Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Viljakkalan asukkaista ainakin 959 henkilöä saavat katsoa peiliin, kun etsivät syyllistä Viljakkalan terveyspalvelujen alasajoon

Keskiviikko 1.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Viime vuoden lopulla puhutti paljon se, kun Ylöjärven kaupunki päätti alasajaa Viljakkalan terveyspalvelut. Ei tarvitse olla kummoinenkaan asiantuntija, kun pystyy ennustamaan, että syyllisten etsiminen tähän palvelujen heikentämiseen jatkuu alkaneena vuonna.

 

Tutkailin 28.10.2012 järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksia Viljakkalan osalta ja totesin, että syypäitä Viljakkalan terveyspalvelujen alasajoon on ainakin 959 viljakkalalaista.

 

Viljakkalassa annettiin viime kunnallisvaaleissa 1.007 ääntä ja se merkitsi 58,1 %:n äänestysvilkkautta.

 

Luvuista on helposti laskettavissa, että Viljakkalassa oli viime kunnallisvaalien aikaan 1.733 äänioikeutettua.

 

Viljakkalan äänestysprosentti jäi alhaiseksi, sillä 726 viljakkalalaista jätti äänestämättä.

 

Voidaan ilman muuta todeta, että heillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta kritisoida Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamista, sillä päätös Viljakkalan terveyspalvelujen alasajosta tehtiin 28.10.2012 kunnallisvaaleissa valitun kaupunginvaltuuston päätöksellä.

 

Merkittävä joukko viljakkalalaisia äänesti viime kunnallisvaaleissa kokoomusta ja demareita, jotka päätöksenteon hetkellä yksituumaisesti äänestivät Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamisen puolesta.

 

Kokoomusta viljakkalalaisista erehtyi viime kunnallisvaaleissa äänestämään 128 henkilöä ja demareita 105 henkilöä.

 

Tiedän, että jotkut kokoomuslaiset ja demareihin kuuluvat kunnallisvaaliehdokkaat olisivat nähneet terveyspalvelujen säilyttämisen Viljakkalassa aiheelliseksi. On kuitenkin selkeästi todettava, että heidän mielipiteensä ei saanut pienintäkään kannatusta kokoomus- eikä demarileireissä – viljakkalalaisilta oli siis täyttä ajattelemattomuutta ja jopa tyhmyyttä äänestää kokoomuslaista tai demariehdokasta!

 

Kokoomuslaisia tai demareita äänestäneillä viljakkalalaisilla ei ole vähäisintäkään mahdollisuutta arvostella Viljakkalan terveyspalvelujen alasajoa, sillä jokainen Ylöjärven kaupunginvaltuustoon valittu kokoomuslainen ja demari äänesti ratkaisevassa äänestyksessä viljakkalalaisten etua vastaan!

 

Toistan vielä, että oma surkea lukunsa ovat ne 726 viljakkalalaista, jotka eivät lainkaan käyttäneet äänioikeuttaan ja siten antoivat valtakirjan niille, jotka lopettivat terveyspalvelut Viljakkalasta.

 

 

Toivon, että seuraavissa kunnallisvaaleissa viljakkalalaiset äänestävät keskustalaisia, perussuomalaisia tai kristillisdemokraatteja, sillä nämä ryhmät olivat ainoita, jotka koko valtuustoryhmänsä painoarvolla äänestivät Viljakkalan terveyspalvelujen säilyttämisen puolesta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo, kunnallisvaalit 2012, kunnallisvaalit Viljakkalassa 2012, kunnallisvaalitulokset Viljakkalassa 2012, kunnallisvaalit 28.10.2013, www.vaalit.fi,

Tulipahan ainespuita kunnallisvaaleihin!

Torstai 9.2.2012 - -Esko Erkkilä-

Suomen Kuvalehden tammikuun 13. päivä julkistama hallituksen esitys kuntauudistukseksi paljastui eilen karuksi todellisuudeksi.


Suomen Kuvalehti siis osoitti, että sen uutisiin voi luottaa.


Toissapäivänä Suomen Kuvalehti paljasti, että valtionhallinnossa eli hallituspiireissä otettiin viime syksynä keskusteluun lokakuun 2012 kunnallisvaalien siirtäminen poikkeuslailla mahdollisesti syksyyn 2014.


Kunnallisvaalien siirtämissuunnitelma kuntauudistuksen kohtaaman vastarinnan vuoksi tuntuu käsittämättömältä, mutta kaikkea voimme näköjään odottaa Kataisen kokoomuslaiselta vasemmistohallitukselta.


Suomen Kuvalehden paljastukset kuntarajojen muuttamiseksi pitivät paikkansa ja nyt on uskottava, että myös kunnallisvaalien siirtosuunnitelma on ollut vakavasti esillä Kataisen johdolla.


Kun kuntauudistukseen ja kunnallisvaalien siirtosuunnitelmiin lisätään varuskuntapaikkakuntien harventaminen, on kyse kerrassaan megaluokan myllerryksistä, joita Kokoomuksen Jyrki Kataisen hallitus esittää.


Rohkeudesta Kokoomusta ei voi syyttää, sillä omien tarkoitusperiensä vuoksi se asettaa koko puolueen tulevaisuuden veitsenterälle. Kuntauudistus, kunnallisvaalien siirtohanke ja varuskuntien lakkauttaminen ovat kova pala kiihkeimmällekin kokoomuslaiselle.


Kokoomuksen esitysten nukkeprinsessana kuntauudistuksen osalta on toiminut hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen. Nukkeprinssin rooli varuskuntien lakkauttamisessa on työnnetty Ilkka Kanervalle, joka on istuvan eduskunnan pitkäaikaisin kansanedustaja.


Käytin termejä ”nukkeprinsessa” ja ”nukkeprinssi” sen vuoksi, että kuntauudistus, kunnallisvaalien siirtokaavailut sekä varuskuntien lopettaminen ovat pääministeri Jyrki Kataisen ja pääministeripuolue Kokoomuksen pitkäaikainen haave. Haaveen edistäjiksi tarvittiin nukkeprinsessa ja nukkeprinssi, jotka sitten haaveiden kariutuessa voidaan siirtää sivuun ja palkita heidän vaivanpalkkansa jollakin korkealla viralla.


Jään mielenkiinnolla odottamaan Kanervan siirtymistä uuteen tehtävään, mutta erityisesti odotan Henna Virkkusen nopeaa eroa ministeripestistään sen vuoksi, että siirto korkeaan palkkiovirkaan tuli Keskustan päättäväisen toiminnan vuoksi tarpeelliseksi ja siten ajankohtaiseksi.


Keskustalaisena pitäisi olla tyytyväinen siitä, että kuntauudistus- ja kunnallisvaalien siirtosuunnitelmat sekä varuskuntien lakkauttaminen tulivat vihdoin kaikkien tietoon.


Tyytyväisyyttä alentaa kuitenkin sen tuskan tietäminen, jota kokoomuslainen politiikka sai eilen aikaan lukemattomissa perheissä työpaikkojen menettämisen vuoksi. Varuskuntien lopettaminen merkitsee monelle varuskunnissa maanpuolustustyötä tehneelle töiden katkeraa loppumista.


Se merkitsee monelle paikkakunnalle todellista suoneniskua, sillä kaikki lopetettavat varuskunnat ovat sijaintipaikkakuntansa suuria työllistäjiä.


Kuntauudistus laittaa kylmänväreet kulkemaan liitoskuntien asukkaiden selkäpiissä.



Vaikeuksia tulevat kohtaamaan myös ne asukkaat, jotka ovat sellaisten kuntien asukkaita, joihin kokoomushallitus on liittämässä muita kuntia. Demokratia heikkenee sekä byrokratia tulee kasvamaan ja sellainen tilanne ei ole koskaan tavalliselle kansalaiselle onneksi.



Nyt on huolehdittava, että kunnallisvaalit järjestetään ajallaan.

Syksyn kunnallisvaaleissa on jokaisen velvollisuus äänestää sellaisia puolueita ja henkilöitä, jotka vastustavat vallan keskittämistä ja kantavat aitoa huolta vähäväkisistä.



-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kokoomusmusta keskiviikko, kuntauudistus, kuntien pakkoliitokset, kuntakohellus, Suomen Kuvalehti, varuskuntien lopettaminen, Henna Virkkunen, Ilkka Kanerva, Jyrki Katainen, kunnallisvaalit 2012,

Laimea kiinnostus presidentinvaalien toiseen kierrokseen merkitsee, että monet lipputangot jäävät tänään ilman lippua!

Sunnuntai 5.2.2012 - -Esko Erkkilä-

Tänään on kaksinkertainen liputuspäivä; J.L. Runebegin päivä ja Tasavallan Presidentin vaalipäivä.


Ennakkotunnelmat ovat kuitenkin sellaiset, että hyvin harvassa lipputangossa liehuu tänään Suomen lippu, sillä laimeus presidentinvaaleihin merkitsee laiskuutta lipun nostamiseksi myös J.L Runebergin kunniaksi. Harmi J. L. Runebergin kannalta!



tyhjalipputanko



Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Suomen liput hulmusivat jokseenkin kaikissa lipputangoissa, mutta tänään asia on ilmeisesti toinen.


Presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle selvinneet ehdokkaat ovat kuin samalla muotilla valettuja – juuri sen vuoksi kiinnostus kansalaisten keskuudessa vaalien toiselle kierrokselle on ollut laimeaa.


On selvää, että laimeasta kiinnostuksesta huolimatta joko Niinistö tai Haavisto saa tänään enemmän ääniä kuin ”veljensä” ja tulee sen vuoksi valituksi.


Kansalaisten kannalta on hyvä, että presidentinvaalien jälkeen päästään ”itse asiaan” eli valmistautuminen syksyn kunnallisvaaleihin voi kunnolla alkaa.


Tavallisen suomalaisen kannalta on jokseenkin yhdentekevää, onko presidenttinä Haavisto tai Niinistö.


Tärkeää on sen sijaan se, että kuinka syksyn kunnallisvaalien tuloksena hoidetaan suomalaisten käytännön asiat. Niiden osalta ratkaisevaa on kunnallisvaalien tulos.


Kunnallisvaaleissa keskustalaiset ja järkevät kokoomuslaiset sekä järki-demarit löytävät yhteisen sävelen ja Kataisen-Virkkusen-Urpilaisen –linja saa kansalaisten tuomion – näin uskon!

Ennen kunnallisvaaleja on odotettavissa Kataisen-Urpilaisen -hallitukselta ennennäkemättömän kovat talouslinjaukset.

On mielenkiintoista nähdä, että suostuuko presidentinvaaleissa vasemmiston ehdokkaista hyvin pärjännyt Paavo Arhinmäki ja hänen johtamansa Vasemmistoliitto tavallista suomalaista kuristaviin toiminpiteisiin.

Näemmekö hallituskriisin jo ennen kunnallisvaaleja?


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: J. L. Runeberg, Tasavallan Presidentinvaali, Suomen lippu, Jyrki Katainen, Henna Virkkunen, Jutta Urpilainen, kunnallisvaalit 2012, kuntauudistus, kuntakohellus, kuntateurastus, kuntien pakkoliitokset,