki ne oheiskustannukset, joita ratikka vaatisi.

 

 

Kyse on valtavasta summasta, sillä Tampereella yksi veroprosentti-yksikkö merkitsee n. 30 – 35 miljoonaa euroa!

 

 

Nyt julkistettu kustannusarvio kirvoitti valtaosalle eilen Virastotalolle kokoontuneiden Tampereen luottamushenkilöiden naamasta ilonvirneeseen, sillä nyt kerrottu kustannusarvio saattoi olla lopullinen kuolinisku järjettömälle ratikkahankkeelle.

 

 

Vaatii kovaa pokkaa luottamushenkilöiltä, jotka Tampereen tässä talousahdingossa ja näin lähellä kuntavaaleja ovat valmiit hutlaamaan tamperelaisten rahoja mielettömän summan turhuuteen.

 

 

Tunnuslauseeni on ollut jo kuukausia…

 

 

Ratikkarahoilla ilmainen joukkoliikenne koko Tampereelle

 

 

…mutta en minäkään olettanut julkisuuteen annettavan tuollaisia miljoonamääriä!

 

 

 

Pitää muistaa, että Tampereen tapa on vähintäänkin tuplata viralliset kustannusarviot eli nyt voidaan perustellusti todeta Tampereen ratikkahankkeen olevan miljardiluokan kysymys!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Ratikkahanke kusee, ratikkahanke, ratikkahanke on miljardijuttu, järki-demarit, järki-kokoomuslaiset, Tampereen Virastotalo,

Mikko Alatalo kysyy kokoomukselta ja demareilta: "Mikä kunta seuraavaksi lahtipenkkiin Pirkanmaalla?"

Keskiviikko 16.3.2011 - -Esko Erkkilä-

Kansanedustajat Klaus Pentti ja Mikko Alatalo olivat yleisön tavattavissa Wayne´s Coffeessa Tampereella Siperiassa maanantaina 14.3.2011.

Runsaan tunnin mittaisen tapahtuman oli järjestänyt Keskustan eduskuntaryhmä.

 

pict0016.jpg

Tilaisuuden ”päätähdet” – Klaus Pentti (vasemmalla)ja Mikko Alatalo (keskellä) - pyysivät allekirjoittaneen eli Esko Erkkilän (oikealla) toimimaan tapahtuman juontajana ja suostuin tehtävään, sillä pidin sitä suurena luottamuksen osoituksena.

 

pict0003.jpg

 

Mikko Alatalo avasi tilaisuuden ja esitti mielikappaleeni ”Viivy vielä hetki”. Alatalon eduskunta-avustaja Tero Mäenpää joutui toimimaan mikrofonin jalustana - hymysuin se Terolta sujui!

 

pict0025.jpg

 

Klaus Pentti käytti ensimmäisen puheenvuoron.

 

Hän keskittyi puheenvuorossaan mm. seuraaviin asioihin:

  • kotimainen ruuantuotanto on turvattu, sillä Eduskunta on päättänyt mm. alkuperämerkintöjen pakollisuudesta myös jalosteiden kohdalla.
  • päättyvällä istuntokaudella saatiin Keskustan johdolla aikaiseksi mittava kotimainen energiapaketti. Sen avulla energiaomavaraisuutemme nousee ja se vähentää myös päästöjä
  • kotimaisen ruuantuotannon turvaaminen sekä energiapaketti merkitsevät, että kaikki Suomen pellot säilyvät viljelykäytössä ja metsien hoitaminen tehostuu

pict0030.jpg

 

Mikko Alatalo esiintymässä livenä ilman kitaraa ja hänen takanaan Mikko, Jouni Ovaska, Pertti Hakanen sekä Päivi Hiltunen "kuvaversioina". 

Pyysin Mikkoa Alataloa käsittelemään ensimmäisessä puheenvuorossaan yrittäjyyttä ja siihen liittyviä seikkoja, sillä Mikko on Eduskunnassa esiintynyt ryhdikkäästi yrittäjien asialla.

Alatalo kertasi, että hän on itse koko ajan yrittäjä, joten yrittämisen haasteet ovat hänelle tuttuja.

Mikko Alatalo painotti erityisesti pienten yritysten merkitystä. Yhden hengen ja muutaman hengen yritysten toimeentuloedellytysten turvaaminen on tärkeää. Suuria yrityksiä tarvitaan, mutta päättäjät eivät saa unohtaa pienyritysten merkitystä.

Ministeri Jan Vapaavuoren keskittämisajatukset saivat molemmilta kansanedustajilta jyrkän tuomion.

On ollut muuten mukava todeta, että myös useat järkikokoomuslaiset ovat tuominneet Vapaavuoren ajaman keskittämislinjan.

Klaus Pentti ihmetteli, että joissakin kunnissa ympäristöviranomaiset ovat alkaneet soveltaa vapaavuorilaisia periaatteita, vaikka mitkään lait, asetukset tai säädökset eivät ole muuttuneet. Käsittämätöntä toimintaa!

Mikko Alatalo haastoi Pirkanmaan kokoomuslaiset ja demariehdokkaat tulemaan ulos koloistaan ja pyysi heitä vaalitaistelun aikana vastaamaan tämän jutun otsikkokysymykseen:

Minkä kunnan Pirkanmaan kokoomuslaiset ja demarit laittavat maakunnastaan ensimmäisenä lahtipenkkiin?

Tilaisuuden juontajana halusin tapahtuman aikana esitellä mukana olevat kansanedustajaehdokkaat ja tein heille henkilökohtaisen kysymyksen.

 

pict0020.jpg

 

Jouni Ovaska oli paikalla ja tässä juontajan kanssa samassa kuvassa. 

Totesin, että Jounille koulutuskysymykset ovat eräs hänen painopistealueensa. Pyysin Jounia tarkentamaan ajatuksiaan.

Ovaska painotti tasa-arvoa koulutusmahdollisuuksien luomisessa. Hänen mielestään koulutusta tulee kehittää ja sille pitää antaa lisää resursseja.

- Kannan huolta nuorisosta ja kasvavasta työttömyydestä. Juuri tässä koulutus on keskeisellä sijalla
, totesi Jouni Ovaska

 

pict0024.jpg

 

Pertti Hakanen oli myös paikalla ja hän jakoi kuulijoille takuulla kotimaisesta kaurasta jalostettuja kaurahiutaleita.

 

Pertin keskeiset teemat ovat Isänmaa ja Perhe.

Tiedän, että Pertti Hakasen kolmas keskeinen teema on Ruokaturvallisuus ja sen vuoksi kysyinkin häneltä, että onko kaikki kotimainen ruoka lähiruokaa?

Hakanen totesi, että kaikki kotimainen ruoka on lähiruokaa. Turvallisen kotimaisen ruuan arvostus kasvaa päivittäinen mm. Saksan dioksiinikriisin ja Japanin ydinvoimalaonnettomuuden myötä.

Kotimaisen ruuan arvostuksen kohoaminen on Keskustan kannalta positiivinen seikka, sillä keskustalaiset ovat tehneet asian tiimoilta työtä koko poliittisen historiansa ajan.

Ehdokasesittelyn lopuksi Klaus Pentti kertoi tyttärensä Päivi Hiltusen ehdokkuudesta ja esitteli Päivin taustat sekä keskeisimmät poliittiset linjaukset.

Ehdokasesittelyn jälkeen pyysin Klaus Penttiä taustoittamaan Eduskunnan ja Keskustan verolinjauksia. Klaus teki sen tunnetulla taidollaan ja vakuuttavuudellaan.

Keskustan eduskuntaryhmän järjestämän tilaisuuden lopuksi esitin Mikko Alatalolle kulttuuria sekä Yleisradion ja maakuntaradioiden toimintaa koskevan kysymyksen.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenyys, Tulevaisuusvaliokunnan jäsenyys, Työelämä-ja tasa-arvovaliokunnan varajäsenyys sekä Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston jäsenyys kansanedustajan tehtävien ohella antavat Mikolle pitävän pohjan arvioida kysymiäni asioita.

Mikko Alatalo vastasi kysymykseeni mm. näin:

  • maakuntaradioiden lähetysajan lyhentäminen pitäisi saada korjattua, sillä tärkeiden ja merkittävien asioiden tapahtuminen ei ole sidottu Yleisradioväen työaikoihin tai maakuntaradioiden lähetysaikoihin
  • TV2 tulee Mikon mukaan säilymään Tampereella. Se oli ensimmäinen asia, johon Mikko puuttui heti Yleisradion nykyisen pääjohtajan valinnan jälkeen.
  • kulttuurin saralla tekijänoikeuksista on pidettävä kiinni. Mikko kertoi, että asiaa Keskustan eduskuntaryhmässä käsiteltäessä hän viittasi Keskustan eduskuntaryhmän kokoushuoneen seinällä olevaan Santeri Alkion muotokuvaan ja kysyi, että haluammeko tuon miehen ajatusten joutuvan tulevaisuudessa jonkun kansainvälisen mediakonsernin yksinoikeudeksi!

Wayne´s Coffeen kahvilayleisö antoi tilaisuuden jälkeen suosionosoitukset esiintyjille.

Olen tilaisuuden juontajana tyytyväinen, että saimme Keskustan eduskuntaryhmän nimissä kertoa ASIAA pirkanmaalaisille ja tamperelaisille.

Erityiskiitos Klaus Pentille ja Mikko Alatalolle hienosta tilaisuudesta!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Klaus Pentti, Jouni Ovaska, Pertti Hakanen, Päivi Hiltunen, Keskustan eduskuntaryhmä, Jan Vapaavuori, järkikokoomuslaiset,